Eino-Vakaa

Eino-Vakaa
Eino-Vakaa suomenhevosten ensimmäisessä virallisessa kantakirjanäyttelyssä Lahdessa 1911.
Eino-Vakaa suomenhevosten ensimmäisessä virallisessa kantakirjanäyttelyssä Lahdessa 1911.
Syntynyt 1898
Kuollut 1913 (15 vuotta)
Sukupuoli ori
Väri tummanrautias
Rotu suomenhevonen
Isä Eino
Emä Piiju
Emänisä tuntematon
Kasvattaja Bruno Granit
Omistaja J. Heikura (1900–1904)
Fritz Buttenhoff (1904–)
Tasoitusennätys 1.33,9 (1912)
Voittosumma 48 000 mk
Suurkilpailuvoittoja

Suuri orikilpailu: 1907–1912

Eino-Vakaa (1898 Kuopion mlk – 12. syyskuuta 1913 Turku) oli suomenhevonen, joka oli 1900-luvun alkuvuosien menestynein ja kuuluisin suomalainen ravihevonen. Eino-Vakaa saavutti ykkössijoja lukuisissa valtionajoissa eri puolilla maata ja vuosina 1907–1912 se voitti Suuren orikilpailun kuudesti peräkkäin. Saavutustensa johdosta Eino-Vakaata kutsuttiin ”Suomen ravikuninkaaksi”,[1] vaikka varsinaisten kuninkuusravien järjestäminen aloitettiin vasta myöhemmin 1920-luvulla. Ori tunnettiin myös hevospiirien ulkopuolella ja se esiintyi muun muassa lukuisissa aikakauden kaskuissa ja pakinoissa.

Vuodesta 1904 lähtien Eino-Vakaa oli viipurilaisen liikemiehen Fritz Buttenhoffin omistuksessa. Se pysyi hänen rakkaimpana hevosenaan, vaikka Buttenhoff omisti myös ravikuninkuuden myöhemmin voittaneet Pamun-Humun ja Eri-Aaronin.[2] Eino-Vakaa jatkoi kilpailemista myöhäiselle iälle saakka ja saavutti ennätyksensä 15-vuotiaana vain pari viikkoa ennen kuolemaansa kilparadalle Turussa syyskuussa 1913.[3]

Suomen lisäksi Eino-Vakaa ehti kilpailemaan myös Ruotsissa, kun se heinäkuussa 1912 osallistui Tukholman kesäolympialaisten yhteydessä järjestettyihin ravikilpailuihin Suomen joukkueen tähtenä.[4]

Elämä

Suku ja näyttelyhistoria

Eino-Vakaa syntyi vuonna 1898 Kuopion maalaiskunnassa maisteri Bruno Granitille. Oriin isä oli nilsiäläisen kauppiaan Sampo Niskasen kasvattama tunnettu periyttäjä Eino (s. 1888).[5] Se polveutuu 1850-luvulla yhteislaitumilta lähteneestä hevoskannasta, mutta mukana on myös pohjoiskarjalaisen Sarkkilan tilan lämminveritaustaisesta oriista Zafirka polveutuvaa niin sanottua Halin rotua.[6] Eino-Vakaan emä puolestaan oli Granitin ”romuluiseksi” luonnehdittu tamma Piiju, jonka suku ei ole selvillä.[5] Vuonna 1900 Eino-Vakaa siirtyi Nurmekseen maanviljelijä J. Heikuran omistukseen, jolta Fritz Buttenhoff osti sen keväällä 1904. Kauppahinta oli 3 000 markkaa.[7]

Ensimmäiseen näyttelyynsä Eino-Vakaa osallistui kesäkuussa 1906. Ori hyväksyttiin suomenhevosen kantakirjaan numerolla 25 heti sen perustamisvuonna Viipurissa pidetyssä Karjalan Hippoksen näyttelyssä 30. syyskuuta 1907. Vuotta myöhemmin Eino-Vakaa osallistui Lahdessa järjestettyyn ensimmäiseen viralliseen kantakirjahevosten näyttelyyn.[5] Sen juoksutyyliä kuvailtiin ”kauniiksi, voimakkaaksi ja puhtaaksi”. Vankkarakenteisen oriin kerrottiin olleen myös luonteeltaan erinomaisen, eikä se milloinkaan vihoitellut hoitajalleen, vaan oli aina hyvällä tuulella.[8]

Siitoksessa Eino-Vakaa ehti jättämään 168 jälkeläistä. Ori vaikutti suurimman osan ajastaan Fritz Buttenhoffin luona Viipurissa, mutta kesät 1909 ja 1913 se astui pohjalaisia tammoja Lapualla.[5]

Kilpailut ja ennätykset

Eino-Vakaa ja Fritz Buttenhoff Helsingin talvikisoissa maaliskuussa 1910.

Eino-Vakaa osallistui valtionajoihin ensimmäistä kertaa helmikuussa 1903 Joensuussa,[8] jossa se saavutti avauskilpailussaan kolmen virstan matkalla tuloksen 6.03 ja sijoittui neljänneksi.[3] Aktiivisemmin ori alkoi kuitenkin kilpailemaan vasta siirryttyään Fritz Buttenhoffin omistukseen keväällä 1904.[5] Buttenhoff vastasi itse hevosen ohjastuksesta, mutta Eino-Vakaalla oli myös oma valmentaja ja hieroja, joka tunnetaan vain nimellä Eljas.[9]

Lukuisten valtionajojen ja yksityisten hevosyhdistysten järjestämien kilpailujen lisäksi Eino-Vakaa voitti myös vuodesta 1884 lähtien järjestetyn Suuren orikilpailun kuudesti peräkkäin vuosina 1907–1912.[5] Kuolemaansa edeltäneenä viikonloppuna Eino-Vakaa hävisi Viipurissa Kelkkalan raviradalla pidetyssä Suuressa orikilpailussa tamperelaisen varatuomarin Vilho Soivion omistamalle Riuskalle.[10] Vielä viikkoa aikaisemmin Eino-Vakaa oli Oulunkylän raviradalla juossut uuden ennätyksensa.[11] Ensimmäiset epäviralliseksi jääneet kuninkuusravit järjestettiin kaksi viikkoa Eino-Vakaan kuoleman jälkeen Tampereen Hippoksella, jonne se myös oli ilmoitettu.[12]

Heinäkuussa 1912 Svenska travsällskapet järjesti Tukholman olympialaisten yhteydessä ravikilpailut, joihin Suomesta osallistui viisihevosinen joukkue. Eino-Vakaan lisäksi mukana olivat lisäksi Vilho Soivion Riuska, vapaaherra Reinhold Hj. Sackelbergin Klippari, vesilahtelaisen maanviljelijän E. Poukan Vauhti sekä pälkäneläisen maanviljelijän Kalle Hinkan Wappu. Avauspäivänä juostussa 2 125 metrin tasoitusajossa Eino-Vakaa sijoitti kolmanneksi amerikkalaisen lämminveritamma Nyanzan ja Riuskan jälkeen. Suomalaishevoset jäivät jo lähdössä parikymmentä metriä vastustajistaan, kun ohjastajat eivät osanneet sikäläistä volttilähtöä, vaan starttasivat paikoiltaan.[9] Toisena kilpailupäivänä Eino-Vakaa sijoittui omassa sarjassaan toiseksi, häviten voittaneelle ruotsalaiselle lämminveriselle Shadeland Harrylle 1,6 sekuntia. Eino-Vakaan juoksema kilometriaika 1.33,9, jäi sen kaikkien aikojen nopeimmaksi. Kolmantena kilpailupäivänä Eino-Vakaa hävisi voiton niukasti amerikkalaissukuiselle lämminveritamma Nyzalle.[13] Eino-Vakaa oli kutsuttu Ruotsiin jo vuotta aikaisemmin, mutta tuolloin suomalaisjoukkueen kilpailumatka peruuntui.[14]

Eino-Vakaa paransi ennätystään vuosittain ja oli jatkuvasti myös valtakunnan nopeimpien hevosten joukossa. Esimerkiksi vuonna 1908 ori juoksi kolmen kilometrin matkan aikaan 5.07,2 ja oli tilastoissa vuoden nopein hevonen 4,2 sekunnin erolla seuraavaan.[15] Tuolloin yleisesti juostulla 3 000 metrin matkalla Eino-Vakaa alitti viiden minuutin rajan ensimmäistä kertaa vuonna 1910, jolloin ori juoksi Jyväskylässä 4.59,8. Valtionajoissa ori ravasi ennätyksekseen 4.58,2 (kilometriaikana 1.39,4) vuonna 1912 Turussa. Yksityisissä kilpa-ajoissa Eino-Vakaan ennätys oli kaksi viikkoa ennen oriin kuolemaa 31. elokuuta 1913 Oulunkylässä juostu 4.55,2 (kilometriaikana 1.38,4).[3] Kilometriajassa laskettu ennätys 1.33,9 (kokonaisaika 3.19,6) syntyi 2 125 metrin matkalla Tukholmassa 1912.[5] Eino-Vakaan palkintosummaksi kertyi uran aikana 48 000 markkaa.[16]

Kuolema

Eino-Vakaa kuoli kilparadalle Turun Hippodromilla 12. syyskuuta 1913 järjestetyissä Turun hevosystäväinseuran kilpailuissa. Kolmesta mukaan ilmoitetusta hevosesta juoksi ensimmäisenä vilppulalaisen maanviljelijän A. Rantalan omistama Purje, joka kuitenkin hylättiin epäpuhtaasta ravista. Seuraavana kolmen kilometrin matkalle lähti Eino-Vakaa, joka kuitenkin hidasti vauhtiaan jo 300 metrin juoksun jälkeen. Ohjastajana toiminut Buttenhoff pysäytti hevosen takasuoralla, mutta se kaatui radalle ja kuoli, ennen kuin eläinlääkärit ehtivät paikalle. Kuolinsyyksi todettiin sydänkohtaus.[8] Eino-Vakaan kuoleman jälkeen kilpailut keskeytettiin ja hevonen haudattiin vielä samana iltana Turun Hippodromille. Hauta koristeltiin kukkasin ja myöhemmin paikalle pystytettiin myös muistomerkki.[16]

Tapaus herätti paljon huomiota ja siitä uutisoivat kaikki merkittävimmät sanomalehdet. Nya Pressenin pakinoitsijan mukaan Eino-Vakaan kuolema synnytti jopa aivan uuden journalismin lajin; hevosnekrologit.[17] Runoilija Eero Eerola kirjoitti Eino-Vakaan muistosäkeet Maatalouden hevoshoitolehteen:[18]

»Lippu alas, on kaatunut kuulu

jo kisojen kuningas!

Ei nähdä nyt, Eino Vakaa, sun uljasta vauhtias.

Kisahetkien aikaan tok' aina, kun parhaita mainitaan,

sun nimes ja kunnias kuuluu, sun muistosi muistellaan.

Lakki päästä nyt hevosmiehet, ja kunnia vainaallen!

Hän kaatui kuningastiellään

kera voittojen kauniiden.»

Pilalehti Tuulispäässä puolestaan julkaistiin nimimerkki ”Nikolaus Laulunvallan” satiirinen muistoruno.[19]

Muuta

Vuonna 1909 kuvanveistäjä Heikki Juvonen ikuisti Eino-Vakaan opetuskäyttöön tarkoitettuihin pienoisveistoksiin, joissa esiteltiin suomalaisia kotieläimiä. Eino-Vakaa edusti 16 veistoksen sarjassa juoksijahevosta.[20][21]

Kansanmuusikko ja hevosmies Matti Edvard Takala teki Eino-Vakaasta laulun,[22] josta on jäänyt elämään säkeet ”Buttenhoffi ja Eino-Vakaa, sun ponfelis, ponfelis Eino-Vakaa, ne hallitsee ravirataa, sun ponfelis, ponfelis pom!” [2][23] Eino-Vakaa esiintyy myös muun muassa eräässä Kasperi Tantun runossa.[24]

1910-luvun lopulla maalaisliiton Liitto-sanomalehdessä kirjoitti Eino Vakaa -niminen pakinoitsija[25], ja samalla vuosikymmenellä vaasalainen Oy Utterström & Co. valmisti oriin mukaan nimettyjä polkupyöriä.[26]

Lähteet

  1. ↑ Suomen ravikuningas ”Eino-Vakaa” kuollut halvaukseen. Uusi Aura, 13.9.1913, nro 211, s. 3. Kansalliskirjasto. Viitattu 5.7.2017.
  2. ↑ a b Fritz Buttenhoffin muistoajo. Jokimaan raviradan käsiohjelma 35/1996, 21.12.1996, s. 6. Lahden hevosystäväinseura ry.. Viitattu 5.7.2017.
  3. ↑ a b c Uutisia. Eino Vakaa kuollut. Maatalouden hevoshoitolehti, 1913, nro 7, s. 16–17. Kansalliskirjasto. Viitattu 5.7.2017.
  4. ↑ Pesu, Vili: Raviurheilun maailma, s. 188–189. Ranua: Mäntykustannus, 2008. ISBN 978-952-57121-1-7
  5. ↑ a b c d e f g Eino-Vakaa Sukuposti. Viitattu 5.7.2017.
  6. ↑ Talaskivi, Soini: Suomalainen hevoskirja, s. 77–81. Helsinki: Otava, 1977. ISBN 951-11124-2-2
  7. ↑ Hevosurheilu. Hevoskauppoja. Suomen Urheilulehti, 1904, nro 2, s. 107. Kansalliskirjasto. Viitattu 5.7.2017.
  8. ↑ a b c Eino-Vakaa kuollut. Uusi Suometar, 13.9.1913, nro 213, s. 6. Kansalliskirjasto. Viitattu 5.7.2017.
  9. ↑ a b Herva, Matti: Olympialaisten kisojen yhteydessä järjestetyistä kilpaajoista. Maatalouden hevoshoitolehti, 1912, nro 5, s. 78–79. Kansalliskirjasto. Viitattu 5.7.2017.
  10. ↑ Waltion suuret rawikilpailut Wiipurissa. Karjala, 7.9.1913, nro 206, s. 3. Kansalliskirjasto. Viitattu 5.7.2017.
  11. ↑ Ravikilpailut Oulunkylässä sunnuntaina. Uusi Suometar, 2.9.1913, nro 203, s. 6. Kansalliskirjasto. Viitattu 5.7.2017.
  12. ↑ Suomen kuninkuusrawikilpailut. Tähän mennessä ilmoitetut juoksijat. Uusi Aura, 5.9.1913, nro 204, s. 4. Kansalliskirjasto. Viitattu 5.7.2017.
  13. ↑ Olympialaisten kisojen yhteydessä järjestetyistä kilpaajoista (jatkoa). Maatalouden hevoshoitolehti, 1912, nro 6, s. 93–95. Kansalliskirjasto. Viitattu 5.7.2017.
  14. ↑ Skandinavien. Travtävlingar. Österbottningen, 14.2.1911, nro 13, s. 4. Kansalliskirjasto. Viitattu 5.7.2017.
  15. ↑ Hevosten luettelo nopeuden perusteella. Suomen Urheilulehti, 1908, nro 10, s. 61. Kansalliskirjasto. Viitattu 5.7.2017.
  16. ↑ a b Travarkungen död på banan. Åbo Underrättelser, 13.9.1913, nro 248, s. 3. Kansalliskirjasto. Viitattu 5.7.2017. (ruotsiksi)
  17. ↑ Bergman: Dagens eko: Lifslopp. Nya Pressen, 15.9.1913, nro 212, s. 3. Kansalliskirjasto. Viitattu 5.7.2017.
  18. ↑ Eerola, Eero: Eino-Vakaa. Muistolle. Maatalouden hevoshoitolehti, 1913, nro 7, s. 16. Kansalliskirjasto. Viitattu 5.7.2017.
  19. ↑ Laulunvalta, Nikolaus: Eino-Vakaa. In memoriam. Tuulispää, 19.9.1913, nro 38, s. 5. Kansalliskirjasto. Viitattu 5.7.2017.
  20. ↑ Nylander, Hannes: Kipsiset kotieläinten mallit opetusvälineinä. Opetusväline-lehti, 1913, nro 2, s. 13. Kansalliskirjasto. Viitattu 5.7.2017.
  21. ↑ Timonen, Jukka: Petrillä on ainutlaatuinen hevoslauma 3.3.2017. Suomenhevosliitto. Viitattu 5.7.2017.
  22. ↑ ”Erakko” woitti ja satakuntalaiset riemuitsiwat. Satakunnan Kansa, 12.9.1920, nro 209, s. 2. Kansalliskirjasto. Viitattu 5.7.2017.
  23. ↑ Lindberg, Kaarina: Parhaita hyvien joukossa… Vapaussodan Perintö. 10.2.2014. Viitattu 5.7.2017.
  24. ↑ Tanttu, Kasperi: Epiloogi. Kurikka, 15.7.1914, nro 14, s. 8. Kansalliskirjasto. Viitattu 5.7.2017.
  25. ↑ Isopahkala, Harri: Keppihevonen vai tukikeppi? Kirkko, papisto ja uskonto kriisivuosina 1917-1919 Oulun sanomalehdissä, s. 13. (Pro gradu -tutkielma) Joensuu: Joensuun yliopisto, 2009. Teoksen verkkoversio.
  26. ↑ Råberg, Mikko: Pyöräkauppaa Vaasassa 8.1.2014. Mr Velo. Viitattu 5.7.2017.

Strategi Solo vs Squad di Free Fire: Cara Menang Mudah!