Åge Fridtjof Hareide (s. 23. syyskuuta 1953 Hareid, Norja) on norjalainen jalkapallovalmentaja ja entinen pelaaja. Huhtikuusta 2023 lähtien hän on toiminut Islannin jalkapallomaajoukkueen päävalmentajana.
Hän on voittanut lähes 40 vuotta kestäneellä valmennusurallaan mestaruuden Allsvenskanissa Ruotsissa, Tippeligaenissa Norjassa ja Tanskan Superliigassa.
Ura pelaajana
Hareide aloitti jalkapalloilijan uransa IL Høddissä 1970-luvun alussa. Puolustajana ansioituneen Hareiden uran menestysvuodet osuivat 1970- ja 1980-lukujen taitteeseen. Moldea ja Englannin kentillä Manchester Cityä ja Norwichia edustanut Hareide kuului myös Norjan maajoukkueen vakiokalustoon. Hän esiintyi A-maajoukkueessa 50 kertaa,[1][2] mutta Norja ei tuolloin selvinnyt kertaakaan arvokisoihin.
Ura valmentajana
Valmennusuransa Hareide aloitti Molden pelaajavalmentajana vuonna 1985. Hän luotsasi seuran Norjan pääsarjassa hopealle 1987 ja pronssille 1988 sekä 1990. Norjan cupissa Molde selvisi Hareiden alaisuudessa finaaliin vuonna 1989. Hän jätti seuran vuonna 1991, mutta palasi päävalmentajaksi jo vuonna 1993 luotsaten Molden seuraavalla kaudella cup-mestariksi. Mestaruus oli seuran historian ensimmäinen. Hän jatkoi valmentajana vuoteen 1997 saakka, mutta yhtä mestaruushopeaa lähemmäs liigan ykkössijaa ei joukkue Hareiden alaisuudessa päässyt.
Molden jälkeen Hareide valmensi kausina 1998–1999 Helsingborgia, jonka hän johdatti Ruotsin mestaruuteen. Menestystä tuli 2000-luvuna alkupuolella myös Brøndbyssä ja Rosenborgissa, joiden molempien peräsimessä hän voitti liigamestaruuden.
Tammikuussa 2004 Hareide siirtyi Norjan jalkapallomaajoukkueen päävalmentajaksi. Hänen johdollaan Norja ei onnistunut selviytymään MM-kisoihin 2006 eikä EM-kisoihin 2008. Hareide sai kuitenkin jatkaa tehtävissään, mutta paineet kasvoivat Norjan aloitettua MM2010-karsinnat kehnosti. Lopulta Hareide erosi tehtävistään joulukuussa 2008. [3]
Kesäkuussa 2009 Hareide siirtyi Allsvenskanissa vaikeuksiin ajatuneen sarjanousijaseura Örgryten päävalmentajaksi. [4] Hareiden johdolla ÖIS paransi otteitaan ja nousi taistelemaan sarjapaikkansa puolesta tukholmalaisseuroja Hammarbytä ja Djurgårdenia vastaan. Menestys on nostanut Hareiden osakkeita valmennusmarkkinoilla ja muun muassa Helsingborgs IF:n kerrotaan olevan kiinnostunut Hareidesta. [5] Loppukiri ei kuitenkaan lopulta kantanut maalin saakka ja ÖIS putosi kauden jälkeen Superettaniin. Putoamisesta huolimatta ÖIS:ssä on ollut halua jatkaa Hareiden sopimusta, mutta norjalaisvalmentaja ei ole osannut päättä jatkohaluistaan. Marraskuun lopulla seura ilmoitti että Hareide tuskin on seuran päävalmentaja kaudella 2010. [6] Asia varmistui joulukuussa, kun ÖIS teki kolmivuotisen sopimuksen Jan Anderssonin kanssa. [7]
Joulukuun puolivälissä 2009 Hareide teki kaksivuotisen sopimuksen Tippeligaenissa pelaavan Viking Stavangerin kanssa. [8] Hareiden johdolla Viking sijoittui Tippeligaenissa kausina 2010–2011 sijoille 9 ja 11. Kauteen 2012 Hareiden valmennustiimi vahvistui Josep Clotet Ruizilla, mutta tulokset eivät parantuneet toivtulla tavalla. Lopulta kokenut valmentaja sai potkut kesäkuussa 2012. [9]
Kesäkuussa 2012 Hareide palasi Helsingborgs IF:n päävalmentajaksi. [10] Hän luotsasi seuran kauden päätteeksi Allsvenskanin kuudenneksi. Kauden jälkeen hänen tilalleen palkattiin Roar Hansen. [11] Tammikuussa 2014 Hareide teki paluun Ruotsin jalkapalloon aloitettuaan Malmö FF:n päävalmentajana. [12] Malmö jatkoi norjalaisvalmentajan johdolla vahvasti kaudella 2014 ja voitti toisen perättäisen liigamestaruuden. Hareiden uran toinen Ruotsin mestaruus varmistui kolme kierrosta ennen kauden päätöstä. [13] Seura eteni myös ensimmäistä kertaa historiassaan Mestarien liigan lohkovaiheeseen. [14]
Kaudella 2015 Malmö jäi kahden mestaruuskauden jälkeen Allsvenskanin viidenneksi, mikä oli joukkueen huonoin sijoitus kuuteen vuoteen. Mestarien liigassa Malmö eteni jälleen lohkovaiheeseen kaudella 2015/16. Ainoan voittonsa seura nappasi kaatamalla FK Šah’tar Donetskin kotonaan 1–0 ja jäi näin lohkonsa jumboksi. [15]
Joulukuussa 2015 kerrottiin, että Hareide aloittaa maaliskuun 2016 alussa Tanskan jalkapallomaajoukkueen uutena päävalmentajana. [16] Hareiden urakka Tanskan peräsimessä alkoi kangerrellen, kun joukkue hävisi MM2018-karsintojen alussa Puolalle ja Montenegrolle, mutta joukkueen peliesitykset piristyivät loppua kohti ja seitsemän tappiottoman ottelun myötä Tanska sijoittui karsintalohkonsa toiseksi. Jatkokarsinnoissa Tanska murskasi Irlannin 5–1 ja eteni lopputurnaukseen kolmantena Pohjoismaana.[17] Lopputurnauksessa Tanska voitti alkulohkossaan Perun ja pelasi tasan Australian sekä Ranskan kanssa. Pudotuspeleissä Tanska taisteli jatkopaikasta Kroatiaa vastaan, mutta joutui taipumaan rangaistuspotkukilpailun jälkeen.[18] UEFA Nations Leaguessa Hareide luotsasi Tanskan B-sarjassa lohkonsa voittoon ja Tanska nousi A-sarjaan kaudeksi 2020/21. Hänet valittiin maajoukkueansioidensa myötä vuoden parhaaksi jalkapallovalmentajaksi Tanskassa 2019.[19]
Hareiden sopimus Tanskna jalkapalloliiton kanssa päättyi kesällä 2020.[20] COVID-19 -viruksen vuoksi EM-lopputurnaus siirtyi kesältä 2020 kesälle 2021. Näin ollen Hareide ei päässyt luotsaamaan Tanskaa EM-kisoihin, joihin joukkue oli hänen johdollaan selvinnyt.[21]
Elokuussa 2020 Hareide palasi Rosenborgin päävalmentajaksi 17 vuoden tauon jälkeen. Hän aloittaa tehtävässään syyskuun alussa.[22] Hareide luotsasi Rosenborgin kauden 2020 päätteeksi neljänneksi. Heinäkuussa 2021 hän ilmoitti lopettavansa valmennusuransa kauden jälkeen.[23]
Hareiden eläkepäätös kesti vain vähän reilun vuoden. Syyskuun alussa 2022 hän teki kauden loppuun ulottuvan sopimuksen Malmön kanssa.[24] Hareide luotsasi Malmön lopulta liigassa sijalle 7. Kauden jälkeen Hareide jätti seuran ja ilmoitti tällä kertaa jäävänsä todella eläkkeelle valmennustehtävistä.[25]
Hareide palasi eläkkeeltä valmennustehtäviin huhtikuussa 2023, kun hänestä tuli Islannin jalkapallomaajoukkueen päävalmentaja.[26]
Meriitit valmentajana
Lähteet
|
---|
Kansainväliset | |
---|
Kansalliset | |
---|