Aladdin on vuonna 2019 ensi-iltansa saanut Guy Ritchien ohjaama yhdysvaltalainen romanttinen fantasiamusikaalielokuva. Se on näytelty versio Disneyn vuoden 1992 samannimisestä animaatioelokuvasta, joka puolestaan perustuu Aladdinin ja taikalampun tarinaan Tuhannen ja yhden yön satukokoelmasta. Elokuvan nimiroolissa esiintyy Mena Massoud ja muissa päärooleissa Naomi Scott, Will Smith, Marwan Kenzari, Navid Negahban, Nasim Pedrad ja Billy Magnussen.[3] Elokuvan kuvaukset alkoivat syyskuussa 2017 ja se sai ensiesityksensä Pariisin Grand Rexissä 8. toukokuuta 2019.[4]
Elokuva sai ensi-iltansa Suomessa 22. toukokuuta 2019 ja Yhdysvalloissa 24. toukokuuta 2019.[5][6][7] Elokuva oli Suomen kymmenenneksi katsotuin vuonna 2019: se keräsi elokuvateattereissa 201 305 katsojaa.[2]
Lisäksi elokuvassa toimii mieskuorona Mikko Jokinen, Pekka Kuorikoski, Ilari Hämäläinen, Matti Holi, Markus Bäckman ja naiskuorona Katja Aakkula, Maaria Nuoranne, Katja Sirkiä, Hanna Kaila ja Raili Raitala. Suomenkielisen version ohjauksesta vastaa Antti L. J. Pääkkönen.[7]