Epeiroksen despotaatti (m.kreik. Δεσποτᾶτον τῆς Ἠπείρου, Despotātōn tes Epeirū) oli yksi niistä valtioista, jotka syntyivät neljännen ristiretken jälkeen vuonna 1204. Se piti itseään Bysantin valtakunnan perillisenä Nikaian ja Trebizondin keisarikuntien kanssa. Ne vastustivat Latinalaista keisarikuntaa, jonka olivat perustaneet Konstantinopolin valloittajat.
Historia
Despotaatin perusti Mikael Dukas, keisari Isaak II Angeloksen ja Aleksios III:n serkku[1]. Mikael oli aluksi liitossa Montferratin Bonifatiuksen kanssa, mutta kapinoi lopulta häntä vastaan. Konstantinopolin patriarkka Johannes Kamateros ei hyväksynyt Mikaelia Bysantin keisariksi, vaan hän seurasi Theodoros I Laskariksen mukana Nikaiaan. Mikael puolestaan tunnusti paavi Innocentius III:n ja katkaisi siteet Konstantinopoliin.
Mikael hallitsi vuoteen 1214, jolloin hänet murhattiin ja Epeiroksen hallitsijaksi tuli hänen velipuolensa Theodoros. Theodoroksen aikana saatiin vallattua Thessaloniki. Hän liittoutui myös bulgaarienselvennä kanssa ja valtasi Trakian latinalaisilta. Vuonna 1230 Theodoros rikkoi sopimuksensa bulgaarien kanssa. Bulgaarien Ivan Asen II kukisti hänet taistelussa. Taistelun jälkeen Theodoros vangittiin ja sokaistiin. Theodoroksen veljenpojasta Mikael II:sta tuli uusi hallitsija.
Vuonna 1246 Nikaia valtasi Thessalonikin, ja vuonna 1248 Johannes I Vatatzes pakotti Mikaelin tunnustamaan hänet keisariksi. Johannes puolestaan tunnusti Mikaelin virallisesti Epeiroksen despootiksi. Mikael liittoutui myös Akhaian ruhtinaan Wilhelm II Villehardouinin kanssa vuonna 1248. Seuraavien vuosikymmenien aikana Epeiros oli aina välillä Nikaian liittolainen ja toisinaan sen vihollinen. Epeiros joutui myös taistelemaan Sisilian Manfredia vastaan, joka yritti vallata Albanian.
Vuonna 1249 Nikaian keisari Mikael VIII Palaiologos valtasi Epeiroksen pääkaupungin Artan, mutta se saatiin vallattua takaisin samalla, kun nikaialaiset valtasivat takaisin Konstantinopolin. Vuonna 1267 Sisilian Kaarle I valtasi Kerkyran ja suurimman osa Epeirosta. Kun Mikael II kuoli vuonna 1271, hänen tilalleen tuli hänen poikansa Nikeforos. Vuonna 1279 Nikeforos julistautui Kaarlen vasalliksi,[2] mutta Kaarlen kukistuttua Nikeforos menetti Albanian Bysantille.
Vuonna 1292 Nikeforos menettiselvennä myös suurimman osan valtakunnastaan Kaarlen pojalle Filip I:lle. Nikeforos kuoli vuonna 1292. Hänen poikansa Tuomaksen ollessa vielä alaikäinen Bysantin vaikutus kasvoi. Tuomaksen holhooja oli Andronikos II Palaiologoksen sisar Anna. Vuonna 1306 hänselvennä kapinoi Filipiä vastaan.
Vuonna 1318 Tuomaksen murhasi Nikolas Orsini, joka meni naimisiin Tuomaan lesken, Andronikoksen tyttären kanssa. Vuonna 1323 Nikolaksen syrjäytti hänen veljensä Johannes. Johanneksen taas murhasi hänen vaimonsa Anna[3]. Seuraavaksi hallitsi Nikeforos II Orsini, joka pakeni Italiaan Andronikos III:n vallatessa Epeiroksen vuonna 1337. Serbia valtasi vuorostaan Epeiroksen Johannes V Palaiologoksen ja Johannes VI Kantakuzenoksen sisällissodan aikana. Nikeforos sai vallattua Epeiroksen takaisin vuonna 1356, mutta hänen kuoltuaan vuonna 1359 despotaatti liitettiin jälleen Bysantin valtakuntaan.
Hallitsijat
Lähteet
- Nicol, Donald MacGillivray: The Despotate of Epiros, 1267–1479: A Contribution to the History of Greece in the Middle Ages. Cambridge University Press, 1984. ISBN 0521261902 Teos Google Books -palvelussa (viitattu 29.3.2014). (englanniksi)
Viitteet
- ↑ Nicol 1984, s. 1–2.
- ↑ Nicol 1984, s. 23.
- ↑ Nicol 1984, s. 105.
Aiheesta muualla
