Vuonna 2017 Lyytinen valittiin ”Vuoden parhaaksi blues-kitaristiksi” European Blues Awards -äänestyksessä.[10][11] Vuoden 2019 marraskuussa hän sijoittui Guitar World -lehden ”Maailman parhaat blueskitaristit” -äänestyksessä sijalle 14[12].
Erja Lyytinen aloitti kitaransoiton 15-vuotiaana.[13] Samoihin aikoihin hän sävelsi jo omia kappaleita.[14] Kouluaikoina hän esiintyi esimerkiksi soul-yhtye Brothers & Sistersin laulajana. Tuolloin hän kuunteli muun muassa Aretha Franklinia ja Ray Charlesia. Myöhemmin hän tutustui muun muassa Koko Taylorin vuoden 1978 albumiin The Earthshaker. Toinen alkuaikoina häneen suuresti vaikuttanut artisti oli Bonnie Raitt.[15]
Lyytinen kirjoitti ylioppilaaksi Kuopion Yhteiskoulun Musiikkilukiosta 1995. Sen jälkeen hän on opiskellut Suomessa vuosina 1995–1997 Kuopion Konservatoriossa musiikinohjaajan linjalla ja oli vuonna 1997 vaihto-oppilaana RuotsinMalmön Musikhögskolanissa. Hän sai seuraavana vuonna opiskelupaikan Sibelius-Akatemian musiikkikasvatusosastolla, jossa hän opiskeli 1998–2003 ja oli ensimmäinen sähkökitaraa pääaineenaan opiskellut nainen.[16][17][18] Sibelius-Akatemiasta Lyytinen valmistui musiikin maisteriksi vuonna 2010. Opinnäytteensä hän teki Son Housen delta-soittotyylistä.[3]
Lyytisen ensimmäinen oma levy Attention! ilmestyi vuonna 2002 Dave’s Special -yhtyeen kanssa. Albumilla oli tanssittavaa jump- ja swing blues -vaikutteista musiikkia. Suurin osa kappaleista oli Lyytisen omia.[20] Lyytinen pääsi marraskuussa 2002 lämmittelijäesiintyjäksi Robert Plantin konserttiin. Lyytinen mainitsee tilaisuuden olleen yksi hänen mieleenpainuvimmista keikkamuistoista.[4]
Lyytinen oli vuonna 2003 JärvenpäänPuistobluesin ainoa kotimainen artisti päälavalla.[21] Festivaalilla julkistettiin Lyytisen toinen albumi Wildflower. Samassa konsertissa esiintyivät myös Koko Taylor ja Bonnie Raitt.[22]
Saksalaisen Ruf Recordsin Thomas Ruf toi vuonna 2005 Suomeen Blues Caravan -kiertueen, ja Lyytinen pääsi jammailemaan yhtiön kirjoilla olleiden naisartistien Candye Kanen, Sue Foleyn ja Ana Popovicin kanssa. Ruf tarjosi Lyytiselle levytyssopimusta, jonka myötä äänitettiin Lyytisen kansainvälinen debyyttialbumi Pilgrimage. Levyllä olivat mukana myös Aynsley Lister ja Ian Parker.[25]
Lyytinen pääsi vuonna 2006 Yhdysvaltoihin MississippinOxfordiin tekemään paikallisten muusikoiden kanssa albumia Dreamland Blues, jolla hän soitti aikaisempaa enemmän slide-kitaraa. Levy valittiin vuoden parhaimmaksi albumiksi YlenBluesministeri-ohjelmassa. Samana vuonna Lyytinen oli sitten itsekin mukana Blues Caravan -kiertueella.[26]
Lyytinen julkaisi vuonna 2008 albumin Grip of the Blues, jota hän sanoo pitävänsä ensimmäisenä ”oikeana” soololevynään, koska siinä hänellä oli mukana oma yhtye. Siihen kuuluivat muun muassa basisti Iiro Kautto, rumpali Rami Eskelinen ja kitaristi Davide Floreno.[27] Alkuvuodesta 2009 Lyytinen osallistui jälleen Rufin järjestämään Blues Caravan -kiertueeseen. Muita osanottajia kiertueella olivat Oli Brown ja Joanne Shaw Taylor. Norjan Notodden bluesfestivaaleilla artistit pääsivät jammailemaan bluesrock-kitaristi Joe Bonamassan kanssa, jonka kanssa he soittivat kappaleen ”Further On Up the Road”.[6]
2010-luku: Tähtihetkiä ja läpimurtoja
Vuonna 2010 ilmestyneellä Voracious Love -albumilla Lyytinen jatkoi musiikillisten rajojensa venyttämistä. Hän teki sillä julkaistulla ”Bed of Roses” -kappaleella esimerkiksi yhteistyötä Nightwish- ja Tarot-yhtyeistä tunnetun Marko Hietalan sekä Apocalyptican sellistin Paavo Lötjösen kanssa.[28]
Lyytinen yhtyeineen oli syksyllä 2010 noin viiden viikon kiertueella, joka suuntautui Ruotsiin, Tanskaan, Saksaan, Sveitsiin ja Englantiin.[29] Englannissa yhtye esiintyi toista kertaa ja toimi varsinkin Yhdysvalloissa mainetta saaneen Walter Troutin lämmittelybändinä.[30] Lyytinen oli myös mukana saman vuoden lokakuussa julkaistulla tribuuttialbumilla Pispalassa jytää – Juicen & Coitus Intin parhaita, jolla hän esitti kappaleen ”Kuopio tanssii ja soi”.[31] Samana vuonna Lyytinen valmistui musiikin maisteriksi Sibelius-Akatemiasta.[32]
Lyytinen lähti vuonna 2011 yhtyeensä kanssa maaliskuun alussa Britteinsaarten-kiertueelle. Kiertue koostui 11 konsertista eri puolilla maata. Lyytinen esiintyi lisäksi arvostetussa tunnin mittaisessa Paul Jonesin juontamassa Rhythm and blues -ohjelmassa BBC Radio 2 -kanavalla.[33] Jonesin ohjelmassa esitettiin kappaleet ”Don’t Let a Good Woman Down”, ”Oil and Water” ja Blind Willie Johnson -cover ”The Soul of a Man”.[34] Lyytisen kokoonpanoon kiertueella kuuluivat rumpali Miri Miettinen, basisti Roger Inniss ja kitaristi Davide Floreno.[33]
Vuonna 2013 julkaistu Forbidden Fruit -albumi oli musiikillisesti paluu Lyytiselle tutumpaan tyyliin. Albumin kappaleet ”Joyful Misery” ja ”At Least We Still Fight” hän on kirjoittanut Alan Darbyn kanssa, joka on soittanut muun muassa Eric Claptonin ja Paul McCartneyn kanssa ja kirjoittanut musiikkia Bonnie Raittille.[36][37] Albumi nousi Suomen albumilistalle sijalle 17.[38]
Lyytinen julkaisi vuonna 2014 albumin Sky Is Crying, joka oli tribuutti Elmore Jamesin musiikille. Soundiltaan riisuttu blues-albumi osoittautui hänelle kansainväliseksi läpilyönniksi, jolla hän osoitti taitonsa slide-kitaristina. Kanadan Underground Blues Network valitsi Sky is Crying -levyn vuoden parhaaksi eurooppalaiseksi blues-albumiksi ja parhaaksi blues-tribuuttialbumiksi. Britanniassa Blues Matters! -lehti sijoitti levyn vuoden 2014 kolmen parhaan kansainvälisen albumin joukkoon ja nosti hänet ”Vuoden kansainvälinen sooloartisti” -listan toiseksi.[5] Suomessa albumi nousi listasijalle 31.[38]
2015–2019: Palkintoja ja unelmien täyttymyksiä
Vuonna 2015 ilmestyneen Live in London –livealbumin myötä Lyytinen nousi Blues Matters! -julkaisun äänestyksessä ”Vuoden kansainvälinen sooloartisti” -listan ensimmäiseksi.[39] Lyytinen myös palkittiin ”Vuoden artistina” Finnish Blues Awardsissa.[40]
Lyytinen julkaisi vuonna 2017 Stolen Hearts -albumin,[5] jonka tuottamisesta ja miksauksesta vastasi Rolling Stonesiakin tuottanut Chris Kimsey.[41] Julkaisun jälkeen Lyytinen teki loppuunmyydyn kiertueen[5] Suomessa muusikko-näyttelijä Heikki Silvennoisen kanssa[42] sekä esiintyi ensimmäistä kertaa Intiassa.[43] Tätä seurasi kaksi menestyksekästä kiertuetta Englannissa sekä Blue Christmas -kiertue Sami Saaren ja Maria Hännisen kanssa.[5] Albumi nousi Suomessa listasijalle 37.[38]
Vuonna 2017 Lyytinen äänestettiin ensimmäisenä suomalaisena vuoden parhaaksi blues-kitaristiksi European Blues Awards -äänestyksessä.[10][11] Lyytinen myös esiintyi televisiossa MTV3:n Tähdet, Tähdet -ohjelmassa.[44] Seuraavana vuonna Lyytinen teki kaksi isoa konserttia Helsingissä: Ylen uudenvuoden konsertissa hän esiintyi 80 000 ihmisen suuruiselle yleisölle,[45] ja myöhemmin samana vuonna hän esiintyi Carlos Santanan kanssa Helsingin Kaisaniemessä 20 000 katsojalle.[9]
Lyytinen sai marraskuussa 2024 Angel of Rock -palkinnon, joka on vuosittain jaettava tunnustus merkittävästä työstä rockin, metallin tai blues-musiikin parissa.[46][47]
Erja Lyytisen omaelämäkerta Blueskuningatar ilmestyi syksyllä 2019. Hän teki samannimisen kiertueen keväällä 2020.[5]
Yksityiselämä
Lyytinen oli avoliitossa italialaisen kitaristin Davide Florenon kanssa vuosina 1999–2016. Heillä on vuonna 2013 syntyneet kaksospojat.[48]
↑#1 Solo Artist And #1 Live Album in the Blues Matters Writer’s Poll! Erja Lyytinen. 30.9.2015. Arkistoitu 30.10.2019. Viitattu 29.10.2019. (englanniksi)
↑Finnish Blues Awards: Erja Lyytinen Wins Artist of the Year Award! Erja Lyytinen. 19.1.2016. Arkistoitu 30.10.2019. Viitattu 29.10.2019. (englanniksi)
↑Peel: ”Stolen Hearts” by Erja Lyytinen Chris Kimsey. 3.10.2016. Arkistoitu 30.10.2019. Viitattu 29.10.2019.
