|
|
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä.
Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan.
Tarkennus: Käytännössä lähteetön
|
Viestimuseo eli Valtakunnallinen viestimuseo oli Riihimäellä Viestirykmentin läheisyydessä sijainnut, vuonna 1960 perustettu ja 24. toukokuuta 1974 yleisölle avautunut sotatieteellinen erikoismuseo. Museon toiminta loppui erillismuseona vuoden 2012 lopussa. Osa Suomen valtakunnallisen viestimuseon esineistä on Suomen Tykistömuseoon liitetyissä viesti- ja pioneerimuseoissa, Museo Militariassa, Hämeenlinnan Suomen kasarmilla.
Alkuvaiheet
Ajatus esineistön keräämisestä viestimuseota varten heräsi toisen maailmansodan jälkeen Viestiupseeriyhdistyksen piirissä. Juupajoen Lylyssä olevalla viestivarikolla alettiin kerätä hylättäväksi lähetettyjä esineitä viestimuseon kokoelmaa varten jo ennen kuin oli tehty päätös Suomen valtakunnallisen viestimuseon perustamisesta. Viestitarkastaja, kenraaliluutnantti Olavi Huhtala, teki päätöksen 1960 viestimuseon perustamisesta keväällä 1960.selvennä Lylystä viestivarikolta siirrettiin esineistöä samana vuonna Riihimäen varuskuntaan museolle. 1962 pääosa museoesineistä oli jo näytteillä peruskorjaamattomassa rakennuksessa Riihimäellä. Kun päätös muutaman kuukauden jälkeen peruskorjauksesta tuli, varastoitiin esineet toiseen rakennukseen peruskorjauksen ajaksi. Varastotilassa oli puutteita ja esineet siirrettiin kuusi kertaa lisää varastoista toiseen. Pisimpään esineet olivat rakennus 48:n ullakolla.
1963 perustettiin viestikilta. Suomen valtakunnallisen viestimuseon esineistö oli Suomen puolustusvoimien omaisuutta vuoteen 1965, jolloin se luovutti ne viestikillan haltuun. Riihimäen kaupunki osoitti kiinnostusta museota kohtaan, mutta sillä ei ollut osoittaa museolle tiloja. Riihimäen kaupunki myönsi viestiupseeriyhdistykselle 1975 alkaen 3 000–4 000 markan avustuksen viestimuseota varten. 1973 lopulla Riihimäen varuskunnan päällikkö, eversti J. Mäntynen, osoitti museolle tilat rakennus 64:n osasta. Rakennus oli toiminut varastotiloina ja se oli rakennettu 1913. Viestiupseeriyhdistyksen museotoiminkunta ryhtyi peruskorjaukseen yksityisin lahjoitusvaroin. Peruskorjaukseen saatiin rakennustarvikkeita, ja erityisesti varusmiehet tekivät paljon talkootyötä.
24. toukokuuta 1974 tapahtuneissa yleisöavajaisissa viestimuseossa oli kolme kunnostettua näyttelyhuonetta. Muiden huoneiden kunnostusta jatkettiin. Vuoteen 1977 mennessä oli kunnostettu sadan neliömetrin laajuinen upseerikerhon juhlasali. Tuolloin jäljellä oli enää kolme kunnostamatonta huonetta. Kunnostustyötä koordinoivat majuri Matti Juusti ja teknikkoluutnantti Olavi Havia.
Esineistö
Viestimuseon vanhimmat esineet olivat merkinantotorvet 1600-luvulta. Vanhimmat puhelinkeskukset olivat 1800-luvulta, mutta muutoin esineistö oli pääasiassa Suomen itsenäisyyden aikaista. Henkilöhistoriaan liittyviä erikoisuuksia olivat mm. Uhtuan suunnan viestimiesten kenraalimajuri Aaro Pajarille lahjoittama vahvistimellinen puhelin sekä puhdetöinä koivunpahkaan tehty pöytäpuhelin. Sanomalaitteista esineistössä oli mm. Suomen sisällissodan aikainen Hughes-lennätin, jota kutsuttiin punttijuusaksi. Eläimiin liittyvästä viestitoiminnasta kerrottiin esittelemällä yhdessä huoneessa kirjekyyhkytoiminta.
Viestimuseon näyttelyt siirtyivät osaksi vuoden 2013 alussa Hämeenlinnassa toimintansa aloittanutta Tykistö-, pioneeri- ja viestimuseota eli Museo Militariaa. Tämä yhteismuseo sijoittui aiemman Tykistömuseon tiloihin, ja uuden sotatieteellisen museon museotoimintaa ohjaa Suomen tykistö-, pioneeri- ja viestimuseoyhdistys ry.[1]
Museossa oli esillä sotilasviestitoimintaan liittyviä laitteita Oolannin sodan aikaisista saarille ketjussa sijoitettujen merkinantolaitteiden pienoismalleista toisen maailmansodan aikaisiin sähkötys- ja puheradioihin. Kansallisiin erikoisuuksiin kuuluivat muun muassa Suomessa valmistetut kaukopartioradiot. Esineistöön kuuluu myös 1990-luvulla Puolustusvoimien ylipäällikön eli tasavallan presidentin käytössä ollut satelliittiradio. Museossa on myös harvinainen Enigma-salakirjoituskone sekä neuvostoliittolaisten käyttämä radiosignaalilla räjäytettävä miina.
Riihimäen kaupunki tuki Viestimuseota kävijämäärän mukaan.
Osastot
Aula
Aulassa oli oikealla seinällä kuvia Porvoonjoesta ja sen alueella olleista vainovalkeista sekä pienoismalli Ahvenanmaan kautta Suomesta Ruotsiin kulkeneesta optisesta lennättimestä. Aulan vasemmalla seinällä oli kokoelma erilaisia sotilaskivääreitä ja sotilaspistooleita, joita viestijoukoille annettiin jakovahvuuksissa. Esillä olivat muun muassa Arisaka, Sten ja Suomi-konepistooli.
2. Osasto
Toisessa huoneessa esiteltiin ensimmäisen maailmansodan aikaisia kenttäpuhelimia ja 1800-luvun lopun aikaisia lennätinlaitteita ja käsivälitteisiä nauhapuhelinkeskuksia, joita käytettiin myös Suomen sisällissodan aikana, mm. Siemensin laitteita.
3. Osasto
Kolmannessa huoneessa oli näytteillä viestijoukkojen luutnantin univormu, erilaisia viestijoukkojen toimintaan liittyviä varusteita ja auki kammattu kaapelinpää, jolla kuvattiin yksittäisten johtimien yhteen tinaamista. Huoneessa oli seinällä myös kirjekyyhkytoimintaan liittyviä asioita, mm. käsky kyyhkyjen ruokintaan liittyvistä ohjeista, kyyhkyjen rehustusohje.
4. Osasto
Esineistö esitteli viestijoukkojen kehitystä itsenäisessä Suomessa.
5. Osasto
Viidennen osaston aihepiirinä oli talvi- ja jatkosodan aikainen viestintä. Esillä oli Suomen puolustusvoimien käyttämiä radioita. Erikoisuuksista mainittakoon muun muassa neuvostoliittolaisten sodassa käyttämä radiomiina, jonka laukeamisen estämiseksi soitettiin tauotta räjähdyksen laukaisutaajuudella Säkkijärven polkkaa. Enigma-salakirjoituskone oli näyttelyosaston harvinaisuuksia.
Esillä oli myös asekätkennän aikaisia, ulkokätköissä pahasti vaurioituneita radioita.
6. Osasto
Näyttelyosaston teemana oli toista maailmansotaa seuranneen ajanjakson viestintä eli lähinnä 1950- ja 1960-luvut. Osastolla oli myös Suomen puolustusvoimien ensimmäinen Saksan liittotasavallasta hankittu kenttälinkki, alkujaan nimeltään suuntaradio FM 12/800, suomen puhekielessä radiolähettimensä osalta Sakuna ja kanavointilaitteensa osalta Seijana tunnettu laitteisto. Suuntaradiot olivat joitain puhelinkanavia välittämään kykeneviä korkeataajuuksisia radioita, joilla pyrittiin pääasiassa korkeilta mäiltä muodostamaan 20–50 kilometrin pituisia yhteyksiä puhelinviestimiesten toimesta. Laite oli Siemensin ja Telefunkenin yhteisvalmistama. Sen kehitystyö oli aloitettu 1954 ja sarjavalmistus 1959. Kaksikymmentä FM 12/800 -järjestelmää otettiin käyttöön Suomen puolustusvoimissa 1960. FM 12/800 oli käytössä mm. Saksan liittotasavallassa, Ranskassa, Tanskassa ja Yhdistyneessä kuningaskunnassa. Järjestelmä poistettiin Suomen puolustusvoimien kalustosta 1990-luvun alussa pääasiassa vähälukuisen määränsä vuoksi.
7. Osasto
Tämä oli vaihtuvien, teemaluonteisten näyttelyjen osasto.
8. Osasto
Näyttelyosasto esitteli digitaaliajan viestintää.
Lähteet
Aiheesta muualla
