Suorsan vanhemmat olivat konemestari Emil Suorsa ja Anna Partanen. Hänen puolisonsa vuodesta 1936 oli Toini Pasanen, perheeseen syntyi kolme lasta.[1]
Suorsa tuli ylioppilaaksi Oulun yhteislyseosta 1931 ja suoritti Kadettikoulun 1934.
Jääkäripataljoona 1:n nuorempana upseerina Suorsa toimi 1934–1940.[1]Talvisodassa hän toimi komppanian päällikkönä Jalkaväkirykmentti 32:ssa, välirauhan aikana ensin Jalkaväen koulutuskeskus 11:ssä pataljoonan komentajana ja sitten Helsingin varuskuntapataljoonan komppanianpäällikkönä. Jatkosodassa Suorsa toimi muun muassa Tuusulassa Jalkaväkikoulutuskeskus 1:n koulutusupseerina, 3. divisioonan esikunnassa, Jalkaväkirykmentti 11:n pataljoonan komentajan sijaisena, Rajajääkäripataljoona 8:n komentajan sijaisena, vahvennetun Rajajääkäripataljoona 8:n komppanian päällikkönä, Osasto Heinon komentajan apulaisena ja Jalkaväkikoulutuskeskus 27:n pataljoonan komentajana.[3]
Sotien jälkeen Suorsa toimi Jalkaväkirykmentti 5:n koulutusupseerina, kranaatinheitinkomppanian päällikkönä ja esikuntapäällikkönä 1944–1946, 1. divisioonan esikunnan toimistopäällikkönä 1949–1953, osastopäällikkönä 1953–1957, Mikkelin sotilaspiirin päällikkönä 1957–1961, Pohjan prikaatin komentajana 1961–1965, Joensuun sotilaspiirin päällikkönä 1965–1968 ja Oulun sotilaspiirin päällikkönä 1968–1971. Vakinaisesta palveluksesta Suorsa erosi vuonna 1971.[1]
Suorsa ylennettiin luutnantiksi 1936, kapteeniksi 1940, majuriksi 1942, everstiluutnantiksi 1953 ja everstiksi 1961.[1]
Lähteet
↑ abcdeKadettiupseerit 1920–2000, s. 728. (Suorsa, Veikko Ilmari) Helsinki: Kadettikunta ry., Upseeriliitto ry., 2000. ISBN 951-98334-3-9
