U-matic

U-Matic-videokasetteja. Ylhäällä pienempi S-mallin kasetti kannettavia nauhureita varten ja alla täysikokoinen kasetti.

U-matic-nauhurin mekaniikkaa. Nauhapujotus muistuttaa hyvin paljon Betacam-järjestelmää, mutta peilikuvana.

Eräs Sonyn valmistama U-matic Low Band -nauhurimalli VO-5800PS 1980-luvulta.

U-matic on japanilaisen elektroniikkajätin Sonyn kehittämä videokasettijärjestelmä. Se oli ensimmäinen videonauhurijärjestelmä, joka käytti kasetteihin pakattua magneettinauhaa ja täysautomaattista nauhanpujotusmekanismia. Tätä aikaisemmat videonauhurit käyttivät yksinomaan keloilla olevia nauhoja, jotka nauhurin käyttäjän oli itse pujotettava nauharadalle.

Historia

Sony julkaisi ja toi järjestelmänsä markkinoille 1960- ja 1970-lukujen vaihteessa. Videonauhurit olivat aluksi suunnattu helppokäyttöisyytensä takia pelkästään kotivideonauhureiksi, mutta liian kalliina ja kookkaina laitteina ne eivät lopulta saavuttaneet kovinkaan suurta suosiota kuluttajamarkkinoilla. Sonyn ensimmäiset nauhurimallit painoivat noin 30 kg, joten kotikäyttöön ne olivat kohtalaisen raskaita laitteita. Useat nauhurimallit eivät sisältäneet omaa TV-virintä ja ajastinta, jolloin nauhurin käyttö TV-ohjelmien miehittämättömään tallennukseen oli hankalaa. Myöhemmin järjestelmä löysi tiensä koulutuskäyttöön, puoliammattimaiseen videotuotantoon ja osittain myös TV-asemien uutiskuvauskäyttöön.

Ominaisuudet

U-matic-järjestelmä oli aikaansa nähden hyvin suorituskykyinen videonauhuri. Järjestelmässä on alusta alkaen ollut värillisen videokuvan tallennus- ja toistomahdollisuus, vaikka värillisiä TV-lähetyksiä ei vielä tuohon aikaan ollut kaikkialla maailmassa. Tämän lisäksi järjestelmässä käytettiin kahta rinnakkaista ääniraitaa stereofonisen tai kaksikielisen äänen tallennusta varten. Videokuvan laatukin oli tuohon aikaan erinomainen, minkä takasi suuri kuvapäiden kirjoitusnopeus ja massiivinen 110 mm halkaisijaltaan oleva kuvarumpu verrattuna muiden kasettijärjestelmien yli puolet pienempään kuvarumpuun.

U-matic-järjestelmä sai nimensä nauhakoneiston käyttämästä nauhanpujotusmekanismistaan, jossa nauha kierretään kuvarummun ympärille U-kirjainta muistuttavaan muotoon, ja nimen jälkimmäinen osa muodostettiin nauhapujotuksen automaattisuudesta.

Järjestelmän videokaseteissa käytetään yleisistä nauhanleveysstandardeista poikkeavaa 3/4 tuuman (19,05 mm) levyistä magneettinauhaa. Nauhan kulkunopeus on 9,53 cm/s, jonka ansiosta pitkittäiset ääniraidat toistuvat kohtalaisen hyvälaatuisina. Suuresta nauhanopeudesta johtuen järjestelmän videokasetit ovat melkoisen kookkaita ja yhden kasetin enimmäistallennusaika on vain 60 minuuttia. Tämän lisäksi suuri nauhanopeus aiheuttaa videoraitojen väliin jäävää hukkatilaa, jolla estetään vierekkäisten raitojen häiritseminen (ylikuuluminen) toisiinsa nähden.

Myöhemmät versiot

Myös pienempikokoisia kannettavia U-matic-videonauhureita kehiteltiin kenttäkuvauskäyttöön. Näitä kevyitä nauhureita varten kehitettiin täyskokoisesta videokasetista pienempi U-matic S -kasetti, johon mahtuu nauhaa enimmillään 20 minuutin tallennusta varten. Pienempää kasettikokoa voidaan käyttää pöytämallisissa videonauhureissa ilman erillistä kasettisovitinta, koska kasetin pohjassa oleva ohjausura ohjaa kasetin pöytänauhurin kasettilokeroon juuri oikeaan kohtaan. Akkukäyttöisten kannettavien nauhureiden ansiosta järjestelmää käytettiin myös ammatillisessa TV-tuotannossa.

Myöhemmässä vaiheessa U-maticista kehitettiin myös kuvanlaadullisesti parannettuja versioita kuten U-matic High Band ja U-matic SP, joiden videokuvan laatu oli riittävä TV-lähetyskäyttöön.

U-matic-järjestelmä ei vielä nykypäivänäkään ole täydellisesti kuollut. Järjestelmän mukaisia videokasetteja valmistetaan edelleen. Kuvanlaadullisesti U-maticin taso on täysin riittävä varsinkin NTSC-televisiojärjestelmässä, jonka kuvanlaatu itsessään on PAL-järjestelmää selvästi heikompi.