Bronisław Malinowski aloitti tieteellisen uransa Krakovassa, silloisessa Itävalta-Unkarissa, ja suoritti Jagellon yliopistossa filosofian tohtorin tutkinnon pääaineinaan matematiikka ja luonnontieteet. Hän perehtyi myös James George Frazerin, Karl Bücherin ja Wilhelm Wundtin kirjoituksiin; luettuaan Frazerin teoksen The Golden Bough hän päätti ryhtyä antropologiksi. Hänen funktionalististen näkemystensä edeltäjinä voidaan pitää myös Herbert Spenceriä, William Jamesia ja Emile Durkheimia. Hän oli kiinnostunut psykoanalyysin sovelluksista ja pyrki osoittamaan, etteivät oidipuskompleksi ja muut psykologiset ristiriidat olisi luonteeltaan yleismaailmallisia.
Malinowski seurasi Wundtin luentoja Leipzigissa, ennen kuin muutti Britanniaan vuonna 1910. Hän teki antropologista kenttätyötä Tyynenmeren saaristoissa ja Australiassa ja I maailmansodan jälkeen suoritti tohtorintutkinnon London School of Economics -korkeakoulussa. Hänen työnohjaajansa oli Charles Gabriel Seligman, ja hänen opettajiinsa kuului myös suomalainen Edvard Westermarck. Sittemmin Malinowski teki kenttätyötä myös pueblointiaanien parissa 1920-luvulla, Etelä- ja Itä-Afrikassa ja Meksikossa 1930-luvulla. Hän sai Britannian kansalaisuuden vuonna 1931.
Malinowski hoiti Lontoon yliopistossa antropologian professuuria vuodesta 1927 lähtien, ja II maailmansodan puhjettua hän jäi Yhdysvaltoihin ja opetti Yalen yliopistossa. Malinowskin tunnetuin teos on Argonauts of the Western Pacific (1922). Päätutkimukset koskivat Trobriandsaarten kansojen tapoja ja sosiaalista järjestystä.[1]
Antropologisessa työssään Malinowski hyödynsi niin kutsuttua osallistuvaa havainnointia. Hän osasi kuvata kulttuurien ominaislaatua elävästi ja konkreettisesti. Yhteiskuntien tutkimisessa hän erotti neljä keskeistä näkökohtaa:
Kulttuurin toiminnasta on hankittava konkreettisia ja tilastollisia tietoja.
Myös ihmisten käyttäytymisen odottamattomat piirteet on otettava huomioon.
Etnologin on kerättävä mahdollisimman kattavasti erilaisia dokumentteja (uskomuksia, kaskuja ym.), jotka tarjovat tietoa kulttuurin vaihtelevista, satunnaisista ja pysyvistä piirteistä.
On tuotava esiin todellisuuden tyypillisimpiä ja selittävimpiä piirteitä.
Malinowski korostaa kulttuuri-ilmiöiden globaalisuutta ja funktionaalisuutta: esimerkiksi kaupankäynti vaikuttaa koko yhteisön elämään, kaikkiin sosiaalisiin tasoihin sekä ekologisiin, teknologisiin, maagisiin ja myyttisiin näkemyksiin.
Teoksia
The family among the Australian Aborigines: A sociological study. 1913
Argonauts of the Western Pacific: An account of native enterprise and adventure in the Archipelagoes of Melanesian New Guinea. 1922
Mutterrechtliche Familie und Ödipus-Komplex. Eine psychoanalytische Studie. 1924
The Sexual Life of Savages in North-Western Melanesia: An Ethnographic Account of Courtship, Marriage, and Family Life Among the Natives of the Trobriand Islands, British New Guinea. 1929 (yhdessä Havelock Ellisin kanssa)
Coral gardens and their magic. 1935 (yhdessä E. R Leachin ja J. Berryn kanssa)
A Scientific Theory of Culture and Others Essays. 1944
The Dynamics of Culture Change: An Inquiry Into Race Relations in Africa. 1946
Freedom & Civilization. 1947
Magic, Science and Religion and Other Essays. 1948
A Diary in the Strict Sense of the Word. 1967
Lähteet
↑ abNenonen, Kaisu-Maija – Teerijoki, Ilkka: Historian suursanakirja, s. 966–967. WSOY, 1998. ISBN 951-0-22044-2.
Kirjallisuutta
Firth, Raymond (1960). Man and culture: an evaluation of the work of Bronislaw Malinowski. London: Routledge.
Wayne, H. (1995). The Story of a Marriage: The Letters of Bronisław Malinowski and Elsie Masson. London, Routledge
Young, Michael (2004). Malinowski: Odyssey of an Anthropologist, 1884–1920. Yale University Press.