Albert (Fredrik August Albert; 23. huhtikuuta 1828 Dresden – 19. kesäkuuta 1902 lähellä Ölsiä, Sleesia)[1] oli Saksan keisarikuntaan kuuluneen Saksin kuningaskunnan kuningas vuosina 1873–1902. Ennen valtaistuimelle nousuaan hän kunnostautui sotapäällikkönä.
Sotilasura
Albert oli Saksia vuodesta 1854 hallinneen kuningas Juhanan vanhin poika. Albert valmistui 15-vuotiaana tykistöupseeriksi. Hän ehti opiskella vuoden ajan Bonnin yliopistossa ennen kuin sai ensimmäisen sotakokemuksensa osallistuessaan kapteenina vuoden 1849 ensimmäiseen Schleswigin sotaan.[1][2] Kruununprinssi Albert ylennettiin vuonna 1857 jalkaväenkenraaliksi ja oli vuodesta 1862 Saksin maapäivien ylähuoneen jäsen.[1] Vuoden 1866 sodassa hän komensi koko Saksin armeijaa ja määräsi sen perääntymään Saksiin hyökkäävän Preussin armeijan tieltä sekä liittymään Böömissä Ludwig von Benedekin komentamaan Itävallan pohjoiseen armeijaan. Ratkaisevassa Königgrätzin taistelussa 3. heinäkuuta saksilaiset muodostivat Itävallan armeijan vasemman siiven ja taistelivat Karl Eberhard Herwarth von Bittenfeldin komentamaa Preussin 12. armeijaa vastaan. Albertin joukot onnistuivat pitämään asemansa, mutta koko taistelu päättyi Itävallan ja sen liittolaisten tappioon.[2][1]
Albert oli henkilökohtaisesti kuitenkin preussilaismielinen, joten hänestä tuli vuoden 1866 sodan jälkeen ongelmattomasti Saksin armeijasta muodostetun Pohjois-Saksan liiton 12. armeijakunnan komentaja. Vuosien 1870–1871 Ranskan–Saksan sodassa Albertin armeijakunta liitettiin prinssi Fredrik Kaarlen komentamaan Saksan 2. armeijaan, ja se osallistui merkittävällä tavalla muun muassa Gravelotten taisteluun 18. elokuuta 1870.[2][1] Sen jälkeen Albert siirrettiin vasta muodostetun Saksan 4. armeijan (Maasin armeijan) komentajaksi tehtävänään pysäyttää Patrice de Mac-Mahonin joukot. Sedanin taistelussa syyskuun 1870 alussa Albertin 4. armeijan sekä kruununprinssi Fredrikin komentaman 3. armeijan yhteinen saartoliike sinetöi ranskalaisten tappion. Pariisin piirityksessä Albertin armeija vastasi Pariisin pohjoisesta ja koillisesta sivustasta.[2]
Ranskan antautumisen jälkeen Albert komensi 18. maaliskuuta – 8. kesäkuuta 1871 kaikkia Ranskaan sijoitettuja saksalaisia miehitysjoukkoja. Pian tämän jälkeen hänestä tuli uuden Saksan keisarikunnan armeijan ylitarkastaja ja sotamarsalkka.[1]
Kuninkaana
Albert kohosi Saksin valtaistuimelle isänsä kuoltua 29. lokakuuta 1873.[2] Hänen mielenkiintonsa hallitsijana kohdistui pääasiassa sotilasasioihin, mutta myös siviilihallintoa kehitettiin. Kuningas Albert oli katolilainen, vaikka pääosa Saksin väestöstä oli protestantteja. Hän oli silti suosittu hallitsija.[1]
Albertin puolisona oli vuodesta 1853 Ruotsin prinsessa Carola (Karolina), jonka vanhemmat olivat Ruotsin kruununprinssi Kustaa ja Badenin prinsessa Luise ja isoisä kuningas Kustaa IV Aadolf. Avioliitto oli lapseton.[3] Albertia seurasi kuninkaana hänen veljensä Yrjö.[1][2]
Kuningas Albertin mukaan on nimetty Dresdeniin vuonna 1887 valmistunut Albertinum-taidemuseo.[4]
Lähteet
Aiheesta muualla
|
|---|
| Kansainväliset | |
|---|
| Kansalliset | |
|---|
| Taiteenala | |
|---|
| Henkilöt | |
|---|
| Muut | |
|---|
