Yleisurasta tekee ”yleisen” ja sen erottaa muista ulkoasiainhallinnon – ja yleensä valtionhallinnon – tehtävistä sen säännöllinen tehtäväkierto, joka koostuu keskimäärin 3–4 vuoden työjaksoista sekä kotimaassa että ulkomaanedustuksissa. Yleisuralle rekrytoidaan monipuolisia yleisosaajia, ei ainoastaan esimerkiksi kansainvälistä politiikkaa opiskelleita.[3]
Valintaprosessi on monivaiheinen ja sisältää eri hakuvaiheisiin päässeiden kohdalla muun muassa yleistietokokeen sekä psykologiset testit. Hakijan tulee olla Suomen kansalainen ja puhua kotimaisten kielten lisäksi vähintään kahta muuta kieltä.[1]
Alemman korkeakoulututkinnon suorittaneille on Hallintouran kurssi eli Halku, joka on myös yleisura. Hallintouran tehtäviin kuuluvat kansalaispalvelutehtävät, talous- ja tietohallintotehtävät, assistentin tehtävät sekä muut avustavat tehtävät eri osa-alueisiin liittyen.
Diplomaatiksi on mahdollista päästä myös poliittisen virkanimityksen kautta esimerkiksi erityisasiantuntijoiksi tai avustaviin tehtäviin niin kutsutun yleisen väylän ulkopuolelta.