Uusi ihminen (ruots.Den nya människan) on vuonna 2007 ensi-iltansa saanut Klaus Härön ohjaama ruotsalais-suomalainendraamaelokuva. Elokuva sijoittuu 1950-luvun Ruotsiin, ja kuvitteellisen kertomuksen aiheena on viranomaisten teettämät köyhien ja sairaiden naisten steriloinnit. Ruotsissa sterilointiin hankittiin periaatteessa oma suostumus, mutta tosiasiassa tyttöjä usein painostettiin leikkaukseen.[1] 1930-luvulta 1970-luvulle Ruotsissa pakkosteriloitiin noin 60 000 naista, Suomessakin noin 11 000[2].
Päähenkilö on köyhän perheen vanhin tyttö, 17-vuotias Gertrud. Äidin kuoltua kunnan viranomaiset päättävät sijoittaa lapset kasvateiksi, mutta Gertrud on liian vanha ja sijoitetaan nuorten naisten työkotiin Odenslundiin. Työkodista vapauteen pääsemisen edellytyksenä on sterilointi, jotta kunnalle ei tulisi lisää elätettäviä. Gertrud on ensin halukas sterilisoitavaksi, mutta alkaa vastustaa käytäntöä. Hän tulee raskaaksi talonmiehelle, joka ei halua ottaa vastuuta lapsesta. Gertrud päätyy lopulta psykiatriseen sairaalaan.
Elokuva perustuu löyhästi käsikirjoittaja Kjell Sundstedtin äidin ja tämän sisarusten kohtaloon.[3]
Ruotsissa elokuva sai hyviä arvosteluja, esimerkiksi Svenska Dagbladet antoi sille täydet viisi tähteä[3]. Turun SanomienTapani Maskula kirjoitti, että Härön elokuvat ovat enemmän teknisesti luistavia käsitöitä kuin sydäntä pakahduttavia luomuksia. Uusi ihminen on Maskulasta raskaspoljentoinen elokuva, joka tapahtuu tunkkaisissa sisätiloissa ilman selvää epookin tuntua. Sivuroolit ovat hänestä ohuita, ja elokuvan sanoma tiivistyy koskettavaksi vasta päähenkilön loppupuheenvuorossa.[4]
Lähteet
↑Uusi Ihminen. Suomen Elokuvasäätiö – SES. Arkistoitu 24.2.2008. Viitattu 29.5.2008.
↑Lindberg, Marjut: Vastoin tahtoa steriloitiin 11 000 suomalaista naista. Helsingin Sanomat, 30.8.1997, s. 3. Näköislehden aukeama (tilaajille).