Naisten pujottelu talviolympialaisissa 2014 käytiin 15. helmikuuta Roza Hutorin laskettelukeskuksessa. Kilpailun voittoon laski Itävallan Anna Fenninger ennen Saksa Marlies Schildiä ja Kathrin Zetteliä. 50:stä laskijasta ainoastaan 31 pääsi maaliin ja ensimmäisestä 11 laskijasta ainoastaan kolme selvisi maaliin asti. Brittilaskija Chemmy Alcott kuvasi rataa "ylhäältä jäiseksi ja alhaalta saippuanliukkaaksi".
Lähtökohdat kilpailuun
Kilpailu alkoi kello 11:00 paikallista aikaa.[1] Lähtöpaikka sijaitsi 1580 metrin korkeudessa Devil's Spinen ja Forest Dropin välissä.[2]
Talven aikana alppihiihdon maailmancupissa oltiin kilpailtu viidesti supersuurpujottelussa. Itävallan Lara Gut oli voittanut kolmesti, liechtensteinilainen Tina Weirather kerran ja itävaltalainen Elisabeth Görgl kerran. Supersuurpujottelucupia johti ennen olympialaisia Gut ennen Weiratheria, Fenningeria ja Görgliä. Weirather ei kuitenkaan pystynyt osallistumaan kilpailuun, sillä hän oli kaatunut viimeisessä syöksulaskuharjoituksessa ja saanut ruhjevamman sääreensä. Muista suosikeista puuttuivat Yhdysvaltojen Lindsey Vonn (ei pystynyt osallistumaan olympialaisiin, kaksi eturistisidevammaa vuonna 2013) ja Andrea Fischbacher (ei selvinnyt karsinnoista). Kilpailun ennakkosuosikiksi nousikin sloveeni Tina Maze, joka oli lajin hallitseva maailmanmestari, talviolympialaisten 2010 hopeamitalisti ja maailmancupkauden 2012–2013 voittaja.[2]
Tulokset
Lähde:[1]
Lähteet