Esposizione Universale di Roma

Esposizione Universale di Roma (EUR, alkuperäiseltä nimeltään E42) on suuri rakennusten keskittymä Rooman esikaupunkialueella, joka on myös merkittävä liike-elämän keskus. Rakennustyöt aloitti vuonna 1935 Italian fasistijohtaja Benito Mussolini, jolla oli tarkoitus juhlistaa kaksikymmentävuotiasta fasismia vuonna 1942, suunnitellun mutta sittemmin sodan vuoksi peruuntuneen maailmannäyttelyn yhteydessä. Alkuperäisten suunnitelmien mukaan E42 olisi yhdistänyt Rooman kaupungin lounaasta suoraan meren rantaan Lido di Ostian kaupunkiin. Suunniteltu laajennus ei toteutunut toisen maailmansodan syttymisen vuoksi

EUR tarjoaa laaja-alaisen näkymän siitä, miltä Italia näyttäisi, mikäli fasistihallitus ei olisi kaatunut.kenen mukaan? Kaikista edustavin fasismin aikaisesta suunnitelmista on Palazzo della Civiltà Italiana (1938–1943), josta muodostui koko hankkeen tunnus, joka on tunnettu siitä lähtien nimellä "Colosseo Quadrato" (”neliö-Colosseum”).

Toisen maailmansodan jälkeen Rooman kaupunginisät ymmärsivät, että heillä oli jo valmiina Rooman historiallisen keskustan ulkopuolella liike-elämän keskuksen perustat vuosikymmeniä ennen kuin muut pääkaupungit edes suunnittelivat sellaisia, kuten Lontoon Docklands tai La Defence Pariisissa.

Keskeneräisiä fasismin aikaisia rakennuksia viimeisteltiin 1950- ja 1960-luvuilla valmiiksi, ja uusia rakennuksia rakennettiin nykytaiteen tyylisuunnan mukaisesti toimistoiksi sekä hallituksen ministeriöille, ja ne ympäröitiin laajoilla puutarhoilla ja puistoilla. Moni italialainen yhdistää EURin leveään elämään ja helppoon rahaan, mutta useat expatriaatit Pohjois-Amerikasta valitsevat paikan sen vuoksi, että se on lähellä historiallista keskustaa ja asuinrakennukset ovat uudempia ja infrastruktuuri paremmassa kunnossa. Lisäksi EUR on lähellä kansainvälistä lentokenttää ja sinne on helppo päästä autolla. Yhteyksiä parantavat entisestään Rooman metron B-linja sekä Rooman ja Lidon välinen rautatieyhteys.

Muita nähtävyyksiä EURin alueella ovat Museum of Roman Civilization, Pigorini National Museum of Prehistory and Ethnography, vuoden 1960 kesäolympialaisten areena PalaEUR (nyt PalaLottomatica), suunnittelijoinaan Pier Luigi Nervi ja Marcello Piacentini sekä LunEur Luna Park (avoinna 1953 ja 2008 välisen ajan).

Panoraamakuva alueesta.

Aiheesta muualla

Käännös suomeksi
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.

Strategi Solo vs Squad di Free Fire: Cara Menang Mudah!