Sodan jälkeen Gerstenmaier johti Saksan evankelisen kirkon pakolaisaputyötä. Vuonna 1949 hänet valittiin liittopäiville kristillisdemokraattisen CDU:n edustajana. Vuosina 1953–1954 hän toimi liittopäivien ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajana ja vuosina 1954–1969 puhemiehenä.[1]
Tammikuun lopussa 1969 Gerstenmaier erosi puhemiehen tehtävästä julkisen kohun takia, joka koski hänelle oikeutetusti kuuluneita korvauksia. Häntä seurasi puhemiehen tehtävässä Kai-Uwe von Hassel.
Gerstenmaier toimi aktiivisesti Euroopan yhdentymisen asialla muun muassa Euroopan neuvoston ja Euroopan hiili- ja teräsyhteisön jäsenenä. Hän oli myös puolueensa CDU:n keskeisiä hahmoja ja toimi puolueen puheenjohtajana 1956–1966.[1] Sisäpolitiikassa Gerstenmaier usein vastusti Konrad Adenauerin näkemyksiä ja oli pikemminkin Ludwig Erhardin linjoilla. Vuonna 1959 hän oli mukana toimikunnassa, joka pyysi Erhardia liittopresidenttiehdokkaaksi, mutta tämä kieltäytyi.
Bonnissa sijaitseva 29-kerroksinen tornitalo, jonka rakennuttamisessa Gerstenmaier oli aktiivisesti mukana ja jossa jokaisella liittopäivien edustajalla oli työhuone, tunnetaan Gerstenmaierin mukaan lempinimellä Langer Eugen, ”Pitkä Eugen”. Vuodesta 2006 se on ollut YK:n järjestöjen käytössä.
Lähteet
↑ abcIloniemi, Jaakko: ”Gerstenmaier, Eugen (1906)”, teoksessa Huovinen, Pentti ja Siikala, Kalervo (toim.): Maailmanpolitiikan kasvot, s. 60. Helsinki: Weilin & Göös, 1963.
Kirjallisuutta
Heck, Bruno (toim.): Widerstand - Kirche - Staat. Eugen Gerstenmaier zum 70. Geburtstag. Stuttgart 1976
Gniss, Daniela: Der Politiker Eugen Gerstenmaier 1906-1986, Düsseldorf 2005
Feldkamp, Michael F. (toim.): Bundestagspräsident. Amt - Funktion - Person. 16. Wahlperiode, München 2007, ISBN 978-3-7892-8201-0
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista. Alkuperäinen artikkeli: en:Eugen Gerstenmaier