30-Second Bunnies Theatre on yhdysvaltalainen Webby-palkittu flash-animaatiosarja, jossa jokaisessa jaksossa parodioidaan eri elokuvia, paitsi että ne on tiivistetty 30 sekuntiin ja ihmiset on korvattu jäniksillä. Animaatiot on tuottanut Angry Alien Productions.[1]
Sarja teki debyytin vuonna 2004, jolloin nettisivujen luoja Jennifer Shiman aikoi luoda huumorinettisivun. Shiman loi parodiaversion elokuvasta Manaaja tiivistäen sen 30 sekuntiin ja korvaten ihmiset jäniksillä.[2] Siitä tuli suuri hitti, joten Shiman ja yhtiö loivat muita "30 sekunnin puputeatteriversioita". Vuonna 2005 yhtiö antoi Starz!-yhtiölle tehtävän luoda lisää lyhyitä puputeatterielokuvia. He tekivät parodian elokuvasta Tähtien sota 16. huhtikuuta vuonna 2005. Lisäksi he tekivät parodian myös suositusta komediasta Borat, mikä julkaistiin 16. tammikuuta 2007.
Angry Alien Productions alkoi julkaista jaksoja DVD:lle 20. lokakuuta 2009.[3][4] Keväällä 2015 tuotantoyhtiö ilmoitti lopettavansa uusien animaatioiden tekemisen toistaiseksi.[5]
Kuuluisia elokuvia, joista sarjassa on jo tehty parodia
Lähteet