Vierassana

Vierassanat tai sivistyssanat ovat sanoja, jotka on omaksuttu kieleen muista kielistä mutta jotka eivät ole täysin kotiutuneet siihen. Vierassanat, kuten lainasanat yleensäkin, kulkeutuvat yleensä valtakielistä pienempiin kieliin tai ihailluista väheksyttyihin kieliin, ja näin yhtenäistävät kieliä ja vähentävät kielten moninaisuutta ja omaleimaisuutta. Muinaisia lainasanoja, jotka ovat jo vankka osa kansanperinnettä, ei lasketa vierassanoiksi.

Vierassanat katsotaan monissa maissa vahingollisiksi omalle kielelle. Esimerkiksi Ranskassa vierassanat ja myös vieraat rakenteet on kielletty kaikesta julkisesta tekstistä. Islannissa kielitoimisto tekee jokaisen uuden ei-skandinaavisen vierassanan tilalle skandinaavisista sanoista johdetun vastineen, jota on siitä lähtien käytettävä.

Suomessa kielitoimisto ei anna sitovia ohjeita sanojen käytöstä, vaan ainoastaan suosituksia. Suomen kieltä on kehitetty luomalla uudissanoja vierassanojen tilalle. Esimerkiksi elektrisiteetistä on tullut sähkö ja englannin smiley on saanut suomalaisen vastineen hymiö. Kaikki omaperäiset uudissanat eivät ole menestyneet, esimerkiksi kärkky ei ole syrjäyttänyt bakteeria.

Suomessa etenkin kulttuurin tai ammatillisen erityisalueen lainasanoja on kutsuttu sivistyssanoiksi. Ne on lainattu kieleen vieraista kielistä siksi, ettei omassa kielessä ole ollut vastaavaa sanaa tai sanan paremman ammatillisen statusarvon vuoksi. Kaikki eivät suosittele sivistyssana-termiä käytettäväksi Suomessa. Termin katsotaan tukevan asennetta, jonka mukaan valtakielten matkiminen on sivistystä. Alun perin sivistyssanaksi kutsuttiin pelkästään niin sanotuista sivistyskielistä kuten kreikasta ja latinasta lainattuja sanoja.^lähde? Myös sivistyssanakirjat ovat kohdanneet arvostelua nimensä vuoksi. Sen sijaan suositellaan käytettäväksi nimitystä vierassana, vaikka tämä käsitteenä sisältääkin myös lainatut nuorison puhekielen sanat. Puhekieli ei kuitenkaan kuulu varsinaiseen kirjoitettuun kieleen, joten sivistyssanakirjojen nimittäminen vierassanakirjoiksi ei kaiketi hämärtäisi niiden tarkoitusta. Sivistyssanakirja sisältääkin sivistyssanojen lisäksi tyypillisesti muitakin lainasanoja.

Vierassanat suomen kielessä

Termin vierassana mallina ovat olleet ruotsin främmande ord, saksan Fremdwort ja englannin foreign word. 1900-luvun alusta 1970-luvulle puhuttiin vierasperäisistä sanoista, kunnes ilmaisu korvattiin lyhyemmällä muodolla vierassana.^[1] Vierassanat ovat useimmiten hahmoltaan epäsuomalaisia sanoja. Niiden äännerakenteessa on usein suomelle vieraita piirteitä. Vierassanat on tapana jakaa yleislainoihin, erikoislainoihin ja sitaattilainoihin. Ensimmäisenä jaon esitti E. A. Tunkelo Virittäjässä 1907. Terho Itkonen on käyttänyt nimityksiä kotoistuneet (vieras)sanat, varsinaiset vierassanat ja vieraskieliset sanat. Kotoistunut sana on esimerkiksi versio, joka on äännerakenteeltaan suomenmukainen. Monissa yleiskielen sanoissa on kuitenkin äännerakenteen vieraudesta kertova yksityiskohta, esimerkiksi sananalkuinen konsonanttiyhtymä. Suurin osa vierassanoista on erikoislainoja eli varsinaisia vierassanoja. Tällainen on esimerkiksi sana demokratia, jolla on myös suomenkielinen vastine kansanvalta. Usein vierassanoja käytetään, vaikka tarjolla on suomen kielen sana. Vieraskieliset sanat eli sitaattilainat taas kirjoitetaan suomessa samoin kuin lähtökielessä, eri kirjaimistoa käyttävän lähtökielen sanat siirtokirjoitettuna.^[2]

Jo vanhan kirjasuomen aikana nuoria ruotsalaisia lainasanoja välteltiin, jos tarjolla oli suomalainen vastine. Asetustekstien suomennoksissa oli sellaisia ilmauksia kuin deductioni (lausunto), mutta niitä käytettiin paremman puutteessa. Suomen kielen sanastoa kehitettiin määrätietoisesti 1800-luvulla.^[3]

Vierassanojen käyttö

Luonteva vierassanojen käyttö edellyttää, että käytölle on olemassa jokin selkeä ja kiistaton peruste. Esimerkiksi jollekin vierassanalle ei ole olemassa omakielistä vastinetta, jolloin tunnetun vierassanan käyttö saattaa olla ainoa käytännöllinen tapa ilmaista asia. Omakielinen vastine saattaa olla unohtunut, jolloin vierassana on ainoa mieleen tuleva. Omakielisen vastineen tarkka määritelmä saattaa poiketa vierassanan määritelmästä, jolloin vierassana voi olla tarkkuutensa vuoksi sopivampi. Vierassana voi olla myös heikon väittelijän tehokeino, jolloin vierassanan avulla yritetään hämätä vastapuolta tarvitsematta turvautua valheisiin.^lähde?

Sivistyssanoja käytetään toisinaan myös pinnallisena keinona puheen ylevöittämiseksi, jolloin ”tylsän tavanomaisesta ilmaisusta” tuleekin ”banaali ja triviaali ekspressio”. Toisaalta joidenkin vierassanojen kohdalla kotimaisen vastineen käyttäminen voi kuulostaa asiantuntevammalta. Näin on esimerkiksi monien englanninkielisten datatekniikan termien kohdalla, joiden nimittäminen sivistyssanoiksi on kyseenalaista.

Katso myös

• Jargon
• Kielenhuolto
• Slangi

Lähteet

• Itkonen, Terho: Vierassanat: Kielenkäyttäjän opas. Helsinki: Kirjayhtymä, 1990. ISBN 951-26-2796-5.

Viitteet

1. Itkonen 1990, s. 9.
2. Itkonen 1990, s. 10–13.
3. Itkonen 1990, s. 15.

Kirjallisuutta

Sanakirjoja

• Aikio, Annukka: Uusi sivistyssanakirja. Uusinut Rauni Vornanen. Helsingissä: Otava, 1990 (19. painos 2000). ISBN 951-1-11365-8.
• Alhoniemi, Alho: Sivistyssanakirja. 8. uudistettu painos. Julkaistu teoksessa: Nykysuomen käsikirja, toim. Osmo Ikola, 3. uudistettu laitos 1991. Espoo: Weilin + Göös, 1997. ISBN 951-35-6421-5.
• Koukkunen, Kalevi: Atomi ja missi: Vierassanojen etymologinen sanakirja. Helsinki: WSOY, 1990. ISBN 951-0-16131-4.
• Koukkunen, Kalevi (päätoim.): Sivistyssanakirja. Helsinki: WSOY, 2001 (3. painos 2003). ISBN 951-0-26783-X.
  • Perustuu Veli Valpolan vuonna 2000 ilmestyneen Suuren sivistyssanakirjan tiivistettyyn, päivitettyyn aineistoon.
• Koukkunen, Kalevi (päätoim.): Sivistyssanakirja: Nykysuomen opas. Helsinki: WSOY, 2002. ISBN 951-0-26783-X.
  • Perustuu laajemman Sivistyssanakirjan toisen painoksen tiivistettyyn, päivitettyyn aineistoon.
• Koukkunen, Kalevi (päätoim.): Iso sivistyssanakirja: Sivistyssanat hakemistoineen. Helsinki: WSOY, 2005. ISBN 951-0-30879-X.
  • Perustuu teoksen Sivistyssanakirja: Nykysuomen opas tarkistettuun ja päivitettyyn aineistoon
• Koukkunen, Kalevi (päätoim.): Taskusivistyssanakirja. Helsinki: WSOY, 2007. ISBN 978-951-0-33165-1.
  • Perustuu teoksen Iso sivistyssanakirja 2. painoksen päivitettyyn aineistoon.
• Manninen, Antero & Leikola, Anto: Pieni sivistyssanasto. Tiedon portaat -teoksessa julkaistusta Antero Mannisen laatimasta sivistyssanastosta toimittanut Anto Leikola. 2. tarkistettu painos (1. painos 1973). Helsinki: WSOY, 1977. ISBN 951-0-08055-1.
• Nurmi, Timo ym.: Gummeruksen suuri sivistyssanakirja. Jyväskylä: Helsinki: Gummerus, 2001. ISBN 951-20-5863-4.
• Nurmi, Timo & Rekiaro, Ilkka & Rekiaro, Päivi: Suomen kielen sivistyssanakirja. 5. tarkistettu painos. Helsinki: Gummerus, 2004. ISBN 951-20-6559-2.
• Turtia, Kaarina: Otavan uusi sivistyssanakirja. Helsingissä: Otava, 2005. ISBN 951-1-18397-4.
• Valpola, Veli: Suuri sivistyssanakirja. Helsinki: WSOY, 2000. ISBN 951-0-21923-1.

Muuta kirjallisuutta

• Hiidenmaa, Pirjo: Suomen kieli – who cares?. Helsingissä: Otava, 2003. ISBN 951-1-19005-9.
• Kotilainen, Lari: Suomensuojelija: Ohjekirja kielen pelastamiseen. Helsinki: WSOY, 2009. ISBN 978-951-0-35446-9.

Aiheesta muualla

• Jukka Korpela: Pienehkö sivistyssanakirja
• Kalevi Koukkunen: Ksenoglossofiliaako?: 120 vuotta sivistyssanakirjoja (Arkistoitu – Internet Archive) (PDF-tiedosto)
• Kaksi vankkaa vierassanojen aittaa Helsingin Sanomat 21.10.2001