Vasemman käden polku on uskonnollinen menetelmäoppi, jonka mukaan olennaista on yksilön valaistuminen ja äärimmäinen yksilöajattelu äärimmäisten tekojen kuten vallitsevan kulttuuriympäristön kieltojen rikkomisen ja yhteisöllisen moraalin kieltämisen kautta.[1][2] Käsitteen vastakohtana pidetään oikean käden polkua, jonka tarkoitus on valaistuminen yksilön äärimmäisen nöyryyden ja vaatimattomuuden kautta. Oikean käden polun katsotaan usein edustavan yhteisöllistä hyvää ja moraalisääntöjä.[2]
Käsite on lähtöisin Intian hindulaisuudesta, erityisesti tantrasta.[3] Sekä vasemman että oikean käden poluista on esitetty monia erilaisia käsityksiä. Yhteistä näille tulkinnoille on vain yleinen yksilökeskeisyys ja kulttuuristen sääntöjen vastustaminen. Nimitys juontuukin juuri tästä: vasenkätisyyttä on monissa kulttuureissa pidetty kielteisenä ja epäsopivana.[1][4]
Intia ja tantra
Intian kulttuurissa kummallakin kädellä on tehtävänsä. Esimerkiksi oikea käsi on tarkoitettu ravinnon käsittelyyn kun taas vasen käsi on tarkoitettu likaisten töiden tekoon kuten kehon puhdistukseen. Myös hindulaisuudessa esiintyvän jumaluuden, Kalin monikätinen naishahmo ilmentää tätä: Kalin oikeat kädet ovat luovia kun taas vasemmat ovat tuhoavia.
Tantrassa vasemman käden polulla viitataan äärimmäisiin keinoihin valaistuksen saavuttamiseksi (esimerkiksi kuolleiden seurassa mietiskely, seksuaaliset rituaalit, lihansyönti ja päihteiden nauttiminen),[1] ja sitä pidetään vaarallisempana kuin asketismiin ja meditaatioon keskittyvää oikean käden polkua.
Länsimaisia muotoja
Länsimaissa vasen on liitetty monesti noituuteen ja mustaan magiaan, niinpä vasemman käden polku esiintyy yleensä okkulttisten suuntauksien yhteydessä.[1][4] Tavallisesti viitataan moraalittomaksi katsottuihin taikuuden muotoihin. Usein myös tantrasta kumpuava hengellisempi puoli esitetään riisutussa ja länsimaisemmaksi muokatussa muodossa. Äärimmilleen vietynä tämä ilmenee esimerkiksi laveylaisessa satanismissa, jossa vasemman käden polku liitetään pitkälti pelkästään itsekkyyteen ja nautinnontavoitteluun ilman mitään hengellisyyttä.[5]
Kaikki tulkinnat eivät kuitenkaan ota lähtökohdaksi etiikkaa, vaan sen sijaan korostavat jatkuvaa itsekehitystä – monesti viitataan yksilön pyrkimykseen jumalistaa itsensä.[1][2] Tällaista muotoa edustaa muun muassa Setin Temppeli.[5]
Lähteet
Viitteet
- ↑ a b c d e Granholm, Kennet: Embracing the Dark. Åbo Akademi University Press 2005. ISBN 951-765-251-8, s. 27–28, 137. (englanniksi)
- ↑ a b c Kotkavuori 2004, s. 34-35.
- ↑ Kotkavuori 2004, s. 25.
- ↑ a b Biedermann, Hans: Suuri symbolikirja, s. 174. ((Knaurs Lexikon der Symbole, 1989.) Suomentanut ja toimittanut Pentti Lempiäinen) Helsinki: WSOY, 1993. ISBN 951-0-18537-X
- ↑ a b Kotkavuori 2004, s. 42-43. Voimasana, 2004
Kirjallisuutta
- Kotkavuori, Tapio: Vasemman käden polku. (Esipuheet: Michael A. Aquino, Otto Varjonen ja Jussi Sohlberg) Vantaa: Blood Ceremony Books, 2012. ISBN 978-952-93-0670-1
