Christopher Jacob Boström (1. tammikuuta 1797 Piitime, Ruotsi − 22. kesäkuuta 1866 Uppsala, Ruotsi[1]) oli Ruotsin omaperäisimpiä filosofisia ajattelijoita. Hän tuli 1815 Uppsalassa ylioppilaaksi, 1827 käytännöllisen filosofian dosentiksi, oli 1833−1837 kuninkaallisten prinssien opettajana, palasi sen jälkeen yliopistoon filosofian apulaisena, nimitettiin 1842 käytännöllisen filosofian professoriksi, josta virasta erosi 1863. Filosofisia aatteitaan Boström levitti enemmän suullisella opettajatoimellaan kuin teoksillaan. Hän keräsi ympärilleen oppilaita, jotka ylistivät hänen jaloa, mukaansa tempaavaa totuudenpyrkimystään, hänen vakaumuksensa voimaa ja hänen suullisen esityksensä selvyyttä. Hän on julkaissut muun muassa. latinankielisiä väitöskirjoja (niiden joukossa on huomattava teos Uskonnon, viisauden ja hyveen käsitteistä sekä niiden keskinäisestä yhteydestä, 1842, ruots. käännös Boströmin kootuissa teoksissa), Grundlinjer till philosophiska statsläran (1859), C. J. Boström o. hans philosophi (1859, Svenskt Biografiskt Lexikonissa sekä eripainoksena; sisältää 83 pykälään supistetun kokonaisesityksen hänen filosofiastaan), ankaran hyökkäyskirjoituksen Den speculativa philosophen J. J. Borelius i Calmar (1860), Anmärkninger om helvetesläran, våra theologer och prester allvarligen att förehålla (1864). Kootut teokset (Skrifter, 3 os. 1883−1901) sisältävät lisäksi muun muassa Boströmin yliopistollisia kuulijoitaan varten kirjoittamia "peruspiirteitä" muutamiin filosofian haaroihin sekä kirjeitä. Boströmin filosofia on jyrkästi idealistinen persoonallisuuden oppi. Tosiolevainen on henkinen; ei ole mitään muuta todellista kuin elävät, itsetajuiset henkilöt. Aineelliset kappaleet ovat olemassa ainoastaan siten, että itsetajuiset henget niitä tajuavat. Ihmishenget taas ovat tosiolemukseltansa ikuisia aatteita eli mielteitä (förnimmelser) Jumalassa: se on niiden syvin, varsinainen oleminen, että Jumala ikuisesti ja puhtaastaan henkisesti niitä ajattelee. Ne ovat kuitenkin itsekin itsetajuisia olentoja ja muodostavat keskenään kokonaisjärjestelmän, jossa kullakin on oma paikkansa. Sen tähden äärellinen henki tajuaa toisia äärellisiä henkiä, Niistä erillisenä se tajuaa niitä puutteellisesti, aistillisesti. Paikallinen ja ajallinen kokemusmaailmamme on vain epätäydellisesti käsitetty jumalallinen aatemaailma.[2]
Boströmin siveysoppi on sukua Immanuel Kantin opille. Ainoa hyväksyttävä siveellinen mielenvaikutin on kunnioitus omaa yliaistillista, jumalallista olentoamme kohtaan, jonka ehdottomat vaatimukset ilmenevät omassatunnossa.[2]
Käytännöllisiin ajankysymyksiin nähden Boström periaatteistaan johti useita uuden ajan oloihin ja henkeen soveltumattomia johtopäätöksiä, niin kuin esimerkiksi, että nelijakoinen säätyedustus oli ainoa järkevä kansanedustuksen muoto.[2]
Boströmin filosofia näyttää yltiöihanteellisuudessaan olevan todellinen ruotsalaisen kansallishengen ilmaus. Se on Ruotsissa pitkäksi ajaksi pääasiassa määrännyt filosofisia aatesuuntia ja vaikuttanut muidenkin tieteiden harjoittajiin. Ne naturalistiset ja pessimistiset aatesuunnat, joita 1900-luvun vaihteen molemmin puolin esiintyi muissa maissa, saivat Ruotsin filosofiassa verrattain vähän kannatusta. Muiden maiden filosofiaan Boströmin aatteet sitä vastoin ovat varsin vähän vaikuttaneet. [Åberg, Den Boströmska verldäsigten, 1882; Nyblæus, Den filos. forskningen i Sverige IV, 1895; Edfeldtin johdatuskirjoitukset Boströmin koottuihin Skrifter I ja III.][2]
Lähteet
Aiheesta muualla
|
|---|
| Kansainväliset | |
|---|
| Kansalliset | |
|---|
| Henkilöt | |
|---|
| Muut | |
|---|
