Vilhelm II Oranialainen (holl. Willem II van Oranje; 27. toukokuuta 1626 – 6. marraskuuta 1650) oli Orania-Nassau-sukuun kuulunut Alankomaiden neljäs käskynhaltija vuosina 1647–1650. Hänen lyhyttä kauttaan leimasi sisäpoliittinen valtakamppailu.[1]
Elämä ja ura
Vilhelm oli Oranian ruhtinaan Fredrik Henrikin ja hänen vaimonsa Amalia von Solmsin poika ja Vilhelm Vaiteliaan pojanpoika. Vuonna 1631 hyväksytyllä lailla Fredrik Henrikin virat ja arvonimet tehtiin perinnöllisiksi hänen suvulleen. 14-vuotias Vilhelm avioitui 12. toukokuuta 1641 Whitehallin kuninkaallisessa kappelissa Englannin Kaarle I:n vanhimman tyttären, yhdeksänvuotiaan Maria Stuartin (1631–1660) kanssa. Vilhelm oli jo varhaisesta nuoruudestaan lähtien isänsä mukana tämän sotaretkillä, ja hän kunnostautui ratsuväkitaistelussa Burgerhoutissa 5. syyskuuta 1643.[1]
Isänsä kuoleman jälkeen maaliskuussa 1647 Vilhelm sai Oranian ruhtinaan arvonimen sekä kaikkien muiden Alankomaiden maakuntien paitsi Friisinmaan käskynhaltijan ja tasavallan kenraalikapteenin ja kenraaliamiraalin virat. Vuoden 1648 alussa Münsterissä solmittiin rauha, joka päätti kahdeksankymmenvuotisen sodan. Sopimuksella Espanja tunnusti Alankomaiden itsenäisyyden ja teki suuria myönnytyksiä Alankomaiden maakunnille erityisesti niiden kaupan osalta. Vilhelm, joka oli aina vastustanut politiikkaa, joka luopui Alankomaiden ja Ranskan liitosta saadakseen Espanjalta paremmat ehdot, teki kaikkensa estääkseen sopimuksen ratifioinnin, mutta ei onnistunut. Hän ei kuitenkaan luopunut kunnianhimoisista suunnitelmistaan, vaan aloitti neuvottelut Ranskan hallituksen kanssa ja suunnitteli jatkavansa sotaa valloittaakseen osan Espanjan Alankomaista (nykyinen Belgia). Hän tuki myös lankoaan Kaarle II:ta toivoen voivansa palauttaa tämän Englannin valtaistuimelle.[1]
Hollandin maakunnan johtajat pelkäsivät, että Vilhelmin kunnianhimoiset tavoitteet johtaisivat sotaan, ja hajottivat osan maakunnan palkkalistoilla olleista joukoista. Tämän jälkeen Vilhelm kääntyi Alankomaiden parlamentin puoleen, jossa oli kateutta Hollandin vaikutusvaltaa kohtaan. Parlamentti myönsi hänelle poikkeuksellisia valtuuksia, ja 30. heinäkuuta 1650 Vilhelm vangitsi kuusi Hollandin maakunnan johtajaa ja määräsi armeijansa marssimaan Amsterdamiin. Yritys vallata kaupunki epäonnistui, mutta Holland alistui kuitenkin Vilhemin valtaan. Vilhem aloitti nyt uudet neuvottelut Ranskan hallituksen kanssa, ja jo lokakuun alussa Pariisissa laadittiin sopimusluonnos, mutta Vilhem kuoli isorokkoon marraskuussa. Viikko hänen kuolemansa jälkeen hänen leskensä synnytti pojan, josta tuli myöhemmin Englannin kuningas Vilhelm III. Tasavallan käskynhaltijan virka jäi Vilhelmin kuoltua täyttämättä, ja valta siirtyi joksikin aikaa parlamentille.[1]
Lähteet
Aiheesta muualla
|
|---|
| Kansainväliset | |
|---|
| Kansalliset | |
|---|
| Taiteenala | |
|---|
| Henkilöt | |
|---|
| Muut | |
|---|
