Vaikka Yongzhengin hallituskausi oli paljon lyhempi kuin sekä hänen isänsä Kangxin että hänen poikansa Qianlongin, hänen äkillinen kuolemansa todennäköisesti aiheutui raskaasta työkuormasta. Yongzhengin hallituskausi oli rauhallinen ja menestyksellinen; hän vastusti tehokkaasti korruptiota ja tuhlausta ja uudisti valtion raha-asioiden hallinnon.[1] Hänen hallituskaudellaan perustettiin Suuri neuvosto, jolla myöhemmin oli suuri vaikutusvalta keisarien hallitsemassa Kiinassa.
Yinzhen oli keisari Kangxin neljäs aikuiseksi saakka elossa pysynyt poika ja keisarinna Xiaogongrenin vanhin poika. Kangxin mielestä olisi ollut virhe kasvattaa lapset yksinomaan palatsissa, minkä vuoksi hän lähetti poikansa, myös Yinzhenin, maailmalle ja antoi heille ankaran kasvatuksen. Yongzheng kävi Kangxin kanssa useilla tarkastusmatkoilla Pekingin seudulla ja kerran myös kauempana etelässä. Hän oli Täysin punaisen lippukunnan kunnioitettu johtaja Kangxin toisessa taistelussa mongolikaani Galdania vastaan. Yinzhen sai beilen arvonimen (kiin.貝勒) vuonna 1689 ja sai toisen luokan prinssin arvon vuonna 1698.
Vuonna 1704 Jangtse ja Keltainenjoki tulvivat ennennäkemättömällä tavalla. Maan talous ja asukkaiden elinolot näillä seuduilla kärsivät vakavia vahinkoja. Yinzhen lähetettiin keisarillisena lähettiläänä 13. keisarillisen prinssi Yinxiangin kanssa johtamaan avustustöitä Etelä-Kiinassa. Keisarikunnan rahasto oli ehtymässä monien virkamiesten ja aatelisten maksamattomien velkojen vuoksi, eikä sieltä ollut saatavissa tarpeeksi varoja tulvasta kärsineiden auttamiseksi. Yinzhen saikin lisätehtäväkseen varmistaa, että Etelä-Kiinan varakkaimmalta väestönosalta saatiin avustamiseen tarvittavat varat. Näin varmistettiin, että varat päätyivät oikeisiin kohteisiin ja ettei väestö joutunut näkemään nälkään. Yinzhen nimitettiin ensimmäisen luokan prinssiksi vuonna 1709, ja tällöin hän sai nimen Yong (kiin.雍親王).
Riidanalainen vallanperimys
Vuonna 1712 keisari Kangxi riisti toiselta pojaltaan, Yinrengiltä kruununperillisen aseman eikä nimittänyt ketään hänen sijalleen. Tämän vuoksi keisarin muut pojat alkoivat kilpailla kruununprinssin asemasta. Lupaavimmat ehdokkaat olivat Yinzhi eli prinssi Zhi, Yinzhen, Yinsi ja Yinti, keisarin kolmas, neljäs, kahdeksas ja neljästoista poika. Useimmat mandariinit kannattivat Yinsia, Kangxi itse ei kuitenkaan suosinut. Yinzhen oli kannattanut Yinrengiä ennen kuin tämä menetti asemansa, eikä hänellä ollut poliittista vaikutusvaltaa ennen kuin Kangxin hallitsijakauden viimeisinä vuosina. Kun keisari kuoli vuonna 1722, vallantavoittelijoita oli enää kolme, kun Yinsi oli luopunut ehdokkuudestaan ja alkanut itse kannattaa Yintiä.[2]
Kangxin kuolessa Yinti toimi rajojen rauhoitusjoukkojen johtajana ja oli sodassa luoteessa nykyisessä Xinjiangissa. Joidenkuiden historioitsijoiden mielestä tämä osoittaa, että Kangxi suosi Yintiä seuraajakseen ja perehdytti täten seuraavan keisarin sotilasasioihin, toisten mukaan hän taas yritti tällä tavoin pitää Yintin kaukana pääkaupungista varmistaakseen, että valta periytyy rauhanomaisesti Yinzhenille. Juuri Yinzhen oli nimittänyt Yintin tähän virkaan, ei Yinsi, joka oli Yintin läheinen ystävä.
Virallisissa asiakirjoissa, joita Yongzheng on saattanut myöhemmin muuttaa poliittisista syistä, sanotaan, että 20. joulukuuta 1722 sairaalloinen keisari Kangxi kutsui seitsemän poikaansa ja Pekingin santarmin komentajan Longkondon sairasvuoteensa äärelle; tällöin Longkodo luki hänen testamenttinsa ja julisti, että Yinzhen seuraisi häntä keisarina valtaistuimelle. On esitetty tosiseikkoja, jotka viittaavat siihen, että Yinzhen oli tavannut Longkodon kuukausia ennen kuin hän luki testamentin ja valmistautui järjestämään vallanperimyksen itselleen sotilaallisin keinoin. Legendan mukaan Yongzheng muutti Kangxin testamenttia lisäämällä siihen kappaleita ja muuttamalla merkkejä. Yleisimmin tunnetun version mukaan Yongzheng muutti joko sanan "neljätoista" (kiin.十四, shisi) sanaksi "neljä" (kiin.于四, yúsì) tai sanan "neljästoista" sanaksi "neljäs". Vaikka tällaisiin väitteisiin on yleisesti uskottu, niille ei ole voitu esittää todisteita, varsinkaan kun merkkiä 于 ei Qing-dynastian aikana kovinkaan paljon käytetty, vaan se korvattiin virallisissa asiakirjoissa merkillä 於 (yú). Lisäksi Qing-dynastian perimätiedon mukaan testamentti oli kirjoitettu sekä mantšuksi että kiinaksi, mutta mantšun kirjoitusjärjestelmässä ei merkkejä olisi vastaavalla tavalla voitukaan muuttaa toisiksi. Sitä paitsi Qing-dynastian prinsseistä käytetään nimiä "keisarin poika" heidän syntymäjärjestyksessään, esimerkiksi "keisarin neljäs poika" (kiin.皇四子). Siksi väitettä, että Yinzhen olisi muuttanut testamenttia päästäkseen valtaistuimelle, pidetään hyvin epätodennäköisenä.
Kiinalainen maalaus 1700-luvulta: keisari Yongzheng eurooppalaisessa asussa peruukki päässään valmistautumassa lyömään tiikeriä kolmikärjelläKeisari Yongzheng toimittaa uhreja maanviljelyksen jumalan, Shennongin alttarillaKeisari Yongzhengin muotokuva 1700-luvulta
Yinghen valitsi hallitsija- ja aikakausinimen, joka äänteellisesti muistutti hänen omaa nimeään: vuodesta 1723 tuli Yongzhengin kauden ensimmäinen vuosi. Hänen ensimmäinen virallinen tekonsa hallitsijana oli hänen pitkäaikaisen liittolaisen, 13. prinssi Yinxiangin vapauttaminen, jonka keisari Kangxi oli vanginnut samoihin aikoihin kuin kruununprinssin. Joidenkin lähteiden mukaan Yinxiang, prinsseistä sotilaallisin, kokosi tällöin joukon pekingiläisiä sotilaita vartioimaan Kiellettyä kaupunkia ja sitä ympäröiviä alueita, jotteivät Yinsin kannattajat voisi kaapata valtaa. Oman kertomansa mukaan Yongzhen oli tunne-elämältään epävakaa ja syvästi surullinen isänsä kuoltua ja tiesi, että hänelle olisi "aivan liian raskas taakka", jos hänen olisi seurattava isäänsä hallitsijana. Lisäksi kun testamentti oli luettu, Yinzhen kirjoitti, että virkamiehet (pääministeri Xhang Tingyi, Longkedo ja prinssi Yinzhi) sekä prinssi Cheng johdattivat muut prinssit seremoniallisiin kolmeen polvistumiseen ja yhdeksään tervehdykseen keisarille. Seuraavana päivänä Yongzhen kutsui Yintin takaisin Qinghaita ja myönsi äidilleen "Pyhän äidin" ja leskikeisarinnan arvon sinä päivänä, jolloin Yinti saapui hautajaisiin.
Feng Erkang kirjoitti ensimmäisen laajan keisari Yongzhengin elämäkerran, jossa hän myös asetti Yongzhengin vallanperimyksen yhteyksiinsä Fengin mukaan on olemassa epäilyttäviä seikkoja, jotka viittaavat kadonneisiin testamentteihin ja julkaisupäiviin, mutta valtaosa todisteista viittaa siihen, että Yinzhen peri valtaistuimen laillisesti, vaikkakin se silloisessa tilanteessa edellytti poliittisia ja sotilaallisia toimenpiteitä.[2] Kahdeksas prinssi, Yinsi, oli koko ikänsä lahjonut viranomaisia saadakseen heiltä tukea. Edelleen Feng arvioi, että "vaikka emme voi olla vielä aivan vamoja siitä, mitä vallanperimyksessä tapahtui ja mikä puoli on oikeassa, on uskottavaa, että Yongzhengin poliittiset vihamiehet levittivät epäilyttäviä tietoja testamentin taustasta saadakseen Yongzhengin huonoon valoon ja keisarillisen Kiinan aikaiset perimätiedot ovat saaneet jotkin koulukunnat uskomaan, että Yongzhengin koko hallitsijakausi voitaisiin sivuuttaa laittomana yksinkertaisesti siksi, koska hänen vallanperimyksensä ei ollut hänen isänsä, keisarin ja Kiinan viimekätisen päätöksentekijän tahdon mukainen." Lisäksi hän arvelee, että Kangsi teki vakavan virheen antaessaan poikiensa tulla huomattaviksi poliittisiksi vaikuttajiksi, varsinkin kun kruununprinssin paikka oli avoinna, mistä Kiinan oloissa olisi voinut seurata verinen sisällissota ja mahdollisesti vallankaappaus. Siksi olisi vielä suurempi virhe arvioida hallitsijaa yksinomaan sen perusteella, millä tavalla hän pääsi valtaan. Keisari Yongzhen itse varmisti, että hänen seuraajansa pääsisi aikanaan valtaan ilman mainittavia kiistoja.
Hallitsijakausi
Sen jälkeen kun Yinzhen oli joulukuussa 1722 noussut valtaistuimelle, hän valitsi aikakausinimen Yongzhen (kiin.雍正), joka merkitsee "sopusointuista oikeutta". On arveltu, että nimen jäkimmäinen osa oli yritys peitellä hänen laiton valtaannousunsa sillä, että hän nimitti itseään "lainmukaiseksi". Heti valtaan päästyään Yongzhen valitsi uuden hallitsevan neuvoston. Sen muodostivat kahdeksas prinssi Yinsi, kolmastoista prinssi Yinziang, Zhang Tingyu, Ma Qi ja Longkodo. Yinsi sai arvonimien Prinssi Lian, Yinziang arvonimen Prinssi Yi; molemmat toimivat korkeissa viroissa.
Jatkuvat taistelut prinssejä vastaan
Tämän vallanperimyksen luonne on hämärän peitossa, ja Yongzhengin haastoivat kaikki hänen elossa olleet veljensä. Heistä vanhin, Yinzhi eli prinssi Zhi, eli edelleen kotiarestissa. Aikaisempi kruununprinssi Yinreng kuoli veljensä oltua vallassa kaksi vuotta. Molemmat oli kuitenkin vanginnut Kanxi, ei Yongzheng. Suurin haaste oli hajottaa Yinsin kannattajajoukko, johon Yinsin itsensä lisäksi kuuluivat yhdeksäs ja kymmenes prinssi suosikkeineen, ja eristää Yinti heidän vaikutusvaltansa vähentämiseksi. Yinsi, joka nimellisesti edelleen oli läänitysasioiden viraston puheenjohtaja, arvonimeltään Prinssi Lian, joutui Yongzhengin tarkan valvonnan alaiseksi. Yintang lähetettiin Qinghaihin, virallisen selityksen mukaan sotapalvelukseen, mutta todellisuudessa Yongzhengin luotetun suojatin Nian Gengyanin hallitsemalle alueelle. Yin'e, kymmenes prinssi, menetti toukokuussa 1724 kaikki arvonimensä ja hänet karkotettiin pohjoiseen Shunyin alueelle. Neljästoista prinssi Yinti, Yongzhengin täysveli, asetettiin kotiarestiin keisarillisille haudoille muka vartioimaan vanhempiensa hautoja. Yongzhengin ensimmäisinä hallitusvuosina syntyi häntä vastustavia poliittisia liikkeitä. Yinsi yritti käyttää asemaansa saadakseen Yongzhengin tekemään vakavia virheitä. Yinsiltä ja Yintangilta, jotka molemmat kannattivat Yintin yrityksiä syrjäyttää Yongzheng vallasta, riistettiin kaikki arvonimet ja heidät vangittiin, ja he kuolivat vuonna 1727.
Nian ja Long
Nian Gengyao oli Yongzhengin kannattaja kauan ennen kuin tämä nousi valtaistuimelle. Vuonna 1722, kutsuessaan veljensä Yintin takaisin, Yongzheng nimitti Nianin kenraaliksi. Tilanne Xinjiangissa oli siihen aikaan edelleen vaarallinen, ja alueella tarvittiin voimakasta kenraalia. Muutaman sotilaallisen valloituksen jälkeen Nian Gengyaon vallanhimo kuitenkin kasvoi ja hänen väitettiin haluavan olla Yongzhengin vertainen. Tilanteen kehittyessä uhkaavaksi Yongzheng antoi keisarillisen määräyksen, jolla Nian alennettiin Hangzhoun alueen joukkojen komentajaksi. Kun Nian ei osoittanut mielenmuutosta, hänelle annettiin uhkavaatimus, ja vuonna 1726 hän teki itsemurhan ottamalla myrkkyä.
Yongzhengin noustessa valtaan Pekingissä olleita sotaväenosastoja komensi Longkodo. Hänkin joutui vuonna 1728 epäsuosioon ja kuoli kotiarestissa.
Tultuaan keisariksi Yongzheng hävitti kirjoitukset, jotka hän katsoi hallituksensa kannalta epäsuotaviksi, ja varsinkin sellaiset, jotka osoittivat mantšujen vastaista mielialaa.[1] Sellaisten kirjoittajista huomattavin oli Jeng Jing, virkatutkinnoissa epäonnistunut kokekas, johon 1600-luvun oppinut Lü Liuliang oli suuresti vaikuttanut. Zengiin oli hänen lukemansa tehnyt niin suuren vaikutuksen, että hän yritti yllyttää Shaanxi-Sichuanin kenraalikuvernööri Yue Zhongqin kapinaan. Kenraalikuvernööri kävi hänen luonaan, ja vuonna 1730 tapaus tuli keisari Yongzhengin tietoon. Syvästi huolissaan siitä, mihin tapaus saattaisi johtaa, keisari toimitti Zeng Jingin Pekingiin tuomittavaksi. Keisarin antama tuomio näytti osoittavan kungfutselaisen valtiaan hyväntahtoisuutta: hän katsoi Zengin toimien osoittavan nuoren miehen herkkäuskoisuutta ja naiiviutta niin, että hän oli ottanut Lün herjaavan ja liioittelevan retoriikan todesta. Lisäksi keisari arveli, että Lün alkuperäinen mantšuihin kohdistuva arvostelu osui väärään kohteeseen, sillä pitkän valtakautensa aikana mantšut olivat omaksuneet kungfutselaisen sivistyksen ja tulleet sen tärkeiksi tukijoiksi.
Yongzheng tunnetaan myös siitä, että hän toteutti valtakaudellaan ehdottoman itsevaltiuden. Hän vihasi korruptiota ja rankaisi rikokseen syyllistyineitä virkamiehiä ankarasti. Vuonna 1729 hän antoi määräyksen, jolla madakin, tupakan ja oopiumin sekoituksen, polttaminen kiellettiin. Yongzhengin aikana Qing-dynastian hallitsemasta Kiinasta tuli Aasian suurvalta ja rauhallinen maa. Jottei hänen isänsä jälkeinen murhenäytelmä toistuisi, hän antoi yksityiskohtaiset ohjeet siitä, miten seuraaja valitaan. Hänet tunnetaan luottamuksestaan mandariinivirkamiehiä kohtaan. Li Wei ja Tian Wenjing hallitsivat Kiinan eteläisiä alueita Ortain avustamina.
Ranskalainen Kiinan ja kiinalaisen Tartarian kartta Yongzhengin kaudelta (1734)
Isänsä tavoin Yongzheng käytti sotilaallista voimaa pitääkseen Ulko-Mongolian dynastiansa hallinnassa.[1] Kun Tiibetissä vuosina 1727–1728 käytiin sisällissota, hän sekaantui siihen sotilaallisesti. Vetäydyttään sieltä hän jätti sinne Qingin edustajan turvaamaan dynastian edut.[1] Sotatoimiin Tiibetissä osallistui 230 000 miehen vahvuinen sotaväenosasto, jota johti Nian Gengyao. Heitä vastassa olivat dzungarit, joiden armeijan vahvuus oli 80 000. Maantieteellisistä syistä Qing-armeija, vaikka olikin lukumääräisesti suurempi, ei aluksi pystynyt voittamaan liikkuvampaa vihollistaan. Vähitellen Qing kuitenkin pääsi heistä voitolle. Sotaretken kustannukset olivat ainakin 8 miljoonaa taelia hopeaa. Myöhemmin Qing lähetti vielä pienen 10 000 miehen armeijan taistelemaan dzungareja vastaan. Tämä armeija kuitenkin tuhottiin ja Qing oli vähällä menettää otteensa Mongoliasta. Onnekseen hän sai liittolaisikseen Khalkha-mongolit, jotka lopulta voittivat dzungarit.
Vuoden 1729 uudistusten jälkeen valtion rahasto, jossa vuonna 1721 oli 32 622 421 taelia, kasvoi vuoteen 1730 mennessä 60 miljoonaan taeliin, mikä oli suurempi kuin koskaan Yongzhengin isän Kangxhin hallitsessa. Qinghain alueen sotaretket ja rajojen puolustaminen olivat kuitenkin raskaita taakkoja. Pelkästään rajojen turvaamiseen tarvittiin vuosittain 100 000 taelia. Koko sotilasbudjetti oli 10 miljoonaa taelia vuodessa. Vuoden 1735 loppuun mennessä sotilaallisiin menoihin oli kulunut puolet valtion rahaston varoista, joita oli jäljellä 33 950 000 taelia. Tämä taloudellinen taakka sai keisari Yongzhengin tekemään rauhan dzungarien kanssa.
Uskonto
Yongzheng vastusti päättäväisesti oman kansansa jäsenten, mantšujen kääntymistä kristinuskoon. Hän varoitti heitä siitä, että mantšujen piti seurata vain mantšulaisia tapoja palvoa taivasta, sillä eri kansat palvoivat taivasta eri tavoin.[3] Yongzhengin mukaan Taivaan Herra oli Taivas itse, ja keisarikunnassa oli temppeli Taivaan kunnioittamista ja uhrien toimittamista varten. Mantšuilla taas oli Tiao Tchin. Jokaisen vuoden ensimmäisenä päivänä he polttivat suitsuketta ja paperia Taivaan kunniaksi. Hänen mukaansa mantšuilla oli oma riittinsä Taivaan kunnioittamiseksi, kun taas mongoleilla, kiinalaisilla, venälisäillä ja eurooppalaisilla oli kullakin omansa. Hänen mukaansa Urcen, eräs Sunun poika, saisi kyllä kunnioittaa Taivasta kuten kaikki muutkin, mutta mantšuna hänen oli tehtävä se mantšulaisella tavalla.[4]
Kuolema ja vallanperimys
Keisari Yongzheng hallitsi 13 vuotta, kunnes hän äkillisesti kuoli 56-vuotiaana vuonna 1735. On kerrottu, että hänet olisi murhannut Lü Siniang, Lü Liuliangin tytär, jonka perhe oli teloitettu kirjoitustensa vuoksi, joilla he olivat vastustaneet mantšuvaltaa. Toinen mahdollinen syy on, että hän olisi ollut Lü Siniangin rakastaja ja että Siniang olisi ollut keisari Qianlongin todellinen isä, mutta Yongzheng kieltäytyi myöntämästä Siniangille kuningattaren asemaa. Todennäköisempää kuitenkin on, että hänen kuolemansa johtui lääkkeiden yliannostuksesta, joden hän uskoi pidentävän hänen elinaikaansa. Keisari Yongzhengin perhe-elämä oli muutoinkin murheiden varjostama. Hänen 14 lapsestaan vain viiden tiedetään eläneen aikuiseksi. Jotteivät vallanperimyksen yhteydessä toistuisi samanlaiset riidat, joista hän itse oli joutunut kärsimään, hän määräsi kolmannen poikansa Hongshin, Yinsin liittolaisen, tekemään itsemurhan. Hän kehitti myös tavan, jolla seuraaja voitiin valita salaisesti. Yongzeng kirjoitti valitsemansa seuraajan nimen kahdelle paperipalalle, pani toisen paperipalan sinetöityyn laatikkoon ja säilytti laatikkoa pylvään takana Qianqingin palatsissa. Toisen kopion hän piti itsellään tai piilotti sen. Hänen kuoltuaan ministerit voisivat verrata laatikossa olevaa paperia Yongzhengin hallussa olevaan. Jos ne olivat yhtäläiset, henkilön nimi, joka niihin oli kirjoitettu, oli oleva seuraava keisari.[5]
Yongzhengin poika Hongli, prinssi Bao, tuli täten Qing-dynastian kuudenneksi keisariksi, joka otti hallitsija- ja aikakausinimen Qianlong. Yongzheng haudattiin läntisiin Qing-hautoihin noin 120 kilometriä Pekingistä lounaaseen, Tailingin mausoleumikompleksiin.
Perhe
Isä: Keisari Kangxi, jonka neljäs poika Yongzheng oli
Äiti: Uya-klaaniin kuuluva Kangxin jalkavaimo (1660–1723), joka tuli tunnetuksi nimellä leskikeisarinna Renshou (仁壽皇太后), kun hänen pojastaan tuli keisari. Kuolemansa jälkeen keisarinna Xiaogongren (孝恭仁皇后).
Hongzhou (1712–1770), ensimmäisen arvoluokan prinssi Hegong
Fuyi (1720–1721)
Fuhui (1721–1728), kuolemansa jälkeen ensimmäisen arvoluokan prinssi Huai
Fupei (1723)
Hongyan (1733–1765): toisen arvoluokan prinssi Guogong
Tyttäret
vanhin tytär (1695)
Heshuon prinsessa Huaike (1695–1717)
kolmas tytär (1706)
neljäs tytär (1715–1717)
kasvattilapset::
Heshuon prinsessa Shushen (1708–1784), Yunrengin kuudes tytär.
Heshuon prinsessa Hehui (1714–1731), Yunxiangin neljäs tytär.
Heshuon prinsessa Duanrou (1714–1754), Yunlun vanhin tytär
Legendoja
On yleisesti kerrottu, että Yongzhengin olisi murhannut Lü Siniang, Lü Liuliangin kuvitteellinen tyttärentytär tai toisten tietojen mukaan tytär. Tämän hän olisi tehnyt kostaakseen sen, että Yongzheng oli väärin perustein tuominnut hänenisoisänsä (tai isänsä) kuolemaan. Tämä legenda on ollut monien elokuvien ja televisiosarjojen aiheena.
Yongzhengin pojan ja seuraajan Qianlongin syntyperästä kerrottiin kahta legendaa. Ensimmäisen, Etelä-Kiinassa laajemmalle levinneen mukaan Qianlong olisi todellisuudessa ollut hainingilaisen ministeri Chen Shiguanin poika. Pian syntymänsä jälkeen hänet olisi vaihdettu yhden Qianlongin tyttären kanssa, jolloin hän olisi päätynyt Yongzhengin poikien joukkoon ja lopulta seuraajaksi. Louis Cha (Jing Yong) on käyttänyt tätä legendaa wuxiaromaanissaanThe Book and the Sword. Toisen, Pohjois-Kiinassa suositumman tarinan mukaan Yongzheng olisi matkallaan Mulanin metsästysmaille Rehen maakuntaan tehnyt syrjähypyn hovineidon kanssa ja saanut tämän kanssa pojan, josta tuli keisari Qianlong.
Sekä Kiinan kansantasavallassa että Hongkongissa ja Taiwanissa on Yongzhengistä tehty useita elokuvia ja televisiosarjoja.
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista. Alkuperäinen artikkeli: en:Yongzheng Emperor
Lähteet
↑ abcdConrad Schirokauer, Miranda Brown: Brief History of Chinese Civilization. Belmont, Kalifornia: Thomson Higher Education, 2006. ISBN 0-534-64305-1
↑ abErkang Feng: A Biography of Yongzheng (kiin.雍正传). Peking: China Publishing Group, People's Publishing House, 2004. ISBN 7-01-004192-X
↑Mark C. Elliott: The Manchu Way: The Eight Banners and Ethnic Identity in Late Imperial China, s. 240. Stanford University Press, 2001. ”In his indictment of Sunu and other Manchu nobles who had converted to Christianity, the Yongzheng emperor reminded the rest of the Manchu elite that each people had its own way of honoring Heaven and that it was incumbent upon Manchus to observe Manchu practice in this regard:” ISBN 0-8047-4684-2Teoksen verkkoversio.
↑Mark C. Elliott: The Manchu Way: The Eight Banners and Ethnic Identity in Late Imperial China, s. 241. Stanford University Press. ”The Lord of Heaven is Heaven itself. . . . In the empire we have a temple for honoring Heaven and sacrificing to Him. We Manchus have Tiao Tchin. The first day of every year we burn incense and paper to honor Heaven. We Manchus have our own particular rites for honoring Heaven; the Mongols, Chinese, Russians, and Europeans also have their own particular rites for honoring Heaven. I have never said that he [Urcen, a son of Sunu] could not honor heaven but that everyone has his way of doing it. As a Manchu, Urcen should do it like us.” ISBN 0-8047-4684-2Teoksen verkkoversio.
Beatrice S. Bartlett. Monarchs and Ministers: The Grand Council in Mid-Ch'ing China, 1723-1820. (Berkeley: University of California Press, 1991). ISBN 0520065913.
.jpg)
