Weehawkenin nimi on johdettu mahdollisesti algonkinkielten "maissin maata" tarkoittavasta sanasta.[2] Nimen taustasta on tosin esitetty myös muita teorioita.[1] Alueen ensimmäisen eurooppalaisen sanotaan olleen Henry Hudson, joka rantautui Weehawken Coven kohdalla vuonna 1609.[2] Vuonna 1649 hollantilainen Maryn Adriadsen sai 68:n hehtaarin kokoiseen maalaueen nykyisen kaupungin kohdalta.[1] Vuoden 1700 paikkeilla Weehawkenista aloitettiin lauttaliikenne Hudsonjoen yli. Historiallisesti paikka tunnettiin myös kaksintaisteluistaan, joista kuuluisin käytiin 11. heinäkuuta 1804 Alexander Hamiltonin ja Aaron Burrin välillä.[2] Hamilton haavoittui kuolettavasti ja nykyisin paikalla on Hamiltonin muistomerkki.[1]
Weehawken oli osa Bergenin piirikuntaa vuoteen 1840 saakka, jolloin muodostettiin nykyinen Hudsonin piirikunta. Weehawkenista tuli hallinnollisesti oma kuntansa vuonna 1859.[1] 1900-luvulle tultaessa Weehawken oli kasvanut huomattavaksi rautatieliikenteen keskukseksi. Vuonna 1937 avautui puolestaan New Yorkiin kulkeva Lincoln Tunnel-tunneli.[2]
Talous
Weehawkenin on rakennettu useita toimistotiloja, jotka ovat vetäneet puoleensa yrityksiä New Yorkista. Paikka on myös merkittävä liikenteen keskus. Lincoln Tunnel kulkee New Yorkiin ja Weehawken on myös matkustajalauttojen keskus.[2]
Kotitalouksien keskimääräiset vuosittaiset ansiot Weehawkenissa aikavälillä 2014–2018 olivat 94 544 USD ja henkilöä kohden 62 980 USD. 12,8 % väestöstä eli köyhyysrajan alapuolella.[3]
Väestö
Vuonna 2020 Weehawkenin 17 197 asukkaasta valkoisia oli 49,5 %, aasialaisia 15,3 %, mustia 4,6 % ja alkuperäisasukkaita 0,6 %. Asukkaista 13,7 % kuului johonkin muuhun rotuun ja 16,2 % asukkaista kuului kahteen tai useampaan rotuun. 32,9 % asukkaista oli hispaanoja tai latinoja. Asukkaista 48,8 % puhui kotonaan jotain muuta kieltä kuin englantia ja 40,1 % asukkaista oli syntynyt ulkomailla.[4]