Anker oleskeli Kööpenhaminassa vuodet 1774–1811, jolloin hänestä tuli Tanskan perintöprinssi Kristian Frederikin hyvä ystävä. Kristian Frederikin saavuttua Norjaan valtionhoitajaksi 1813 Ankerista tuli tämän lähin neuvonantaja.[1] Hän johti myös maan kauppa-, tehdas-, metsä- ja kaivostoimintojen hallinnointia.[2]
16. helmikuuta1814 niin sanottu "Suurmieskokous" (norj.notabelmøtet, stormannsmøtet) pidettiin Carsten Ankerin omistamassa Eidsvollin kartanossa (norj.Eidsvoll Verk). Kokouksessa suunniteltiin keinoja ehkäistä Ruotsin ylivalta maassa. Anker toivoi Kristian Frederikin julistautumista Norjan kuninkaaksi perintöoikeuteensa vedoten, mikä näkökanta kuitenkin hävisi kokouksessa.[1]
Maaliskuussa 1814 Kristian Frederik nimitti Carsten Ankerin ministeriksi ja lähetti hänet Englantiin Norjan edustajaksi. Hän saikin yhteydet Lontoon liberaaliin oppositioon ja lehdet kirjoittivat Norjalle edulliseen sävyyn itsenäisyydestä. Englannin hallitus ei kuitenkaan halunnut ottaa vastaan Kristian Frederikin "vallankumoushallinnon" edustajaa. Matka jäi käytännössä tuloksettomaksi ja Anker istui jopa jonkin aikaa velkavankeudessa. Huhti-toukokuussa Anker antoi itse poissa ollessaan kartanonsa Eidsvollin kansalliskokouksen käyttöön.[1] Hän pääsi palaamaan Norjaan vasta 1815[2].
Loppuvuodet
Vuodesta 1815 aina kuolemaansa asti Anker johti Norjan valtion omistamia lasitehtaita[2]. Carsten Anker meni konkurssiin1822 ja joutui myymään kartanonsa. Hän kuoli kaksi vuotta myöhemmin. Kartano ostettiin myöhemmin yksityiskeräysvaroilla ja luovutettiin valtiolle 1851[1].