Annan lapsuudesta ei tiedetä paljoa. Hänet kasvattivat ensisijaisesti kuninkaallisen päiväkodin henkilökunta, jossa vastuussa olivat hänen äitinsä luotettu lastenhoitaja Birgitta Lass Andersson, serkku Margareeta ja aatelisleski Ingrid Amundsdotter.[1]
Annan ja hänen sisartensa opinnoista ei heidän veljistään poiketen ole löydetty kirjoitettua tietoa. Muiden aikansa prinsessojen tavoin heidänkin roolinsa oli kuitenkin mennä ulkomaalaisen hallitsijan kanssa naimisiin ja tehdä diplomaattityötä. Sen takia heidän on täytynyt opetella saksaa, taloudenhoitoa, tanssia ja soittoa ja osallistua virallisiin tapahtumiin.[1]
Vuonna 1556 Annan ja hänen sisartensa muotokuvat maalattiin ja hovirunoilija Henricus Mollerus kirjoitti heistä runoja, joissa hän kuvaili kunkin tytön hyveitä. He saivat myös 100 000 riikintaalerin myötäjäiset, jotta heidät voitaisiin esitellä poliittisilla avioliittomarkkinoilla. Vuonna 1559 suunniteltiin, että Anna naitettaisiin joko vaaliruhtinas Ludvig VI:lle tai Hennebergin Poppo XII:lle. Samana vuonna Cecilia Vaasa aiheutti kuitenkin skandaalin, jonka jälkeen hänen kosijansa Veldenzin palatsikreivi Georg Johann I päättikin muuttaa avioliittoneuvottelut koskemaan Annaa. Avioliitto houkutti Georgia, sillä Annan myötäjäiset olivat kymmeniä tuhansia riikintaalereita suuremmat kuin useimmilla saksalaisilla prinsessoilla. Ruotsin kuningassuku saisi puolestaan tärkeitä suhteita, sillä Georg Johann oli sukua useimmille Saksan vaikutusvaltaisille suvuille.[2] Georg Johann ja Anna menivät naimisiin Tukholman kuninkaanlinnassa20. joulukuuta1562. Annalla oli häissään helmitiara ja vieraiden joukossa oli muun muassa Tanskan silloinen kuningas.
Häiden jälkeen Anna ja Georg Johann jäivät Tukholmaan keräämään myötäjäisrahat. Vuonna 1563 Cecilia, Anna ja Sofia Vaasa lähettivät velipuolelleen Eerik XIV:lle protestikirjeen hänen vangittuaan heidän veljensä Juhanan.[2] Heinäkuussa 1563 pariskunta matkusti Saksaan ja asettui asumaan VeldenzinLautereckeniin.
Palatsikreivittärenä
Annan ja Georg Johannin avioliittoa on kuvattu onnelliseksi. Anna toimi ilmeisesti miehensä neuvonantajana ja pyrki rajoittamaan hänen lukuisia kalliita hankkeitaan. Hän sovitteli myös veljiensä välistä kiistaa, kun Juhana III epäili Kaarlen juonittelevan häntä vastaan vieraillessaan Saksassa 1577. Vuosien 1578–1579 välillä Anna osallistui Kaarlen ja Pfalzin ruhtinatar Marian välisiin kihlaneuvotteluihin.[2]
Georg Johann kulutti Annan myötäjäiset kalliiseen hovielämäänsä ja riskialttiisiin sijoituksiin. Hän otti myös suuria velkoja, joiden takia valtio velkaantui. Yksi hänen kalleimmista hankkeistaan oli Pfalzburgin kaupungin perustaminen vuonna 1570. Myötäjäiset oli oletettavasti käytetty vuoteen 1579 mennessä, sillä pariskunnalla ei tuona vuonna ollut varaa osallistua Kaarlen ja ruhtinatar Marian häihin.[2]
Anna oli usein myös miehensä kauppaneuvottelijana. Vuonna 1588 hän esimerkiksi suostutteli Lorrainen herttua Kaarle III:n antamaan Georg Johannille enemmän aikaa ostaa Pfalzburgin kaupunki takaisin, jotta hän ehtisi lainaamaan rahaa kauppoja varten. Kaupungista tuli kuitenkin osa Lorrainea vuonna 1590.[2]
Myöhempi elämä
Pfalz-Veldenzin ruhtinaskunta oli vararikossa ja Georg Johannin velkojen korot suuremmat kuin koko valtion tulot hänen kuollessaan huhtikuussa 1592. Anna maksoi miehensä jättämää 300 000 floriinin velkaa loppuelämänsä.[2]
Myös politiikassa kuohui, kun pariskunnan pojat kiistelivät perimistään maista. Anna sovitteli poikiensa kiistaa ja johti jakamattomia maita vuosien 1592–1598 välillä, kunnes riita oli viimein sovittu ja maat voitiin jakaa poikien kesken.[2]
Annan hauta Haschbach am Remigiusbergissä.
Anna hajotti hovin ja asui monta vuotta lankojensa luona säästääkseen rahaa velanmaksua varten. Hän myös neuvotteli Gunilla Bielken ja Kaarle IX:n kanssa saadakseen rahat, jotka Juhana III oli luvannut lähettää hänelle ennen kuolemaansa. Myöhemmin hän perusti hovin uudelleen.[2]
Anna ei saanut suostuteltua veljeään Kaarle IX:tä hallitsemaan ruhtinaskuntaa yhdessä hänen kanssaan, mutta hän teki hyvin yhteistyötä kanssahallitsijoidensa kanssa ja selvitti ruhtinaskunnan kohtaamat ongelmat. Vuonna 1592 hän uhkasi Lorrainen herttuaa Ruotsin väliintulolla mikäli hän ei kieltäisi poikaansa sotimasta Lützelsteinin lähialueella. Vuonna 1598 hän varmisti ennen vallasta vetäytymistään, että hänen vanhin poikansa Georg Gustav sai täyden vallan Veldenzistä ja Johan August Lützelsteinista.[2]
Anna vietti loppuelämänsä Lautereckenissä ja Remigiusbergissä. Hän nimesi testamentissaan suuren rahasumman, joka tuli jakaa hänen kuolemansa jälkeen köyhälistön kesken.[2]
Annaa kuvattiin uskolliseksi ja työteliääksi sekä empaattiseksi ja yhteistyökykyiseksi, mutta myös lujaksi. Hän sai tunnustusta siitä, että onnistui selvittämään valtakautensa aikana haastavan tilanteen henkilökohtaisten ominaisuuksiensa avulla. Hän oli Veldenzissä suosittu ja häntä kutsuttiin siellä myös "Anna-äidiksi".[2]
Lapset
Anna nai Veldenzin palatsikreivin Georg Johannin 20. joulukuuta 1562. Pariskunta sai 12 lasta, joista seitsemän selvisi aikuisikään asti. Lapsista seitsemän vanhinta syntyi Lautereckenissä.[3]
Georg Gustav (1564 – 3. kesäkuuta 1634)
Anna Margareta (28. huhtikuuta 1566 – 2. lokakuuta 1567)
Johan Ruprecht (9. syyskuuta 1567 – 1. lokakuuta 1569)
Anna Margareta (17. tammikuuta 1571 – 1. marraskuuta 1621)
Ursula (24. helmikuuta 1572 – 5. maaliskuuta 1635)
Johanna Elisabeth (2. lokakuuta 1573 – 28. heinäkuuta 1601)
Johan August (26. marraskuuta 1575 – 18. syyskuuta 1611)
Ludvig Filip (24. marraskuuta 1577 – 24. lokakuuta 1601)
Marie Anna (9. kesäkuuta 1579 – 10. lokakuuta 1579)
Katarina Ursula (3. elokuuta 1582 – 22. tammikuuta 1595)
Georg Hans II (24. kesäkuuta 1586 – 29. syyskuuta 1654)
Anna Maria (kuoli vauvana)
Lähteet
↑ abFalkdalen, Karin Tegenborg.: Margareta Regina : vid Gustav Vasas sida. Tukholma: Setterblad Förlag. ISBN 9789198151312OCLC:953932272
