Twist (suom. ”vääntö”, ”taivutus”) eli twisti tai twistaaminen oli yksi 1960-luvun alun suosituimmista rock and roll -muotitansseista. Se oli yksi ensimmäisistä paritanssityyleistä, joissa tanssipartnerit eivät lainkaan koskettaneet toisiaan.
Twist sai alkunsa vuoden 1960 paikkeilla ja levisi pian ympäri läntistä maailmaa muun muassa elokuvan Illasta aamuun (Twist Around the Clock, 1961) myötä, jossa pääosaa esitti rocklaulaja Chubby Checker.[1][2]
Twistin tanssiminen sujuu Chubby Checkerin määritelmän mukaan kuin kuivaisi selkäänsä pyyhkeellä ja samalla tumppaisi savuketta maahan molemmilla jaloillaan hieroen.[3]
Chubby Checkerin levyttämän laulun ”The Twist” (1960) oli tehnyt Hank Ballard jo vuonna 1955, ja se sai melko paljon radiosoittoa vuonna 1958.[4] Suuri hitti ja twist-tanssin tunnetuksi tekijä siitä tuli vasta Chubby Checkerin version myötä. Sen ohella menestyneimmiksi twist-kappaleiksi muodostuivat Checkerin ”Let’s Twist Again” sekä Joey Dee & the Starliters -yhtyeen "Peppermint Twist", The Isley Brothersin ”Twist and Shout” (josta myös The Beatles levytti suositun version) sekä Sam Cooken ”Twistin’ the Night Away”.
Twistin suosion uusintamiseksi levy-yhtiöt yrittivät sittemmin lanseerata muitakin rock and roll -musiikkiin perustuvia muotitansseja, kuten ”The Shake”, ”Mashed Potato”, ”The Fly” ja ”Watusi", mutta niistä ei tullut yhtä suosittuja.
Suomessakin levytettiin monia twist-aiheisia tanssikappaleita, kuten Lasse Nupposen ”Eläköön twist” (1962), Jörgen Petersenin ”Helsinki-twist” (1962) ja Timo Jämsenin ”Yyteri-twist” (1963), joka oli alun perin ranskalainen ”Twist à Saint-Tropez”. Myös jotkut rautalankayhtyeet tekivät twist-sovituksia vanhoista sävelmistä, kuten The Avengers -yhtyeen ”Juoksuhauta twist” sota-ajan laulusta ”Elämää juoksuhaudoissa”.[5]