PROFILBARU.COM

Eduardo Frei Ruiz-Tagle
	; Eduardo Frei Ruiz-Tagle elokuussa 2016.
Chilen 32. presidentti
	11. maaliskuuta 1990 – 11. maaliskuuta 1994
Edeltäjä	Patricio Aylwin
Seuraaja	Ricardo Lagos
Henkilötiedot
Syntynyt	24. kesäkuuta 1942 (ikä 82); Santiago de Chile
Puoliso	Marta Larraechea Bolívar
Tiedot
Uskonto	roomalaiskatolilaisuus
	; Nimikirjoitus
	[ Muokkaa Wikidatassa ]
	Infobox OK

Eduardo Frei Ruiz-Tagle (s. 24. kesäkuuta 1942 Santiago) on chileläinen poliitikko, joka toimi Chilen presidenttinä 1994–2000. Hän kuuluu Chilen kristillisdemokraattiseen puolueeseen (Partido Demócrata Cristiano eli PDC), joka on yksi neljästä keskustavasemmistolaisen Concertación de Partidos por la Democracia -koalition muodostavasta puolueesta. Frein kuusivuotista presidenttikautta pidetään Chilen uuden demokratian vakiintumisen aikana.

Poliittinen herääminen

Frein isä, Eduardo Frei Montalva, oli myös kristillisdemokraatti ja Chilen presidentti 1964–1970. Hänen äitinsä oli María Ruiz-Tagle Jiménez. Frei liittyi puolueeseen jo nuorena, vuonna 1958, ja tuki kuusi vuotta myöhemmin isänsä onnistunutta presidentinvaalikampanjaa. Muuten hän keskittyi opintoihinsa. Valmistuttuaan rakennusinsinööriksi Universidad de Chilestä Frei jatkoi vielä opintojaan Italiassa, ja työskenteli sitten insinööritoimistossa 1969–1988. Hän on ollut naimisissa Marta Larraechea Bolivarin kanssa vuodesta 1967.

Frein isoisä muutti Chileen pienestä kylästä Sveitsistä vuonna 1905, ja hänelle itselleenkin on myönnetty Sveitsin kansalaisuus.^[1]

Entinen presidentti Frei Montalva vastusti sosialismia ja piti aluksi Salvador Allenden kaatanutta sotilasvallankaappausta myönteisenä kehityksenä. Nähtyään sotilasdiktatuurin rikokset hän alkoi kuitenkin suhtautua Augusto Pinochetiin epäillen. Frei Ruiz-Tagle puolestaan ei tukenut sotilasvaltaa, mutta pysyi pitkään erossa politiikasta. Isänsä kuoltua 1982 hän perusti tämän nimeä kantavan säätiön Fundación Eduardo Frei Montalva, jota johti vuoteen 1993. Frei nuoremmasta tuli vähitellen tiukka sotilasvallan vastustaja. Pinochetin diktatuurin loppuaikoina Frei kuului oppositioliikkeen Comité Pro Elecciones Libres perustajiin ja kampanjoi aktiivisesti diktatuuria vastaan ja vapaiden vaalien puolesta. 1988 järjestetty kansanäänestys Pinochetin kauden jatkamisesta kahdeksalla vuodella oli menestys: "Ei"-puolen voitto johti Pinochetin eroon ja mahdollisti Chilen siirtymisen demokratiaan.

Puoluejohtajana

Kun Chile näin palasi kansanvaltaiseksi, valittiin nyt myös kansanedustuslaitos, kongressi, vapailla vaaleilla. Joulukuussa 1989 järjestetyissä parlamenttivaaleissa Frei valittiin Santiagosta senaattoriksi koko maan suurimmalla äänimäärällä. Vuonna 1991 kristillidemokraattinen puolue Partido Demócrata Cristiano valitsi hänet puheenjohtajakseen.

Chilen demokratisoituminen oli jakanut maan puoluekentän pääasiallisesti kahtia: sotilasvaltaa vastustaneet olivat muodostaneet keskustavasemmistolaisen Concertación-koalition, sotilasvaltaa puolustaneet taas oikeistolaisen allianssin. Concertaciónin tärkeimpien puolueiden, kristillisdemokraattien ja sosialistien yhteistyöllä oli 1989 valittu presidentiksi Patricio Aylwin. Aylwinin kauden lähetessä loppuaan alkoi Concertaciónin sisällä jo 1992 presidenttipeli.

Chilen presidentinvaalissa 1993 oli odotettavissa oikeiston yritys päästä takaisin valtaan, ja keskustavasemmistossa arvioitiin keskustalaisen ehdokkaan keräävän lopullisessa vaalissa vasemmistolaista ehdokasta laajemman kannatuspohjan. Toukokuussa 1993 järjestetyn Concertaciónin esivaalin kristillisdemokraattien Frei voitti selvästi saaden 63 % äänistä; vastaehdokkaana ollut sosialistien Ricardo Lagos sai 36 %. Koalitio teki Freistä ehdokkaansa Aylwinin seuraajaksi ja suurin osa vasemmistosta suostui tukemaan häntä.

Oikeiston vastaehdokkaan valinta kesti pitkään, lopulta hajanainen oikeistoliittouma Unión por el Progreso asetti ehdokkaakseen Arturo Alessandri Besan, jonka isä Jorge Alessandri oli myös toiminut aiemmin Chilen presidenttinä, samaten myös tämän isä Arturo Alessandri Palma. Siten 1993 vaalista tuli kahden entisen presidentin poikien keskinäinen kamppailu. Muita pienryhmien ehdokkaita oli kaikkiaan neljä, joukossa riippumaton oikeistolainen, ekologiset voimat, allendelainen vasemmisto ja ihmisyyden puolue. Joulukuussa järjestetyssä vaalissa Frei sai heti ensimmäisellä kierroksella ehdottoman enemmistön, 58 % äänistä; konservatiivien Arturo Alessandri sai vain 24 %, muut jäivät kukin muutamaan prosenttiin. 11. maaliskuuta 1994 Eduardo Frei tuli Chilen presidentiksi.

Presidenttinä

Presidenttikautenaan Eduardo Frei Ruiz-Tagle pysytteli sisäpolitiikassa edeltäjänsä linjoilla ponnistellen maan toisilleen vihamielisten poliittisten leirien suhteiden liennytyksessä. Samanaikaisesti aloitettiin oikeudellinen selvitys Pinochetin diktatuurin rikoksista ja ihmisoikeusloukkauksista. Frein talouspolitiikka pyrki ulkomaankauppataseen ja inflaation laskun sekä tuloalijäämän tasapainoon. Ulkopolitiikassa Frei näki tärkeäksi saada kansainvälinen tunnustus maan demokratisoitumiselle ja lähentymisen kansainvälisiin talousjärjestöihin, kuten Chilen yhteistyön Mercosur-maiden kanssa.

Nykyisin asevoimien komentajana toimiva entinen diktaattori Pinochet vaikutti vielä maan asioihin, vaikka olikin luopunut presidentinvirasta 1990. Toukokuussa 1993 La Nación -lehti julkaisi artikkelin ns. "Pinocheques"-tapauksesta, jossa armeija oli antanut kolmella sekillä Pinochetin pojalle 971 miljoonan peson lainan 1991. Kenraalit pitivät kokouksen hallituksen La Monedan edessä olevassa rakennuksessa, jossa rikostutkinta leimattiin "armeijan ja sen komentajan häirinnäksi." ja 60 erikoisjoukkojen sotilasta saartoi hallituksen rakennuksen (ns. boinazo) ja esti pääsyn sinne. Presidentti Frei määräsi syyttäjän keskeyttämään tapauksen selvittämisen "kansallisen edun nimessä" heinäkuussa 1995.^[2]

Chilen hallitus joutui lokakuussa 1998 vaikeaan tilanteeseen, kun Pinochet pidätettiin Lontoossa: Tulisiko Chilen sallia Pinochetin luovutus vastaamaan rikoksistaan toiseen maahan, vaikka tämä nautti laaja-alaista koskemattomuutta Chilen elinikäisenä senaattorina. Eduardo Frein täytyi nyt venyä molempiin suuntiin: toisaalta hän ei halunnut vaarantaa nähtyä vaivannäköä Chilen kehittämisessä oikeusvaltioksi, oikeudellisia selvityksiä diktatuurin ajasta eikä myöskään Chilen lähentämistä kansainväliseen yhteisöön. Mutta toisaalta hän ei voinut liikaa ärsyttää maansa taantumuksellisia voimia, etenkään armeijaa ja Pinochetin vaikutusvaltaisia tukijoita, jotka uhkasivat jälleen tehdä tyhjiksi kaikki ponnistelut demokratisoitumisen ja oikeusvaltion eteen. Lopulta Eduardo Frei kieltäytyi Chilen kongressin tuella luovuttamasta Pinochetia vastaamaan teoistaan espanjalaisiin ja brittiläisiin oikeusistuimiin, ja vaati että tämä palautettaisiin Chileen, mikäli hänet haluttaisiin haastaa oikeuteen.

Frei nuoremman presidenttikausi oli kaiken kaikkiaan edistyksellinen Chilen kehityksen kannalta. Hänellä oli monenlaisia suurisuuntaisia suunnitelmia erityisesti maan yhteiskunnallisten olojen parantamiseen, kuten koulu- ja oikeuslaitoksen uudistaminen. Näiden laajojen hankkeiden toteutuminen jäi osittain hänen seuraajiensa kausille, ja on ollut jatkuvuuden kannalta tärkeää, että valta on edelleen pysynyt Concertaciónilla. Frein aikana parannettiin huomattavasti sosiaaliturvajärjestelmää ja korotettiin minimipalkkoja. Tosin kaikkien mielestä eriarvoisuuden vähentämiseen tähtäävät uudistukset eivät siltikään edenneet tarpeeksi nopeasti, ja tyytymättömyys heikensi kristillisdemokraattien tulosta 1997 vaaleissa. Frei vastasi painottamalla kautensa jälkipuoliskolla entistä enemmän sosiaalipolitiikkaa. Chilestä tuli inhimillisen kehityksen indeksillä mitaten Latinalaisen Amerikan kehittynein maa, ja jo 1996 siitä tuli Mercosurin liitännäisjäsen. ^[3]

Presidenttiyden jälkeen

Frein presidenttikausi päättyi 2000. Chilen presidentinvaalissa 1999 sosialistien Ricardo Lagos valittiin hänen seuraajakseen ja Chile sai ensimmäisen vasemmistolaisen presidentin sitten Allenden. Tämän jälkeen hän, entisenä presidenttinä, alkoi Chilen tuolloisen perustuslain mukaisesti toimia elinikäisenä senaattorina. Kun sitten parlamentti poisti perustuslakiuudistuksessa elinikäisen senaattorin aseman, asettui Frei uudelleen ehdolle senaattiin. Chilen parlamenttivaaleissa 2005 hänet valittiinkin 11. joulukuuta 2005 parlamenttiin. 11. maaliskuuta 2006 hänet valittiin senaatin uudeksi puhemieheksi.