Venäjän federaation sankari (ven.Герой Российской Федерации, Geroi Rossijskoi Federatsii) on korkein mahdollinen Venäjän federaationmaan kansalaiselle myöntämä kunniamerkki, johon kuuluu myös arvonimi.[1] Sen myöntämisestä päättää Venäjän presidentti. Kriteerinä kunniamerkin myöntämiselle on erityistä urhoollisuutta osoittavien tekojen ja aikaansaannosten toteuttaminen valtion hyväksi.[2] Presidentin määräyksellä kunniamerkki voidaan myöntää myös ulkomaalaiselle.[3]
Kunniamerkki perustettiin 20. maaliskuuta vuonna 1992Neuvostoliiton sankari -arvonimen tilalle. Arvonimi voidaan myöntää myös postuumisti.[4][5] Ensimmäiset kunniamerkin saaneet henkilöt olivat kosmonautti Sergei Krikaljov ja kenraalimajuri Sulom-Bek Oskanov. Jälkimmäiselle kunniamerkki myönnettiin postuumisti. Merkittävä osa kunniamerkin saaneista oli sellaisia toisessa maailmansodassa palvelleita henkilöitä, jotka jäivät neuvostoaikana ilman vastaavantasoista kunnianosoitusta.[2]
Kunniamerkin saaneet ovat oikeutettuja kuukausittaiseen rahalliseen avustukseen valtiolta. Etu koskee myös sankariksi nimitetyn henkilön perheenjäseniä, mikäli palkittu itse on jo kuollut.[6] Vuoteen 2011 mennessä 970 kappaletta, joista yli 440 kuoleman jälkeen.[2]
Kunniamerkin ulkonäkö
Kunniamitalin tähden muotoinen rakenne on samanlainen kuin Neuvostoliiton sankari -mitalissa. 19,5 x 15 millimetrin kokoisessa nauhassa ovat Venäjän lipun värit: valkoinen, sininen ja punainen. Tähden kääntöpuolella lukevat sanat Герой России (suom.Venäjän sankari), sekä sarjanumero, joka osoittaa kuinka mones kunniamerkki järjestyksessään on.[4]