Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan.
Bougainvillen autonominen alue (engl.Autonomous Region of Bougainville, historiallisesti Pohjois-Salomonsaaret) on Papua-Uuteen-Guineaan kuuluva autonominen alue. Alueen suurin saari on Bougainville. Vuoden 2011 väestönlaskennan mukaan alueen väkiluku on 249 358.[2]
Autonomiseen alueen muodostaa kaksi pääsaarta, Bougainville ja Buka. Niiden lisäksi alueeseen kuuluu useita pienempiä saaria ja atolleja. Pääsaaret ovat vuoristoisia ja korkein kohta Mount Balbi on 2 715 metrin korkuinen.[1]
Politiikka
Bougainvillen sisällissota loppui vuonna 1997 Uuden-Seelannin välittämien neuvottelujen jälkeen. Rauhansopimus saatiin tehtyä vuonna 2000 ja aseistariisunnan jälkeen perustettiin autonomisen Bougainvillen hallitus. Puolueet päättivät järjestää kansanäänestyksen tulevaisuudessa ja päättää saaren itsenäisyydestä.
Äänestys ensimmäisestä autonomisesta hallituksesta järjestettiin touko–kesäkuussa vuonna 2005. Itsenäisyyttä kannattava Joseph Kabui voitti äänestyksen. Hän kuoli 6. kesäkuuta 2008. Vuonna 2010 John Momisista tuli Bougainvillen presidentti.
25. heinäkuuta 2005 kapinallisjohtaja Francis Ona kuoli. Ona oli entinen Bougainville Copperin maanmittausinsinööri ja merkittävä henkilö Bougainvillen sisällissodassa.
Kansanäänestys itsenäisyydestä 2019
Bougainvillen autonomisella alueella järjestettiin vuonna 2019 neuvoa-antava kansanäänestys itsenäisyydestä. Itsenäisyyttä kannatti lähes 98 prosenttia äänestäjistä ja laajempaa itsehallintoa Papua-Uuden-Guinean yhteydessä vain alle 2 prosenttia äänestäneistä.[3] Papua-Uuden-Guinean pääministerin James Marapen on tarkoitus vierailla Bougainvillessä 13. joulukuuta ja puhua paikallisille kansanäänestyksen tuloksesta Arawassa.[4]
Heinäkuussa 2021 pääministeri Marape ja Bougainvillen presidentti Ishmael Toroama ilmoittivat, että alue itsenäistyy viimeistään vuoteen 2027 mennessä.[5][6]
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista. Alkuperäinen artikkeli: en:Autonomous Region of Bougainville
Strategi Solo vs Squad di Free Fire: Cara Menang Mudah!