Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan.
Ranskan merkittävimmän urkujenrakentajan isoisä Jean-Pierre Cavaillé syntyi vuonna 1743 ja avioitui 1767 espanjalaisen Marie-Françoise Collin kanssa. Liitosta syntyi Toulousessa vuonna 1771 Dominique-Hyacinthe. Espanjalaisen tavan mukaan pojan sukunimeksi tuli Cavaillé-Coll. Dominique avioitui Jeanne Autardin kanssa ja asettui Montpellier’hen. Avioliitosta syntyivät pojat Vincent 1808 ja Aristide 1811.
Jo ennen Pariisiin siirtymistään nuori Aristide paransi sirkkelisahan ja sai mainion uusia ulottuvuuksia avaavan työkalun pienten puukappaleiden valmistukseen. Hän pystyi nyt kehittelemään vuonna 1832 keksimäänsä urkuharmonin edeltäjää, joka tunnetaan nimellä Poikilorgue. Näillä kahdella keksinnöllään hän saavutti rahoittajien luottamuksen.
Cavaillé-Coll & Convers -yhtiön kohtalona oli kadota vuoden 1929 pörssiromahduksen maininkeihin. Vuonna 1928 valmistuneeseen uuteen Mäntän kirkkoon ennätettiin kuitenkin toimittaa Suomen oloissa ainutlaatuiset urut.
Cavaillé-Coll-uruista
Saint-Sulpicen urut olivat uudistuksen jälkeen Ranskan suurimmat.
Cavaillé-Coll uudisti useita barokkiajan urkuja, ja oli merkittävin urkujenrakennuksen tyylisuunnan kehittäjä ranskalaisen barokin ja romantiikan ajan siirtymävaiheessa. Tämän kehityksen voi havaita vertaamalla urkujen ominaisuuksia hänen uransa alusta ja lopusta; hänen ensimmäiset urkunsa Saint-Denis'n basilikassa sisältävät vielä ranskalaisen barokin aikakaudelle tyypillisiä piirteitä sekä äänikerroissa, pillien rakenteessa että koneistossa, kun taas myöhäisemmät urut Saint-Ouenin luostarissa Rouenissa edustavat jo täysin sinfonista ja kehittynyttä tyylisuuntaa.
Cavaillé-Collin tavalle uudistaa etenkin suurempia urkuja oli keskeistä vanhan pillistön osittainen hyödyntäminen, jotta edellisen rakentajan tyylisuunnan aikaista sointia säilyisi ja resursseja säästyisi. Hän pyrki laajentamaan vanhojen urkujen sointiväriä ja monipuolisuutta: hän lisäsi orkesteriäänikertoja (mm. klarinetti- ja viuluäänikerrat), laajensi kieli- ja huiluäänikertojen oktaavialoja (enemmän 16- ja 32-jalkaisia äänikertoja sekä 16-8-4- äänikertakokonaisuuksia eri koskettimistoilla). Suurempien urkujen jalkioäänikertoihin Cavaillé-Coll sisälsi 32-jalkaisen bombarde-kieliäänikerran. Tämä on usein hänen urkujensa voimakkain ja matalin äänikerta, joka imitoi sinfoniaorkesterin rumpua. Cavaillé-Collin suurimmissa uruissa (mm. Pariisin Notre-Damessa ja Saint-Sulpicessa) on keskeistä soinnin paksuutta lisäävä kokoelma äänikertoja, "harmoninen pyramidi", joka muodostuu erilaisista kvintti- terssi- ja septimiäänikerroista. Esimerkiksi 8 jalan mittaan rakennettu laaja harmoninen pyramidi voidaan rekisteröidä seuraavilla äänikerroilla: 8' + 4' + 2 2/3' + 2' + 1 3/5' + 1 1/3' + 1 1/7' + 1'. Muun muassa Pariisin Notre-Damen urkuihin Cavaillé-Coll rakensi tämän pyramidin kolmelle oktaavialalle soinnin laajentamiseksi: jalkioäänikertoihin 32 jalan mittoihin, neljänteen sormioon 16-jalkaisena ja viidenteen 8-jalkaisena.
Cavaillé-Coll muokkasi myös urkujen rakennetta sekä koskettimistojen ominaisuuksia: esimerkiksi kolmas koskettimisto (Récit) sisältää urkujen koskettimistoista eniten äänikertoja ja on rakennettu paisutuskaappiin, jonka äänenvoimakkuutta voi säätää. Tämä koskettimiston tarkoitus on toimia kuin erillisinä, pienempinä urkuina suurten urkujen sisällä. Toisin kuin ranskalaisbarokkisissa uruissa, Cavaillé-Coll pyrki rakentamaan uruista sinfonisen kokonaisuuden, jossa jokaisella koskettimistolla oli oma äänimaailmansa ja sointinsa, mutta jotka kaikki toimivat yhtenä, selkeänä kokonaisuutena.
Cavaillé-Coll myös huomasi, että käytettäessä suurempaa ilmanpainetta, jota hänen äänikertansa tarvitsivat, koskettimen painaminen tuli lähes ylivoimaiseksi useampien äänikertojen ollessa kytkettynä. Englantilainen Charles Barker oli keksinyt pneumaattisen vahvistimen, niin sanotun Barker-koneen, joka käytti ilmanpainetta venttiilin avaamiseen. Cavaillé-Coll hyödynsi sekä paransi tätä usealla tavalla.
Cavaillé-Coll-uruissa äänikerrat on jaettu ryhmiin. Jeux de fond sisältää oktaaviäänikertoja jalkaluvuiltaan 32, 16, 8, 4, 2 ja näiden avulla saadaan neutraali perusrekisteröinti, joka toimii pohjana muille äänikerroille. Jeux de combinaison sisältää erilaisia kvinttiäänikertoja kuten 5 1/3 ja 2 2/3, terssiäänikertoja kuten 3 1/5 sekä kertaavia kuoroäänikertoja. Näitä ei periaatteessa käytetä yksinään, vaan ne yhdistetään eli kombinoidaan perusäänikertoihin, jolloin saadaan plenosointi. Ranskalaisten urkujen kertaavat kuorot (Fourniture) ovat yleensä matalampia ja vähäkuoroisempia kuin vastaavien saksalaisten. Anches tarkoittaa kieliäänikertoja, ja ne jäljittelevät orkesterin klarinetteja, fagotteja, trumpetteja ja pasuunoita. Niitä voidaan käyttää sellaisenaan sooloäänikertoina tai yhdistää antamaan plenolle täyteläisyyttä. Cavaillé-Collin uruissa urkuri voi kytkeä päälle tai pois kokonaisen ryhmän yhdellä napinpainalluksella.
Esimerkkejä
Pariisin Notre-Damen katedraalin urut 1868 Cavaillé-Collin tekemän uudistuksen jälkeen.
Cavaillé-Coll sisällytti useat Clicquot’n vuoden 1788 dispositioon kuuluneet äänikerrat (sellaisenaan) tai [uudistettuna]:
Pédale
I Grand Orgue
II Positif
III Récit
IV Solo
V Grand Choeur
Jeux de fond : Principal 32 Contrebasse 16 (Soubasse 16) (Flûte 8) Octave 4
