Jalankulku- ja pyöräilyväyläksi muutettu entinen rautatietunneli Belgiassa.
Tunneli on pitkä ja kapea onkalo, joka voi olla joko kallio- tai maaperään puhkaistu reitti tai betonikantinen rakenne. Tunneli voi myös olla näiden kahden yhdistelmä eli kulkea osan matkaa maan sisällä ja osan betonikannen alla. Tunnelin pituuskaltevuus on riittävän loiva kulkemiseen. Vastaavaa pystysuoraa tai hyvin jyrkkää reittiä kutsutaan yleensä tunnelin sijasta kuiluksi (esimerkiksi kaivoskuilujen ja -tunneleiden muodostama järjestelmä).
Tunneleita rakennetaan muun muassa poraamalla, räjäyttämällä ja kaivamalla. Lisäksi voidaan joutua käyttämään väliaikaisia tai pysyviä maanvahvistusmenetelmiä; väliaikaisista esimerkkinä voi mainita maaperän jäädyttämisen ennen kaivamista, mitä käytettiin muun muassa Helsingin metroa rakennettaessa niin sanotun Kluuvin ruhjeen (entisen merenlahden paikalla oleva täyttömaa-alue Helsingin keskustan alla muun muassa rautatieaseman tienoilla) vahvistamiseksi kaivun mahdollistamiseksi.
Tunneli on usein vahvistettu sisäpuolelta betonivalulla, ruiskubetonoinnilla, teräs- tai puurakenteilla tai muilla vastaavilla tavoilla sen romahtamisen ja seinämistä irtoavien lohkareiden tai muun maa-aineksen putoamisen estämiseksi. Joissain tapauksissa koko tunneli on umpinainen betoni- tai muu putki, kun maaperä on niin pehmeää, ettei sen läpi kaivettu reitti pysyisi sellaisenaan lainkaan avoimena.
Viime vuosina öljyn ja maakaasun rikastuttamassa Norjassa on rakennettu valtava määrä uusia, pitkiäkin tunneleita helpottamaan siirtymistä paikasta toiseen. Paikka paikoin matkat piti ennen tunnelin tekoa tehdä laivallavuonoja pitkin jos sää antoi myöten.
Myös Alppien läpi on puhkaistu uusia pitkiä tunneleita kulkuväyliksi. Niistä tunnetuin on 11,6 kilometrin pituinen Mont Blancin tunneli Ranskan Chamonix’n ja Italian Courmayeurin välillä.[1]
Suomessa ei suhteellisen vähäisten ja loivien maaston korkeuserojen vuoksi ole tarvittu kovin mittavia liikennetunneleita. Tiet on yleensä rakennettu ylittämään tai kiertämään maaston korkeuserot, tai kallioihin on puhkaistu avoväylät kallioleikkauksin. Suomen ensimmäinen tietunneli on Färjsundin tunneli, joka valmistui Ahvenanmaalle vuonna 1958.[2][3] Viime vuosina on päätieverkostolle rakennettu muutamia pitempiä tunneliosuuksia kuten esimerkiksi Hiidenkallion tunneli Espoossa, Karnaisten tunneli Lohjalla ja Vuosaaren tunneli Helsingissä. Tampereella marraskuussa 2016 avattu yli 2,3 kilometriä pitkä Tampereen rantatunneli on Suomen pisin maantietunneli.[4] Myös Helsinkiin on suunniteltu keskustan alittavaa pitkää Keskustatunnelia.
Rautateitä rakennettaessa on niiden suuremman tasaisuusvaatimuksen vuoksi ollut tunneleiden tarvetta herkemmin kuin teillä. Pitempiä rautatietunneliosuuksia on Helsingin metron ohella Helsingin–Turun ja Jämsän–Jyväskylän rataosuuksilla. Suomen pisin rautatietunneli on Vuosaaren satamaradalla sijaitseva Savion rautatietunneli, jonka pituus on 13,6 kilometriä. Suomen lyhin rautatietunneli on kallioon louhittu Paksunniemen rautatietunneli Parikkalassa. Sen pituus on vain 26 metriä.
Suomen pisin tunneli ja tiettävästi maailman toiseksi pisin yhtenäinen kalliotunneli on Päijänteestä vettä pääkaupunkiseudulle tuova Päijännetunneli, joka on 120 kilometriä pitkä. Maailman pisin tunneli on 137-kilometrinen Delawaren vesitunneli Yhdysvalloissa.[5]
Tunneli voi tarkoittaa myös näennäisyhteyksiä tietoliikenteessä, esimerkiksi yrityksen eri toimipisteiden välillä olevaa suojattua yhteyttä. Katso tarkemmin artikkelista VPN.
