Esteratsastusta World Cup-tasolla.Harrasteratsukko ylittämässä estettä
Esteratsastus on yksi vanhimmista ratsastuksen kilpalajeista ja olympialaji. Esteratsastuksessa ratsukon tarkoituksena on ylittää määrätyssä järjestyksessä joukko tietynkokoisia esteitä mahdollisimman nopeasti ja vähillä virhepisteillä ja osoittaa näin hevosen taitoa ja tottelevaisuutta sekä hevosen ja ratsastajan yhteistyötä. Tavallisimmin esterataan kuuluu noin 8–20 estettä, jotka sijoitetaan kentälle ratamestarin kuhunkin kilpailuun laatiman suunnitelman mukaan. Esteiden korkeus ja radan teknisyys vaihtelevat vaikeustason mukaan. Esteet on rakennettu siten, että ainakin niiden ylin osa on putoava. Radalle voidaan myös sijoittaa sarjaesteitä eli kahdesta tai kolmesta esteestä muodostuvia ryhmiä, joissa hevonen voi hyppyjen välissä ottaa vain yhden tai kaksi laukka-askelta. Rata voidaan rakentaa joko sisähalliin tai ulos nurmi- tai hiekkakentälle.[1]
Vaikka esteiden vaikeustaso usein ilmaistaan pelkästään korkeutena, yksittäisen esteen vaikeus riippuu myös sen pituudesta ja tyypistä ja esteradan vaikeus lisäksi siitä, miten ratsukko joutuu mitäkin estettä lähestymään. Estekorkeus vaihtelee kilpailuluokittain 90-170 cm välillä (harjoitus- ja seurakisoissa tavataan myös matalampia esteitä). Normaalisti esteiden enimmäispituus on 200 cm, mutta vesihaudalla voi vaikeissa luokissa olla pituutta jopa 450 cm. Estekorkeudet puolestaan voivat erikoisluokissa nousta yli kahteen metriinkin.[1] Virallisen korkeushyppyennätyksen on tehnyt vuonna 1949chileläinen ratsastaja Alberto Larraguibel Morales hevosella Huaso (2,47 m), ja pituushyppyennätys on puolestaan eteläafrikkalaisella ratsastajalla André Ferreira hevosella Something vuodelta 1975 (8,40 m).[2]
Esteratsastus vaatii hevoselta hyppylahjakkuutta ja -intoa ja myös varsin suurta rasitusta kestäviä jalkoja, sillä esimerkiksi esteeltä alas maahan tultaessa toinen etujalka joutuu hetkellisesti ottamaan vastaan hevosen ja ratsastajan koko painon. Tavallisen harrasteratsun kyvyt eivät välttämättä riitä 50–80 senttimetriä korkeampien esteiden ylittämiseen varsinkaan ratoina, mutta hevosia voidaan vahvistaa esteille esimerkiksi irtohypyttämällä. Monella hevosella hyppäämistä myös vältetään jalkojen säästämiseksi.
Esteratsastus on yksi ratsastuksen suosituimmista lajeista
Alkujaan lähinnä ratsuväen piirissä kehittynyt esteratsastus on ollut olympialaji vuodesta 1900 asti. Kilpailuita järjestetään ympäri maailmaa, tunnetuimmat sarjakilpailut ovat tällä hetkellä kansainvälisellä tasolla kilpailtavat World Cup sekä Samsung Nations Cup; lisäksi kilpaillaan joka neljäs vuosi lajin maailmanmestaruudesta. Suomessa järjestetään vuosittain satoja esteratsastuskilpailuita viidellä tasolla (harjoitus-, seura- ja aluekilpailut sekä kansalliset ja kansainväliset kilpailut). Suomessa järjestettävät kansainväliset kilpailut ovat Finnderby, Hamina Bastioni Horse Festival[3] ja Helsinki International Horse Show[4].
Viime aikojen kansainvälisesti menestyneimpiä suomalaisia esteratsastajia ovat Mikael Forstén, Anna-Julia Kontio, Sebastian Numminen, Noora Forstén ja Nina Fagerström. Olympialaisissa suomalaisia esteratsastajia on viimeksi kilpaillut vuonna 1980, jolloin Christopher Wegelius hevosella Monday Morning päätyi 12. sijalle. Takavuosien kansainvälisesti menestyneisiin suomalaisiin esteratsastajiin lukeutuvat myös Anne-Marie "Mirri" Kynsilehto sekä Kati Hurme. MM-kisoihin suomalaisia esteratsastajia osallistui ensimmäisen kerran Aachenissa elokuussa 2006, jolloin ratsukot Mikael Forstén / Skybreaker, Sebastian Numminen / Sails Away sekä Noora Pentti (nyk. Forstén) / Evli Cagliostro saivat kaikki hyväksytyn tuloksen ja joukkueena 20. sijan.[5]
Kaudella 2008-2009 Mikael Forsténista tuli ensimmäinen suomalainen, joka voitti esteratsastuksen maailmancupin osakilpailun. Hän saavutti myös osallistumisoikeuden peräkkäisinä vuosina maailmancupin finaaliin kauden pisteiden perusteella.[6]
Arvostelumenetelmät
Animaatiokuva hevosesta, joka hyppää estettä. Ratsastajan istunta on pystympi ja taaksenojaavampi kuin nykyinen hevosen selän ja kaulan muotoa myötäilevä hyppyistunta.
Esteratsastuskilpailujen arvostelumenetelmiä[7] on Suomessa käytössä kaksi, A (virhepisteiden perusteella) ja C (ajan perusteella). Molemmissa arvosteluissa on mahdollista ratsastaa perusradan lisäksi yksi tai useampi uusinta muunnelmasta riippuen. Uusinnassa ratsukot hyppäävät ratamestarin valmiiksi suunnitteleman lyhennetyn radan, jonka esteitä yleensä korotetaan jonkin verran.
Arvostelussa A lasketaan yhteen ratsukon saamat virhepisteet esteiltä ja ylitetystä enimmäisajasta. Ratsukon sijoitus määräytyy joko pelkästään virhepisteiden perusteella (esimerkiksi arvostelussa A.1, jossa saman virhepistemäärän saaneet ratsukot ovat tasavertaisia) tai sekä virhepisteiden että ajan perusteella (esimerkiksi arvostelussa A.2, jossa saman virhepistemäärän saaneet ratsukot sijoittuvat aikojen perusteella). Arvostelujen A.1 ja A.2 yhdistelmä on AM, jossa perusradalla pienimmän virhepistemäärän saaneet jatkavat uusintaan (AM 3, AM 5) sekä mahdollisesti vielä toiseen uusintaan (AM 4, AM 6), jossa ratkaisevat virhepisteet ja aika. Muut kuin uusintaan päässeet ratsukot sijoittuvat virhepisteiden (arvostelu AM 3, AM 4) tai sekä virhepisteiden että ajan (AM 5, AM 6) perusteella.
Arvostelussa A virhepisteitä jaetaan seuraavasti:
Esteen osan pudottaminen tai rajaviivan (vedenpinta) rikkominen: 4 vp
Tottelemattomuus (esimerkiksi voltti, ohiratsastus tai kieltäytyminen): 1. kerralla 4 vp, 2. kerralla hylkäys
Tottelemattomuus, jonka yhteydessä esteen osa putoaa: 4 vp + aikalisä 4 s
Selästä suistuminen tai kumoonratsastus: aiheuttaa hylkäyksen, paitsi eräissä arvokilpailuissa 1. kerralla 8 vp, 2. kerralla hylkäys
Enimmäisajan ylitys: 1 vp joka neljännestä alkavasta sekunnista, paitsi uusinnassa 1 vp jokaisesta alkavasta sekunnista
Enimmäisajan kaksinkertainen ylitys (aikarajan ylitys): hylkäys
Arvostelussa C virheet muunnetaan sekunneiksi, jotka lisätään ratsukon suoritusaikaan. Tässä ratsukot asetetaan paremmuusjärjestykseen ainoastaan lopullisen tulosajan (suoritusaika + virhesekunnit) perusteella.
Arvostelussa C virheet muutetaan virhesekunneiksi seuraavasti:
Esteen osan pudottaminen tai rajaviivan (vedenpinta) rikkominen: 4 s (tai 3 s kaksivaiheisessa kilpailussa sekä uusinnassa, jossa käytetään arvostelua C)
Tottelemattomuus (esimerkiksi voltti, ohiratsastus tai kieltäytyminen): 1. kerralla ei virhesekunteja, 2. kerralla hylkäys
Tottelemattomuus, jonka yhteydessä esteen osa putoaa: 4 s
Selästä suistuminen tai kumoonratsastus: aiheuttaa hylkäyksen, paitsi eräissä arvokilpailuissa (muiden muassa SM-kilpailut) 1. kerralla ei virhesekunteja, 2. kerralla hylkäys
Aikarajan (yli 600 m radalla 3 minuuttia, alle 600 m radalla 2 minuuttia) ylitys: hylkäys
Estekilpailuissa seuraa hylkäys myös muun muassa radan aloittamisesta ennen kuin tuomari on antanut ratsukolle lähtömerkin, lähtölinjan ylittämisen unohtamisesta, esteiden hyppäämisestä väärässä järjestyksessä tai rataan kuulumattoman esteen hyppäämisestä (niin kutsuttu väärä rata) ja luvattoman avun vastaanottamisesta (ratsastaja saa ratsailta ottaa vastaan vain kypäränsä tai silmälasinsa). Jos hylkäys ei johdu kumoonratsastuksesta tai ratsastajan putoamisesta satulasta, ratsukolla on koulutuksellisista syistä oikeus ennen radalta poistumistaan vielä yrittää hypätä yksi este jonka se on jo kertaalleen hypännyt tai yrittänyt hypätä. Samasta syystä nuorten (4–6-vuotiaiden) hevosten luokissa kahden tottelemattomuuden vuoksi hylätty ratsukko saa jatkaa radan loppuun saakka, joskin ratsukon on tällöinkin poistuttava radalta kolmannen tottelemattomuuden jälkeen.
Erikoisluokat
Esteratsastuksessa kilpaillaan aina olympiatasolle saakka
Normaalien arvostelumenetelmien lisäksi käytössä on monenlaisia erikoisluokkia,[7] joista tässä joitakin tavallisimmista. Erikoisluokista monet ovat epätavallisten piirteittensä ja ennustamattomuutensa vuoksi yleisön erityissuosiossa, ja suurissa kilpailuissa onkin tapana järjestää joka kilpailupäivänä jonkinlainen erikoisluokka.
Hevosenvaihtokilpailu tunnetaan parhaiten esteratsastuksen maailmanmestaruuskilpailun finaalista, jossa aina käytetään tätä kilpailutyyppiä. Maailmanmestaruuskilpailussa neljä parasta ratsastajaa hyppäävät finaaliradan sekä omallaan että kaikkien kolmen kilpailijansa hevosilla, ja paremmuusjärjestys ratkaistaan kaikkien neljän suorituksen perusteella. Hevosenvaihtokilpailuja järjestetään myös erikoisluokkina, tällöinkin aina vain muutaman (3–4) ratsastajan kesken.
Piste-esteratsastuksessa, epäviralliselta nimeltään jokeriluokassa, hypätään enimmäisajan puitteissa mahdollisimman monta estettä. Esteet saa hypätä missä järjestyksessä tahansa, yhden esteen kuitenkin korkeintaan kaksi kertaa, eikä jokaista estettä ole pakko hypätä. Kukin este on pisteytetty (pisteet välillä 20–120), pudotetusta esteestä pisteitä ei saa. Luokassa on mukana myös niin kutsuttu jokerieste, jonka pistearvo on 200 p. Pudotetusta jokeriesteestä vähennetään 200 p. Suurimman pistemäärän saavuttanut on voittaja.
Kaksintaisteluesteratsastuksessa kaksi ratsukkoa kilpailee aina toisiaan vastaan vierekkäisillä, täysin samanlaisilla radoilla, ja parempi pääsee kilpailussa jatkoon, kunnes lopulta luokan kaksi parasta kohtaavat. Arvostelu voi perustua joko virhepisteisiin (A-arvostelu) tai aikaan (C-arvostelu). Luokkaan valikoidaan tarvittaessa alkukilpailujen avulla tasan 16 ratsukkoa.
Korkeushyppyluokassa (puissance) hypätään lyhyttä rataa, jonka viimeisenä esteenä on erityinen korotettava korkeuseste. Radan puhtaasti selvittäneet ratsukot pääsevät aina seuraavalle kierrokselle, jota varten korkeusestettä korotetaan. Kilpailu jatkuu näin, kunnes ainoastaan voittajaratsukko selviää radasta puhtaasti. Korkeuseste voi suurissa kilpailuissa nousta selvästi yli kaksimetriseksi. Monilla huipputason esteratsastajilla on kisahevosvalikoimassaan hevonen, joka on erikoistunut nimenomaan korkeushyppyluokkiin.
Taitoarvostelussa (jota kutsutaan myös tyyliarvosteluksi) 1–3 tuomaria tarkkailee ratsastajaa, hevosta ja ratsukon yhteistyötä. Arvosteluperusteita ovat esimerkiksi esteiden lähestymiset, laukan sujuvuus, ratsastajan mukautuminen hyppyihin ja ratsukon siisteys. Pisteitä jokaisesta arvostelukohdasta saa 1–10. Arvosteluna taitoluokissa käytetään tavallisesti menetelmää A.1.0 tai AM 5, virhepisteiden ollessa samat ratkaisevat taitoarvostelupisteet.
Varusteet
Poniratsukko kilpailuvarusteissa. Ratsastajalla on peruskilpailuasu, ponilla hyvin tavallinen esteratsun varustus eli nivelsuitset kaksoisturpahihnalla, juokseva martingaali sekä jännesuojat etu- ja hivutussuojat takajaloissa.
Esteratsastuksen harjoitteluun ei estekaluston (esimerkiksi puomit ja telineet) lisäksi vaadita erityisvarusteita, joskin matalankin tason harjoittelussa ja kilpailuissa satulan on toivottavaa olla mielellään estepainotteinen yleissatula. Tällöin satulan siivet kaartuvat selkeästi eteenpäin ja niissä on yleensä hieman polvitukea, mikä auttaa ratsastajaa istumaan ja mukautumaan hyppyihin oikein. Vaativammalla tasolla otetaan käyttöön varsinainen estesatula. Suitsituksessa lähtökohtana ovat tavalliset nivelsuitset usein kaksois- tai meksikolaisella turpahihnalla. Moni hevonen innostuu kuitenkin aina esteitä hypättäessä niin, että sillä käytetään hypättäessä normaalia voimakkaampaa kuolainta, ja estekilpailuissa esimerkiksi olympia- ja hissikuolaimet ovatkin varsin tavallinen näky. Pään viskeleminen on myös esteratsuilla tavallista, minkä vuoksi käytössä onkin hyvin usein juokseva martingaali tai ainakin ohjat kaulan alla yhdistävä lyhyt hihna eli irlantilainen martingaali. Muita kuin vapaajuoksuisia apuohjia ei estekilpailuissa saa käyttää.[7]
Esteharjoituksissa ja -kilpailuissa käytetään hevosella tavallisesti jalkasuojia ehkäisemässä kolhuja ja muita vammoja. Tavallisimpia ovat pintelit, vuohisen sisäpintaa viereiseltä jalalta suojaavat hivutussuojat, etu- ja takasäären jänteitä tukevat ja iskuilta suojelevat jännesuojat sekä kavioiden ympärille kiinnitettävät kumikellot. Satulavyössä saattaa myös olla kiinteänä tai irrallisena osana mahapanssari, joka suojelee hevosen vatsanalusta etukavioiden iskuilta varsinkin, jos hevosella on hokit kengissään. Hokkikengitys on tarpeen paitsi talvikeleillä myös hypättäessä nurmikentillä. Ratsastajan on kilpailuissa nykyisin käytettävä turvakypäräksi luokiteltavaa ja oikein kiinnitettyä ratsastuskypärää, ja myös turvaliivin käyttöä suositellaan.[7]
Esteratsastuksessa ratsastajan kilpailuvarustus on pikkukilpailujen (joissa edellytetään yleensä vain siistiä ja tarkoituksenmukaista ratsastusasua) yläpuolella melko muodollinen, joskaan ei yhtä tarkkaan määritelty kuin kouluratsastuksessa. Väriltään yleensä mustan tai tumman ratsastustakin alla käytetään valkoista kauluspaitaa valkoisen plastronin tai solmion kanssa, ratsastushousut ovat valkoiset tai vaaleat, jalassa ratsastussaappaat tai ratsastuskengät säärystinten (lähinnä saappaanvarsien näköisten minichapsien) kanssa. Tylppäkärkisiä kannuksia ja alle 75 cm pitkää raippaa saa käyttää. Poniratsastajat voivat muualla kuin SM-kilpailuissa kilpailla ratsastuskengissä ilman säärystimiä sekä ilman takkia.[7] Suomalaisten estekilpailuiden tapoihin kuuluu, että kansainvälisesti kilpailleet esteratsastajat voivat halutessaan käyttää kilpailuissa kirkkaanpunaista ratsastustakkia, mutta moni heistäkin kilpailee mustassa tai tummansinisessä, -vihreässä tai -ruskeassa takissa. Muissa maissa punaisen takin käyttöön liittyvät käytännöt ovat erilaisia, mutta kirkkaanpunainen takki on tavallisesti varattu korkealla tasolla kilpailleille ratsastajille.
Estehevosen edellytetään esiintyvän kilpailuissa siistinä ja puhtaissa, tarkoituksenmukaisissa ja sopivan kokoisissa varusteissa.[7] Monella hevosella käytetään kilpailuissa väreiltään sekä hevosen väriin että keskenään yhteen sointuvia varusteita (satula ja suitset, satulahuopa ja jalkasuojat) ja esimerkiksi koristeellista suitsien otsapantaa, ja hevosen harja ja häntä saatetaan palmikoida.
