3.[2]
Ensi-ilta on Neljä Ruusua -yhtyeen 12. studioalbumi, joka julkaistiin 5. lokakuuta 2006.[1] Levyn on tuottanut Antti Eräkangas yhdessä Neljän Ruusun kanssa.[3] Albumi nousi julkaisuviikollaan Suomen virallisen albumilistan kolmannelle sijalle.[2] Yhteensä listaviikkoja levylle kertyi kuusi.[2] Levynjulkaisukiertueen päätyttyä elokuussa 2007 yhtye ilmoitti jäävänsä määräämättömän pituiselle tauolle.[4]
”Soudat – huopaat” julkaistiin albumin ensimmäisenä singlenä, ja se nousi radiosoittolistan 15. sijalle sekä Rumban 50 hittiä -listan sijalle 39.[5] Toinen single ”Tahdon” nousi singlelistan sijalle 17, radiolistan kahdeksanneksi ja 50 hittiä -listan sijalle viisi.[5] Kappaleeseen kuvattiin myös Henrik Mennanderin ohjaama musiikkivideo.[6][7] Levyn nimikkokappale nousi parhaimmillaan radiolistan 13. sijalle ja 50 hittiä -listan sijalle 25.[5] Kappaleen musiikkivideon ohjasi Sami Turunen.[8] ”En voi” julkaistiin albumin neljäntenä singlenä.
Kaikki san. Ilkka Alanko, säv. Kode Koistinen ja sov. Neljä Ruusua, ellei muuta mainittu.
Helsingin Sanomien Tero Valkonen kehui albumin käynnistyvän ”pirteämmin kuin valju edeltäjänsä Karelia Express” ja kappaleiden ”etenevän hyvässä tempossa” ja että ”särmää on paikoitellen yllättävänkin paljon”.[9] Hän kuitenkin totesi albumin loppupuolen sisätävän ”täytemateriaalilta tuoksahtavia lauluja” ja joidenkin kappaleiden muistuttavan ”liiankin selvästi paria vanhaa hittiä ja yllättäen myös Sielun Veljien ’Peltirumpua’”.[9] Soundin Jorma Jortikka kehui osaa albumin kappaleista, joissa ”tuoksahtavat menneiden vuosikymmenten kitararockin vahvat aromit”.[10] Hän kuitenkin totesi, ettei ”suuria yllätyksiä” albumilla ole luvassa.[10]
Neljä Ruusua
Muut esiintyjät
Tuotanto
[3]