Maaliskuussa 2018 yhdysvaltalainen talousjulkaisu Forbes luokitteli hänet miljardöörilistallaan maailman 198. rikkaimmaksi ihmiseksi. Tuolloin hänen omistustensa arvo oli 7,8 miljardia dollaria.[6][1]Bloombergin mukaan hän omistaa miehensä kanssa 83 prosenttia Kiinan Hunanin Liuyangissa toimivasta Lens Technology -yhtiöstä, joka valmistaa mobiililaitteiden suojalaseja, kosketusnäyttöjä, kameran linssejä ja vastaavaa.[2][7] Yhtiön osakkeilla on käyty kauppaa Shenzhenin pörssissä vuodesta 2015 lähtien.[8] Omistus on toteutettu Hongkongin pörssissä noteeratun Lens Technologyn osan ja Kiinan Changshassa kotipaikkaansa pitävän Qunxing Investment -yhtiön välityksellä.[2][9]
Zhou on syntynyt Kiinan Hunanin maakunnan Xiangxiangissa, köyhissä maaseutuoloissa kolmilapsiseen perheeseen. Hänen äitinsä menehtyi Zhoun ollessa 5-vuotias. Hyvästä koulumenestyksestä huolimatta hän muutti 16-vuotiaana vuonna 1987 setänsä luokse Guangdongin maakuntaan ja päätyi pian työskentelemään Shenzhenissä yhden dollarin päiväpalkalla suojalaseja valmistavassa tehtaassa. Pitkien työpäivien uuvuttamana hän halusi irtisanoutua jo kolmen kuukauden kuluttua. Hänet ylennettiin. Kuusi vuotta myöhemmin, vuonna 1993, hän perusti sukulaisineen oman, Lens Technologya edeltäneen, alkujaan esimerkiksi kellojen suojalaseja valmistaneen yrityksen. Vuonna 2003 Zhou perusti Lens Technologyn, joka valmisti matkapuhelimien suojalaseja ensin Motorolalle, pian myös muille valmistajille kuten HTC, Nokia ja Samsung. Vuonna 2008 asiakaskuntaan liittyi kosketusnäytön iPhonelleen halunnut Apple.[5][7][2]
Zhou on ollut naimisissa kahdesti. Hänellä on kaksi lasta, yksi kummastakin avioliitosta.[5]