Coco Lee


Coco Lee
李玟
Coco Lee vuonna 2013.
Coco Lee vuonna 2013.
Henkilötiedot
Koko nimi Li Wen
Syntynyt17. tammikuuta 1975
Hongkong
Kuollut5. heinäkuuta 2023 (48 vuotta)
Ammatti laulaja
Muusikko
Taiteilijanimi CoCo Lee
Aktiivisena 1994
Tyylilajit C-pop
R&B
hip-hop
Levy-yhtiöt Sony BMG
Aiheesta muualla
www.cocolee.net

Coco Lee (kiin.: 李玟; pinyin: Lǐ Wén, 17. tammikuuta 1975 Hongkong5. heinäkuuta 2023[1]) oli amerikankiinalainen poplaulaja. Hänen musiikkityylinsä on sekoitus Mando-poppia, balladeja, soul-, R&B- ja hip hop -musiikkia. Nykyään Los Angelesissa ja Hongkongissa asuva pop-diiva tuli kuuluisuuteen laulullaan ”A Love Before Time”, joka on elokuvan Hiipivä tiikeri, piilotettu lohikäärme tunnuskappale. Julkisuudessa häntä kutsuttiin, varsinkin uransa alkuaikoina, usein ”Aasian Mariah Careyksi”.

Lapsuus ja nuoruus

Coco Lee syntyi Hongkongissa ja vietti myös lapsuutensa siellä äitinsä, isäpuolensa ja kahden isosiskonsa kanssa. Hänen ollessaan kymmenvuotias perhe muutti San Franciscoon, jossa Coco kävi myöhemmin Raoul Wallenberg Alternative High Schoolin ja sen jälkeen opiskeli lääketiedettä Kalifornian yliopistossa Irvinessa. Äitinsä tavoin hän halusi tulla lääkäriksi. Uudessa kotimaassaan häntä oli alettua kutsua myös englanninkielisellä nimellä Ferren Lee-Kelly. Vuonna 1991 Coco edusti kouluaan San Franciscon Miss Teen Chinatown 1991 -missikisassa voittaen kilpailun. Seuraavana vuonna hän osallistui San Fransciscon Fisherman’s Wharfilla järjestettyyn karaokekilpailuun, jonka hän yllättäen voitti ja jonka seurauksena hänet alettiin noteerata lahjakkaana laulajana jo ystäväpiirin ulkopuolellakin.

Varsinaisen käänteen hänen elämänsä koki kuitenkin Hongkongissa, jonne hän matkusti koululomallaan vuonna 1993. Sen enempää suunnittelematta hän osallistui TVB-televisioyhtiön järjestämään New Talent -laulukilpailuun ja tuli yllättäen kilpailussa toiseksi 10 000 osallistujan joukosta. Hänen laulamansa kappale Whitney Houstonin Run to You oli kilpailun ainoa englanninkielinen laulu. Pian tuon kilpailun jälkeen taiwanilainen Fancy Pie-levy-yhtiö tarjosi hänelle levytyssopimuksen.

Nousu tähtiin

Vuosina 1994–1995 Coco Lee julkaisi Taiwanilla ja Hongkongissa neljä albumia, joita myytiin yhdessä yli 800 000 kappaletta. Näiden joukossa oli myös Cocon ensimmäinen, lähinnä aasialaisille markkinoille suunnattu englanninkielinen albumi, Brave Enough to Love, jota myytiin ensimmäisenä kuukautena yli 130 000 kappaletta. Näin hän rikkoi Taiwanin kaikkien naislaulajien edelliset ennätykset. Vuonna 1996 Coco solmi uuden sopimuksen Sony BMG Musicin kanssa, jonka kanssa hän tekee yhteistyötä vielä nykyäänkin.

Coco on tullut 2000-luvulla tunnetuksi monilla eri areenoilla, niin idässä kuin lännessäkin. Ehkä juuri tämä erottaakin hänet muista kiinalaisista poptähdistä, jotka eivät yleensä ole pystyneet lyömään itseään läpi lännessä. Vuonna 2001 Coco esitti vuotuisessa Oscar-gaalassa Hiipivä tiikeri, piilotettu lohikäärme -elokuvan tunnuskappaleen "A Love Before Time" koko showbiz-maailman kerman edessä. Itse hän kuvaa tilaisuutta todella mahtavaksi, olihan hän ensimmäinen kiinalainen, kuka on koskaan esiintynyt Oscar-gaalassa. Seuraavassa hänen oma kommenttinsa tuosta esiintymisestä. "Somehow I managed to get myself together and performed with confidence. Afterwards, I couldn't believe it when Tom Hanks, Catherine Zeta-Jones and a few other movie stars came over and told me they loved my performance. How incredible was that?"

Julkisuus alkoi pian tuottaa tulosta. Hänen laulunsa Before I Fall in Love valittiin Hollywood-elokuvan Morsian karkuteillä soundtrackille. Vuonna 2004 sveitsiläinen kellonvalmistaja Omega Watches valitsi tämän pop-divan ”kansainväliseksi suurlähettilääkseen”. Coco sai mallintöitä myös muun muassa tuotemerkeille DeBeers, Wella, Barbie, Nivea ja Elizabeth Arden. Viime vuosinamilloin? erityisesti Hongkongin katukuvassa Coco on esiintynyt hyvinkin näyttävästi Pure Yogan joogamallina.

Vuonna 2004 Coco osallistui nuorten AIDS-suurlähettilään roolissa Bangkokissa järjestettyyn Maailman Aids -konferenssiin. Tapahtumassa hän keskusteli monien nuorisoryhmien kanssa siitä, mitä hän ja muut laulajatähdet voisivat tehdä AIDS-valistuksen eteen. Coco oli myös ensimmäinen kiinalainen, joka sai kunnian laulaa Yhdysvaltain kansallishymnin NBA:n Houston Rockets -koripallojoukkueen pelissä (pelaahan kyseisessä joukkueessa Kiinan kuuluisin NBA-tähti, Yao Ming, joka tunnustautuu Coco-faniksi).

Vuonna 2005 Coco Lee aloitti myös elokuvauransa. Hänen ensimmäinen elokuvaroolinsa oli naispääosa hongkongilaisessa wuxia-komediaelokuvassa Master of Everything (tunnetaan myös nimellä Bamboo Shoot). Elokuvassa hän näytteli Lu Huan roolia. Elokuvan alkupuolella on yksityiskohta, jossa Lu Hua esittää Cocon hitin "Di Da Di", mutta tarkoituksella aivan nuotin vierestä. Samana vuonna kyseinen elokuva sai parhaan ulkomaisen elokuvan palkinnon Beverly Hills -elokuvafestivaaleilla.

Myös Walt Disney -yhtiö halusi hyödyntää Coco:n kuuluisuutta ja kaunista lauluääntä. Kun Mulan-elokuvan kiinankielinen versio julkaistiin, Cocoa pyydettiin ääninäyttelijäksi elokuvan nimirooliin. Elokuvassa hän myös lauloi Aasiassa hitiksi nousseen mandariinikiina-version Christina Aguileran kappaleesta "Reflections". Tämän laulun hän lauloi myös Hongkongin Disneylandin avajaisissa vuonna 2005.

Ura viime vuosina

Coco Lee on yrittänyt lyödä itseään läpi Yhdysvaltojen markkinoilla, mutta varsinaista läpimurtoa ei vielä ole tullut. Vaikka kummatkin hänen englanninkieliset albuminsa ovat myyneet kohtalaisen hyvin, ei hänen levynsä ole jostain syystä päätyneet radioasemien levylautasille ja sieltä kuuntelijoiden korviin. Toisaalta hänen hittisinglensä, "Do You Want My Love", erityisesti sen Hex Hector Remix, pitää pintansa yökerhoissa ja useilla internet-radioasemilla. Hänen vuoden 2005 englanninkieliset singlensä ”No Doubt” ja ”So Good” jäivät nekin varsin huomiotta Yhdysvalloissa, kun taas Hongkongissa ja Taiwanilla ne saavuttivat valtavan suosion. Mielenkiintoista on, että Taiwanissa juuri nuo laulut eivät koskaan päätyneet uuden Exposed-albumin kansien sisälle niiden sanojen seksuaalisen kontekstin vuoksi.

Cocon tuoreimmat mandariininkieliset singlet "Hip-Hop Tonight", "The Ninth Night", "Love You At 85°C" ja "Dangerous Lover" vuodelta 2006 jatkavat kuitenkin perinteisempää Coco Lee –linjaa. Vuoden 2008 alussa Coco ja kiinalainen laulaja Sun Nan julkaisivat kansojen ystävyys- ja suvaitsevaisuusteemaisen musiikkivideon "Forever Friends”, joka osallistuu kilpailuun Pekingin olympiakilpailujen virallisesta tunnuskappaleesta. Tuottaja Kong Xiangdongin lisäksi kappaleen teossa ovat olleet mukana kaksinkertainen Oscar-palkittu säveltäjä Giorgio Moroder, joka sävelsi 1984 Los Angelesin olympialaisten teeman “Reach Out” ja vuonna 1988 Seoulin kisojen kappaleen “Hand in Hand”. Kappaleen sanat ovat Michael Kunzen käsialaa. Cocon uusi albumi ilmestyy vuoden 2009 alussa.

Yksityiselämä

Toistaiseksi Coco on halunnut keskittyä elämässään ennen kaikkea musiikin tekemiseen. Hän asuu yhdessä kanadalaisen miljonääri-liikemiehen Bruce Rockivitzin ja tämän kahden kouluikäisen tyttären kanssa Hongkongissa. Hääsuunnitelmia parilla on kuulemma ollut, mutta ei kiireitä niiden järjestämiseen. Cocon mukaan on tärkeää, että tällä hetkellä he kumpikin kunnioittavat toistensa elämää ja työtä ja antavat toisilleen tilaa luoda uraansa. 24. lokakuuta 2008 Coco järjesti Brucelle hulppeat kolme päivää kestäneet 50-vuotissyntymäpäiväjuhlat Grand Hyatt -hotellissa Hongkongissa. Juhlavieraiden joukossa oli paljon viihdemaailman kermaa, kuten poptähti Rihanna ja Lionel Richie ja niistä uutisoitiin jopa Wall Street Journal -lehden verkkosivuilla.

Cocon vankimmat kannattajat löytyvät luonnollisesti Aasiasta: Kiinasta, Taiwanista, Hongkongista, Singaporesta, Etelä-Koreasta, Japanista ja Thaimaasta. Innokkaimmat fanittajat kerääntyvät aina lentokentälle vastaanottamaan ja saattelemaan Cocoa. Fanclub-sivuillaan ja keskusteluissaan he kutsuvat Cocoa aina termillä "Lao Da", joka tarkoittaa mandariinikiinalla "porukan vanhinta" tai "jengin johtajaa". Coco itse rakastaa fanejaan yli kaiken ja harmittelee sitä, ettei voi matkustuskiireittensä vuoksi viettää enempää aikaa heidän kanssaan.

Studioalbumit

Fancy Pie Records

  • Love From Now On, kesäkuu 1994
  • Promise Me, joulukuu 1994
  • Brave Enough To Love, kesäkuu 1995
  • Woman In Love, syyskuu 1995
  • You are in my heart concert, 1995
  • Beloved Collection, 1996
  • Dance with the wind, 1997

Sony Music

  • CoCo 李玟, maaliskuu 1996
  • CoCo's Party, marraskuu 1996
  • Everytime I Think of You, kesäkuu 1997
  • CoCo (kantoninkielinen albumi), marraskuu 1997
  • DiDaDi (HMV Music Chart: #1), tammikuu 1998
  • Sunny Day, heinäkuu 1998
  • Today Until Forever, toukokuu 1999

550 Music

  • Just No Other Way (HMV Music Chart: #1), marraskuu 1999:

Sony Music

  • The best of my love, tammikuu 2000
  • True Lover, You and Me, elokuu 2000
  • Promise, lokakuu 2001
  • D.IS.CoCo, kesäkuu 2002

Epic release

  • Exposed (HMV Music Chart: #1), maaliskuu 2005

Sony BMG

  • Just Want You (HMV Music Chart: #1), syyskuu 2006
  • 1994-2008 Best collection, toukokuu 2008

Warner Music

  • East to west , 2009

Universal Music

  • Illuminate, 2013

Listahitit ja singlet

  • "Di Da Di"
  • "Take A Chance On Love"
  • "Do You Want My Love" Hot Dance Music/Club Play: #49
  • "Before I Fall In Love"
  • "Can't Get Over" feat. Kelly Price
  • "Wherever You Go"
  • "A Love Before Time"
  • "Reflection"
  • "No Doubt" feat. Blaaze
  • "Love At 85°C"
  • "All Around The World"
  • "So Good"
  • "Hip-Hop Tonight"
  • "Brave Enough To Love"
  • "Another Sad Love Song" (Dance Version)
  • "The Ninth Night"
  • "Dangerous Lover"
  • "A Love Before Time" (English and Mandarin for the soundtrack of Crouching Tiger, Hidden Dragon)
  • "I Have a Dream"
  • "Wo Ai Kan Dianying" (syyskuu 2008)
  • "BYOB"
  • "Si Hai"
  • "I just wanna marry U"
  • "18"

Elokuvat

Lähteet

Aiheesta muualla

Strategi Solo vs Squad di Free Fire: Cara Menang Mudah!