Elsa Maria Bruun, o. s. Inberg (13. maaliskuuta 1886 Kajaani – 14. helmikuuta 1976 Helsinki) oli suomalainen kirjastonhoitaja ja -johtaja. Hän oli Eduskunnan kirjaston ylikirjastonhoitaja vuosina 1949–1956.[1]
Elsa Bruunin vanhemmat olivat piirilääkäri Karl Emil Inberg (1838–1895) ja Ida Theresia Rosén. Hän pääsi ylioppilaaksi 1904 (Läroverket för gossar och flickor) ja opiskeli Helsingin yliopistossa valmistuen filosofian kandidaatiksi 1908 ja filosofian maisteriksi 1910. Hän opiskeli Englannissa London School of Economics and Political Sciencessa vuonna 1911. [1][2][3]
Bruun oli jo ennen yliopistosta valmistumistaan työskennellyt vuodesta 1908 lähtien Helsingin opiskelijakirjaston amanuenssina, jona hän toimi vuoteen 1918 saakka. Sen jälkeen hän siirtyi Eduskunnan kirjastoon, jossa toimi kirjastonhoitajana vuodet 1920–1948. Vuonna 1948 tehtiin lainmuutos, jolla Eduskunnan kirjasto palautettiin valtioneuvoston kanslian alaisuudesta eduskunnan hallintaan, ja tuolloin tuli avoimeksi kirjaston ylikirjastonhoitajan virka. Virkaan pyrki Bruunin ohella kolme muuta hakijaa, mutta kukaan heistä ei täyttänyt pätevyysvaatimuksia. Kun virka julistettiin uudelleen avoimeksi täsmennetyin vaatimuksin, valituksi tuli Bruun. Hän johti kirjastoa seuraavien kahdeksan vuoden ajan, kunnes jäi eläkkeelle vuonna 1956.[1]
Sotavuosina Elsa Bruun keskittyi lasten siirtoon sodan jaloista Ruotsiin. Jatkosodan alettua perustettiin syyskuussa 1941 sosiaaliministeriön lastensiirtokomitea Elsa Brun toimi komitean toiminnanjohtajana ja toimistopäällikönä.[4]
Bruun oli myös Helsingin kaupunginvaltuutettuna vuodet 1946–1956. Hänelle myönnettiin professorin arvonimi vuonna 1956.
Elsa Bruun oli naimisissa vuodesta 1919 toimistopäällikkö Otto Bruunin (k. 1969) kanssa.[1]
Lähteet
Viitteet
