Aleksei K. Tolstoi syntyi aatelissukuun. Hänen isänsä oli valtionpankin neuvonantaja kreivi Konstantin Petrovitš Tolstoi (1780-1870).[2] Konstantin Tolstoi solmi toisen avioliiton 13. marraskuuta 1816[3] Anna Aleksejevna Perovskajan (1796-1857), kreivi Aleksei Kirillovitš Razumovskin ja porvarissyntyisen Maria Mihailovna Sobolevskaja Denisjevan aviottoman tyttären kanssa. Kreivitär Anna Tolstaja erosi miehestään tuntemattomista syistä lokakuussa 1817 ja lähti puolitoista kuukautta vanhan poikansa Aleksei kanssa omalle Blistovin perintötilalleen Krolevetsin alueelle Tšernihivin kuvernementissä ja asui sen jälkeen veljensä Aleksei Perovskin omistamassa Krasni Rogissa, jossa Aleksei vietti lapsuutensa. Isänsä sijasta hänet kasvatti äidinpuoleinen setä, kirjailija ja akateemikko Aleksei Perovski, salanimeltään Anton Pogorelskí, joka kirjoitti vuonna 1829 veljenpojalleen sadun "Musta kana" Aljosha-nimisen pojan seikkailuista.[4][5][6]
Toinen kuuluisa kirjailija Tolstoin perheessä, Leo Nikolajevitš Tolstoi oli Aleksein pikkuserkku. Aleksei vietti varhaislapsuutensa setänsä tilalla Pogoreltsin kylässä Sosnitskin alueella Tšernihivin kuvernementissä ja puhui jo kuusivuotiaana kotiopettajiensa ansiosta sujuvaa ranskaa, saksaa ja englantia sekä myöhemmin myös italiaa. Vuonna 1827 hän tapasi GoethenWeimarissa ollessaan Saksassa ulkomaanmatkalla äitinsä ja setänsä kanssa. Aleksei K. Tolstoi loi suhteet keisarilliseen perheeseen jo varhain. Hän tutustui tulevaan Aleksanteri II:een lomaillessaan perheensä kanssa Italiassa vuonna 1831, jossa silloinen tsarevitš eli kruununperijä oli oman perheensä kanssa. Vasili Žukovskin suosituksesta Alekseista tuli tsarevitšin pelitoveri ja he viettivät aikaa myöhemmin yhdessä kesällä 1838 Comojärvellä. Miesten välinen ystävyys säilyi koko heidän elinikänsä.[7][6]
Kirjailijan äiti Anna Aleksejevna Perovskaja Tolstaja 1827, Moritz Daffinger (1790–1849)
Aleksei K. Tolstoin virka-ura oli varsin tavanomainen ja ylennykset seurasivat toisiaan säädetyssä järjestyksessä. Vaikka hän oli aatelinen, hän aloitti aivan alimmalta tasolta 14-portaista arvo- eli rankijärjestelmää. Aleksei Tolstoi valmistui Moskovan yliopistosta vuonna 1836 aineyhdistelmällä useista kielistä, kirjallisuudesta, historiasta ja tilastoinnista, joka pätevöitti hänet ensimmäisen luokan virkamiehen tehtäviin.[1] Vuonna 1834 hän ilmoittautui harjoittelijaksi ulkoministeriön Moskovan pääarkistoon. Vuonna 1837 hänet siirrettiin Pietariin talous- ja kirjanpito-osastolle kollegireistraattoriksi. Vuodesta 1837 lähtien hän oli palveluksessa Venäjän edustustossa Frankfurt am Mainissa. Vuonna 1839 hänet ylennettiin kuvernementinsihteeriksi. Vuonna 1840 hänelle myönnettiin kollegisihteerin arvonimi ja vuonna 1842 hänet ylennettiin nimineuvokseksi. Vuonna 1843 hän nousi suoraan neljä arvoluokkaa ylemmäksi, kun hänelle myönnettiin kamarijunkkarin arvonimi. Vuonna 1846 hän sai hovineuvoksen arvon ja 1849 hänet siirrettiin "nuoremmaksi virkamieheksi" Hänen Keisarillisen Majesteettinsa oman kansliakunnan II haaratoimistoon, joka valvoi lakien noudattamista.[8][9]
Aleksei Tolstoi sotilaspuvussa, 1855
Tolstoi vietti suurimman osan elämästään keisarillisessa hovissa, ja hänen virka-uransa huipentui ensin vuonna 1851 seremoniamestarin arvoisena hovivirkailijana (ven. Церемониймейстер) ja vuodesta 1861 lähtien virkanimikkeellä hovijahtimestari. Hän jätti virka-uran todellisen valtioneuvoksen arvonimen saaneena.[9][1]
Vuonna 1851 Tolstoi rakastui henkivartiokaartin husaarirytkmentin kapteenin vaimoon Sofia Andrejevna os. Bahmeteva Milleriin (1827-1892), jonka hän oli tavannut Ivan Turgenevin kanssa naamiaisissa Bolšoi-teatterissa. Kun Sofia otti naamion pois kasvoiltaan, Turgenev oli erittäin pettynyt: "kasvot kuin tšuhnasotilaalla, mutta hame päällä ...". Seuranneen keskustelutukion aikana sitävastoin Tolstoi kiinnostui naisesta. Sofia oli erittäin kielitaitoinen (osasi 14 kieltä) ja oli perillä sekä kotimaisesta kirjallisuudesta että viimeisimmistä eurooppalaisista uutuuksista. Hänellä oli vuonna 1848 syntynyt avioton tytär suhteesta ruhtinas Grigori Nikolajevitš Vjazemskin kanssa. Sofian veli oli kuollut kaksintaistelussa avioliittolupauksensa pettänyttä ruhtinasta vastaan. Tolstoin ja Bahmetevan avioliitto rekisteröitiin virallisesti vasta 12 vuotta myöhemmin vuonna 1863, koska Sofia Andrejevnan aviomies ei antanut avioeroa, vaikka he elivät jo erillään, ja Tolstoin äiti Anna Aleksejevna Perovskaja Tolstaja kohteli Sofiaa epäystävällisesti.[6][4]
Kirjallinen ura
Aleksei K. Tolstoi oli 1850-luvun näytelmäkirjailija ja historiallisten romaanien kirjoittaja sekä huomattava runoilija.[10] Runoilijana hän kiinnittyi romantiikan perintöön.[11] Tolstoi jätti virka-uransa vuonna 1861 saadakseen lisää aikaa kirjoitustyölle. Hän kirjoitti runoja, bylinoita, runomuotoisia opettavaisia tarinoita, balladeja ja historiallisen romaanin sekä kolmiosaisen näytelmäsarjan Venäjän historiasta.[1]
Hän julkaisi vuonna 1862 Iivana Julmaa käsittelevän romaanin Ruhtinas Serebrjani (ven. Князь Серебряный, Knaz Serebrjanyi, suom. 1890), josta tuli suosittua poikien lukemistoa.[12]
Aleksei K. Tolstoi oli Aleksandr Ostrovskin ja Aleksandr Suhovo-Kobylin (1817-1903) ohella 1800-luvun puolivälin johtavia näytelmäkirjailijoita. Hän kirjoitti Venäjällä hyvin tunnetun historiallisen draamatrilogian Smert Ioanna Groznogo (ven. Смерть Иоанна Грозного, Iivana Julman kuolema, 1866), Tsaari Fjodor Ivanovitš (ven. Царь Фёдор Иоаннович, Tsar Fjodor Iannovitš, 1868, suom. 1901, es. suom. 1917) ja Tsar Boris (ven. Царь Борис, Tsaari Boris, 1870).[13]
Runoilijana hän on jäänyt kirjallisuushistorioihin muun muassa parodisen nimimerkki Kozma Prutkovin (ven. Козьма Прутков) toisena tekijänä, toinen oli Aleksei Žemtšužnikov (1821-1908), jonka veljet myös avustivat Prutkovin nimissä julkaistujen runojen laatimisessa. Aleksei K. Tolstoi oli myös lyyrinen runoilija. Runossa Protiv tetšenija (Vastavirtaan, 1867) hän kirjoitti tulevaisuudesta, jossa kauneuden ja inspiraation nimissä runoutta ja taidetta tekevien aika koittaa uudelleen. Runoelma Ioann Damaskin (ven. Иоанн Дамаскин, Johannes Damaskolainen, 1858) on pyhäinelämäkerta. Tolstoin tunnetuimpiin runoihin kuuluu Puškin-mukaelma Se sattumalta oli, kun sinut ... (ven. Средь шу́много ба́ла, случа́йно… , Sred šumnogo bala, slutšaino ... , 1851, suom. 1946), jonka Tolstoi kirjoitti tulevan vaimonsa kohtaamisesta. Runo tunnettiin Venäjällä erityisesti Pjotr Tšaikovskin vuonna 1878 säveltämänä romanssina.[10]
Hänen runonsa Potok-bogatyr (Sankari Potok, 1871) kuuluu 1800-luvun lopun antinihilistiseen kirjallisuuteen.[14]
Suomennetut teokset
Ruhtinas Serebrjani: kertomus Iivana Julman ajoilta. Suomentanut K. K. Saarikoski. Hj. Hagelberg, 1890.
Tsaari Feodor Joannovitsh: viisinäytöksinen murhenäytelmä. Suomentanut Martti Wuori. Otava, 1901.
Iivana Julman soturi 1–2: historiallinen romaani. Suomentanut Vilho Elomaa. Ahjo, 1920, ja WSOY, 1943.
Satu orpotytöstä (Havrosetska; satukirja, 8. s.) suom. Anita Mitrošin, Kansankulttuuri 1981
Sammakkoprinsessa (Tsarevna-Ljaguska; satukirja, 17. s.) suom. Anita Mitrošin, Kansankulttuuri 1985
Venäläisiä satuja, Helsinki: Suomen kirja 1946 (Tolstoin mukaelmia venäläisistä saduista)
Nauris
Kirjokana
Sämpylä
Tornitalo
Kukko ja kana
Papu
Ei tuo vuohi pähkinöitä
Kettu ja jänis
Susi ja kilin poikaset
Kili ja kiukkupussi
Kukko Kultaheltta
Lehmusjalkakarhu
Hämähäkki
Villipedot luolakuopassa
Kettu ja rastas
Kettu ja rapu
Kettu ja teeri
Kettu ja kukko
Kettu ja kurki
Kettu ja susi
Kurki ja haikara
Kissa ja kettu
Ukko ja susi
Kun eukko löysi virsun
Hauki Harvahammas
Satu teerestä
Miten kettu oppi lentämään
Saippuakupla, olki ja virsu
Kissa, pukki ja pässi
Eläinten talvehtiminen
Tyhmä susi
Lammas, kettu ja susi
Karhu ja koira
Karhu ja kettu
Ukko ja karhu
Savipoika
Hevosen pää
Jalopeura, hauki ja ihminen
Kerskurijänis
Kukko ja käsikivet
Terjosetska
Kyömyselkä sorsa
Alina ja Juhani
Pikku Hanna
Äkkirikas Kuisma
Sienten sotaanlähtö
Joutsen-hanhet
Peukaloinen
Pakkanen
Tsir-tsirik
Hauen käskystä
Suomennoksia on julkaistu myös antologioissa:
Maailmankirjallisuuden kultainen kirja. Slaavilaisten kirjallisuuksien kultainen kirja (1936)
Se sattuma oli, kun sinut..., suom. Lauri Kemiläinen (myös antologioissa Runoni rakkaudesta, Elämäni runo ja Rakkausrunoja: valikoima maailmankirjallisuudesta)
↑ЦГИА СПб. Ф. 19. — Оп. 124. — Д. 1062. — С. 327. (Метрические книги Преображенского собора).Määritä julkaisija!
↑Kreivi K. P. Tolstoin ja A. A. Perovskajan avioliittorekisteri. Päivämäärä 13.11.1816. Lähde TsGIA SPb. f.19. op.111. d.183. Kanssa. 397. Simeonin kirkon syntymäkirjat. / Метрическая запись о браке графа К. П. Толстого c А. А. Перовской. ЦГИА СПб. ф.19. оп.111. д.183. с. 397. Метрические книги Симеоновской церкви.
↑«Русская старина» № 12. / Venäjän antiikki, nro 12, s. 686. Määritä julkaisija!
↑ abФормулярный список 1851 года. Российский государственный исторический архив (РГИА). Ф. 1251. Оп. 5. Xa 165. Л. 2. об. 3) / Virallinen luettelo vuodelta 1851. Venäjän valtion historiallinen arkisto (RGIA). F. 1251. - Op. 5. Xa 165. L. 2. rev. 3). Määritä julkaisija!
↑ abTuroma, Sanna. Toim. Ekonen, Kirsti & Turoma, Sanna: Venäläisen kirjallisuuden historia, s. 315. Gaudeamus, 2015, 2. painos. ISBN 9789524953450
↑Turoma, Sanna. Toim. Ekonen, Kirsti & Turoma, Sanna: Venäläisen kirjallisuuden historia, s. 308. Gaudeamus, 2015, 2. painos. ISBN 9789524953450
↑Turoma, Sanna. Toim. Ekonen, Kirsti & Turoma, Sanna: ”Luku 4. Yhteiskuntakriittinen kirjallisuus. Realistisen proosan nousu”, Venäläisen kirjallisuuden historia, s. 279. Gaudeamus, 2015, 2. painos. ISBN 9789524953450
↑Turoma, Sanna. Toim. Ekonen, Kirsti & Turoma, Sanna: ”Luku 4. Realismin huippukausi. Kirjallisuus radikalisoituu”, Venäläisen kirjallisuuden historia, s. 301. Gaudeamus, 2015, 2. painos. ISBN 9789524953450
↑Turoma, Sanna. Toim. Ekonen, Kirsti & Turoma, Sanna: ”Luku 4. Realismin huippukausi. Kirjallisuus radikalisoituu”, Venäläisen kirjallisuuden historia, s. 295. Gaudeamus, 2015, 2. painos. ISBN 9789524953450
.jpg)
