55 päivää Pekingissä (engl. 55 Days at Peking; kirjoitusasuna myös Fifty Five Days at Peking[1]) on vuonna 1963 ensi-iltansa saanut Nicholas Rayn ja Guy Greenin ohjaama yhdysvaltalainen eeppinen historiallinen sotadraamaelokuva, jonka pääosissa ovat Charlton Heston, Ava Gardner ja David Niven. Elokuvan tuottajana oli Samuel Bronston.
55 päivää Pekingissä sijoittuu vuoden 1900 Kiinan Pekingiin boksarikapinan keskelle, missä amerikkalainen majuri johtaa puolustusta kiinalaisia vallankumouksellisia vastaan.[2] 55 päivää Pekingissä sai kaksi Oscar-ehdokkuutta vuonna 1964.[1][2]
Juoni
Varoitus: Seuraava kirjoitus paljastaa yksityiskohtia juonesta.
55 päivää Pekingissä sijoittuu vuoden 1900 Kiinan Pekingiin, missä on käynnissä boksarikapina, joka oli alkanut vuonna 1899. Ulkovaltioiden jalansijaa Kiinassa vakavasti on alkanut uhata boksarikapinallisten voimistuva terroritoiminta. Kiinalaiset ovat kyllästyneet länsimaiden vallasta heidän kotimaassaan ja aloittavat kapinan länsimaalaisia vastaan muun muassa piirittämällä länsimaiden suurlähetystöt Pekingissä. Vallankumoukselliset uhkaavat surmata kaikki valkoihoiset, joita on lähetystöalueella vielä paljon. Piiritettyä lähetystöaluetta suojelee vielä sadat sotilaat, mutta puolustus ei kestä, jos he eivät saa apua. Yhdysvalloista ja muualta maailmasta lähetetään viimein apuvoimia suojelemaan länsimaiden suurlähetystöjä, ja apuvoimien joukkoja johtaa majuri Matt Lewis (Charlton Heston). Lewisin saapuessa Peking on sodan kynnyksellä, ja vallankumoukselliset ovat murhanneet jo sata lähetyssaarnaajaa. Yhtäkkiä keisarinna Tzu-Hsi (Flora Robson) puuttuu valtapeliin ja siirtyy vallankumouksellisten puolelle yhdessä yli sadantuhannen sotilaan armeijansa kanssa. Kaikki toivo lepää nyt majuri Lewiksen harteilla. Edessä on unohtumattomat 55 päivää, johon mahtuu niin taistelua, poliittista juonittelua kuin romantiikkaakin.
Juonipaljastukset päättyvät tähän.
Näyttelijät
Tuotanto
55 päivää Pekingissä -elokuvan käsikirjoituksen laativat Robert Hamer, Philip Yordan, Bernard Gordon ja Ben Barzman. Tuottaja Samuel Bronston halusi Deborah Kerrin paronitar Natalie Ivanoffin rooliin, mutta Charlton Heston ehdotti joko Jeanne Moreauta tai Melina Mercouria paronittareksi. Kuitenkin ohjaaja Nicholas Ray vaati Ava Gardneria kyseiseen rooliin. Ohjaaja Ray jätti kuvaukset kesken riitaannuttuaan tuottaja Bronstonin kanssa, jolloin Guy Green tuli hänen tilalleen.
Charlton Heston sanoi myöhemmin, että hänen ja Ava Gardnerin työsuhde oli hyvin huono. Heston väitti, että Gardnerin kanssa oli hyvin vaikea työskennellä, ja että Gardner käyttäytyi epäammattimaisesti kuvauksien aikana. Sitä vastoin Heston nautti suuresti David Nivenin kanssa työskentelystä. Heston ja Gardner työskentelivät yhdessä vielä vuonna 1974 katastrofielokuvan Maanjäristys merkeissä.
55 päivää Pekingissä elokuvattiin Technicolor- ja Technirama-elokuvausmenetelmillä Espanjassa.[2] Elokuvan kuvauspaikkoina olivat Madridin itsehallintoalueen Las Rozas de Madrid ja Valencia itsehallintoalueen Valencia. Las Rozas de Madridissa elokuvaa kuvattiin tuottaja Samuel Bronstonin rakennuttamilla studioilla. Kun 55 päivää Pekingissä -elokuvasta tuli taloudellinen pettymys ja Bronstonin yhtiö joutui taloudellisiin vaikeuksiin, Bronstonin Las Rozas de Madridin studioalue muutettiin asuinalueeksi, joka tunnetaan nykyään nimellä Las Matas. Elokuvaan tarvittiin ”ihmismassakohtauksiin” 4 000 kiinalaisavustajaa, joita elokuvaan saatiin Euroopan ravintoloista ja pesuloista, koska Espanjassa ei ollut tarpeeksi kiinalaisia tavoitettavissa.[2] 55 päivää Pekingissä oli aikaansa nähden hyvin kallis elokuva 17 miljoonan dollarin budjetillaan. Elokuvan tuotantoyhtiönä oli Samuel Bronston Productions.[3][2]
Julkaisu ja vastaanotto
55 päivää Pekingissä sai ensi-iltansa 6. toukokuuta vuonna 1963 Isossa-Britanniassa. Elokuva sai kotimaassaan ensi-iltansa 29. toukokuuta 1963 New Yorkissa.[2] Suomessa elokuva sai ensi-illan samana vuonna 27. joulukuuta.[3] Elokuvan Yhdysvaltain teatterilevityksestä vastasi Allied Artists Pictures.[1][2] Suomessa elokuvan teatterilevityksestä vastasi Parvisfilmi Oy.[3]
Vaikka 55 päivää Pekingissä oli yleisömenestys ja pääsi vuoden 1963 20:n menestyneimmän elokuvan joukkoon, elokuva oli kuitenkin suuri taloudellinen pettymys. ”Taloudelliseksi katastrofiksi” kutsuttu 55 päivää Pekingissä tuotti maailmanlaajuisesti 10 miljoonaa dollaria, josta viisi miljoonaa Yhdysvaltain elokuvateattereissa.[4] Rotten Tomatoes -sivuston mukaan kriitikoiden arvosteluista 57 prosenttia on myönteistä perustuen seitsemään arvosteluun.[5]
Palkintoehdokkuudet
VHS-, ja DVD- ja Blu-ray-julkaisuja
Lähteet
Aiheesta muualla