Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan.
Murhista epäilty Runar Holmström keskellä kuvassa, kasvot kameraa kohden.
Tulilahden kaksoismurha on 28. heinäkuuta1959Tulilahden leirintäalueella Heinävedellä tapahtunut Suomen kuuluisimpiin lukeutuva henkirikostapaus, jossa surmansa saivat jyväskyläläiset 21-vuotias sairaanhoitajaoppilas Eine Maria Nyyssönen ja 23-vuotias toimistoapulainen Riitta Aulikki Pakkanen. Pääepäilty oli moninkertainen rikoksenuusija Erik Runar Holmström (26. lokakuuta1923, Munsala – 8. toukokuuta1961, Vaasa), jonka nimeen peloteltiin lapsia Pohjanmaalla: ”Jos et ole kiltti, Runar tulee ja vie sinut”.
Holmström teki itsemurhan 37-vuotiaana ennen pääoikeudenkäyntiä, eikä hänen osallisuuttaan murhiin saatu koskaan varmuudella selvitettyä.
Kesälomalla olleet Eine Nyyssönen ja Riitta Pakkanen olivat lähteneet Jyväskylästä pyöräretkelle Savoon ja Pohjois-Karjalaan 18. heinäkuuta. Kolilla 25. heinäkuuta kirjoittamassaan kortissa Eine oli kertonut, että he käyvät vielä Varkaudessa ja lupaavat palata kotiin 30. heinäkuuta. Kun heistä ei kuulunut mitään elokuun 3. päivään mennessä, jolloin Riitan olisi jälleen pitänyt olla työpaikallaan, tehtiin katoamisilmoitus hyvin pian. Epäilyt mahdollisesta henkirikoksesta heräsivät. Viimeinen varma havainto tuli matkustajakodista Polvijärveltä, jossa naiset olivat yöpyneet 26.–27. heinäkuuta.[1]
Laajoja etsintöjä toteutettiin aluksi Varkauden lähistöltä virheellisten havaintojen perusteella, mutta lopulta 21. elokuuta etsinnöissä ollut varusmies löysi Einen ja Riitan haudan läheltä Tulilahden leirintäaluetta suohon kätkettynä. Einen ruumis oli riisuttu alastomaksi, mutta kyse ei ollut seksuaalimurhasta. Naiset olivat neitsyitä, joten heitä ei ollut raiskattu. Naiset olivat saapuneet leirintäalueelle illalla 27. heinäkuuta ja pystyttäneet teltan. Samana iltana myös kaksi paikkakuntalaista poikaa olivat soutaneet heidän luokseen seuraa pitämään ja he olivat poistuneet klo 22 maissa. Näihin aikoihin oli havaintoja myös salaperäisestä mopomiehestä, jonka nähtiin tiirailevan naisia. Tutkimuksissa pystyttiin määrittelemään, että heidät oli surmattu heinäkuun 28. päivän vastaisena yönä, koska kyseisen päivän aamuna leirintäalue oli tyhjä. Murhien tekoon käytettiin kahta asetta. Riitta surmattiin lyömällä päähän jollain painavalla esineellä ja Eine murhattiin raa’asti puukolla. Myös naisten tavarat varastettiin ja piilotettiin. Surmaaja tai surmaajat olivat peittäneet jälkensä ja kätkeneet tavarat huolellisesti. Murhaaja piilotti naisten tavarat lähistölle metsään ja hautasi ruumiit noin 200 metrin päähän suohon puukasan alle naamioiden alueen männystä vuolletulla taimella, jotta etsijät eivät näkisi heti, että alueella oli kaivettu maata.[1]
Keskusrikospoliisin johdolla alkoi naisten tavaroita löytyä maastosta: teltta, makuupussit, alusvaatteita, kello jne. Syyskuun 4. päivänä löytyivät Kermajärveltä Tulilahden syvimmästä kohdasta naisten polkupyörät. Murhat muistuttivat Kyllikki Saaren tapausta seuraavasti:
Naisten ruumiit oli kätketty suohautaan.
Haudan naamioimiseksi käytettiin juuresta veistettyä tainta.
Tavarat oli piiloteltu eri paikkoihin.
Polkupyörät oli upotettu kauemmaksi haudasta, nyt järveen.
Surmatyöt ovat muuttuneet ajan saatossa myyttisiksi, samoin kuin seuraavana vuonna sattuneet Bodominjärven murhatkin, jotka tapahtuivat helluntaina 5. kesäkuuta 1960, vain pari päivää ennen kuin Heinäveden käräjillä alkoi oikeudenkäynti Holmströmiä vastaan. Aikalaisten muistiin ovat jääneet kuvat Holmströmistä paksuissa kahleissa.[3]
Epäiltyjä
Runar Holmström
Poliisi otti aluksi kiinni muutamia paikkakuntalaisia miehiä, kunnes epäilyt kohdistuivat yleisövihjeiden perusteella sekatyömies Runar Holmströmiin, joka pidätettiin kotoaan Munsalasta 6. marraskuuta. Monet silminnäkijät sanoivat mopolla liikkuneen tuntemattoman miehen seurailleen naisia jo kymmeniä kilometrejä ennen näiden saapumista Heinävedelle ja uskoivat miehen olleen juuri Holmström. Raskauttavimpana todisteena käytettiin Holmströmin hallusta löytynyttä Mora-puukkoa, jonka arvioitiin sopivan naisten haudan päälle pystytetyssä männyntaimessa olleisiin vuolujälkiin. Epäilyjä Holmströmin syyllisyydestä tuki viranomaisten mukaan myös se, että hän käyttäytyi hyvin levottomasti vietäessä rikospaikalle. Holmström tunnusti aluksi poliiseille liikkuneensa Heinävedellä ja tarkkailleensa naisia ja heidän seurassaan olleita poikia leirintäalueella, ja jatkaneensa matkaa Varkauteen. Holmström kiisti tunnustuksensa jälkeenpäin. Poliisin mukaan Holmström oli kertonut tunnustuksessaan yksityiskohtia, joita hän ei voinut tietää, ellei ollut itse paikalla. Hänen hallustaan löydetty varastettu ampuma-ase lisäsi epäilyjä; ase oli ladattu ja varmistamaton, joskaan siihen Holmström ei rohjennut tarttua, vaikka tekikin pidätettäessä väkivaltaista vastarintaa. Holmström onkin yksi Suomen viimeisistä pidätetyistä, joka tuotiin oikeuteen jalkarautoihin kytkettynä.lähde?
Holmströmin syyttömyys
Jutussa ilmeni paljon myös Holmströmin syyttömyyttä puoltavia seikkoja. Holmström oli oikeakätinen ja taimen katkaisijan pääteltiin olleen vasenkätinen. Holmström oli pienikokoinen ja pituudeltaan vain 164-senttinen, joten oli vaikea uskoa, että hän olisi yksin jaksanut kantaa naisten ruumiit hankalassa maastossa suoalueelle, haudannut ruumiit maastoon ja vielä peittänyt ne hyvin. Uhrien hautaamiseen käytetty lapio oli noudettu muutaman sadan metrin päässä sijaitsevan maatalon pihalta, mutta talon ärhäkäs ja vieraita haukkuva koira oli ollut kyseisenä yönä hiljaa. Poliisi suoritti tapahtumien rekonstruoinnin, jossa tekijä selvisi hautaamisista ja tavaroiden kätkemisestä oletetussa ajassa, mutta tällöin tiedettiin ennalta, miten kätkemiset suoritetaan. Tutkimuksissa ilmeni, että tappaja ilmeisesti tunsi ennestään murhapaikan eli leirintäalueen maaston. Tämä seikka puolsi Holmströmin syyttömyyttä, sillä hän oli kotoisin ruotsinkieliseltä Pohjanmaalta. Vaikka Holmströmin syyttömyyden puolesta puhui moni asia, oli hän kuitenkin käytännössä ainoa varteenotettava epäilty. Myöhemmin on selvinnyt, että niin jutun syyttäjä Viljo Laaksonen kuin oikeuden puheenjohtajakin uskoivat sittemmin Holmströmin syyttömyyteen.lähde?
Keväällä 1961, jolloin Holmström oli ollut telkien takana jo 1,5 vuotta, löydettiin Varkauden läheltä naisten alusvaatteita ja kaksi hattua, jotka tutkimusten mukaan oli tuotu sinne samaisena keväänä. Puolustuksen mukaan tämä puolsi Holmströmin syyttömyyttä. Alusvaatteet ja hatut eivät olleet edes päästäneet väriä, joten nämä eivät olisi voineet olla siellä talven yli.[4]
Koska Tulilahden murhat muistuttivat tekotavaltaan kuusi vuotta aiemmin sattunutta Kyllikki Saaren murhaa, heräsivät epäilyt Runar Holmströmin mahdollisesta syyllisyydestä myös tähän rikokseen. Holmström oli kuitenkin todistettavasti ollut vankilassa Kyllikin katoamispäivänä.[1]
Oikeudenkäynti
Oikeudenkäynti Heinävedellä oli suuri yleisötapahtuma. Jutun käsittely alkoi Hasumäen kansakoulussa Heinäveden kirkonkylässä 8. kesäkuuta 1960, kolme päivää Bodominjärven murhien jälkeen. Holmström hirtti itsensä pidätyssellissään lakanoistaan tekemäänsä köyteen 8. toukokuuta 1961 kesken oikeudenkäynnin, eikä hänen osallisuuttaan murhiin saatu koskaan selvitetyksi. Holmström oli yrittänyt itsemurhaa pidätysaikana kaksi kertaa aiemmin ja ensimmäisellä kerralla jättänyt jälkeensä viestin, jossa luki ”Olen syytön”. Hän oli yrittänyt riistää itseltään hengen ensin barbituraateilla, joita hänelle oli määrätty unettomuuteen, ja joita hän oli todennäköisesti säästänyt useamman yön ajan.
Sittemmin Holmstörmin veli oli lähettänyt hänelle Raamatun jonka välistä löytyi 2,266 grammaa myrkyksi tarkoitettua kodeiinifosfaattia. Tämä ehdittiin kuitenkin löytää ennen kirjan toimittamista Holmstörmille.[4]
Kaikki tuolloin vankilassa olleet pelkäsivät yli kaiken pakkolaitostuomiota. Sillä sanottiin olleen elävältä hautaamisen maine, joten Holmströmin itsemurha ei sinänsä ollut yllättävä.
Hans Assmann (1923–1998)
Surmaajaksi on myös epäilty Bodominjärven murhiinkin liitettyä saksalaissyntyistä immigrantti Hans Assmannia, mutta hänen osuuttaan murhiin ei tiettävästi koskaan ole kunnolla tutkittu. Näitä epäilyjä ovat esittäneet ainakin sekä entinen rikoskomisario ja Alibin päätoimittaja Matti Paloaro että lääketieteen ja kirurgian tohtori Jorma Palo kirjoissaan.lähde?
Useiden silminnäkijöiden mukaan kaksi saksaa puhuvaa miestä oli hakenut hieman ennen kaksoismurhia punkaharjulaiselta kioskilta Tulilahden leirintäalueen kartan. Toinen miehistä olisi sopinut tuntomerkkien perusteella Hans Assmanniksi. Miehet olivat liikkellä kuplamallisellaVolkswagen -henkilöautolla. Punkaharju sijaitsee lähellä Heinävettä. Assmannin vaimo kertoi vuosia myöhemmin, että hänen miehensä ja tämän autonkuljettaja olivat automatkalla Heinäveden suunnalla murhien aikaan. Vaimon mukaan Assmann oli viettänyt aiemmin pari kesää Heinäveden pitäjässä, jossa hän oli tutustunut myös Tulilahden leirintäalueeseen.[5]
Paikkakuntalaiset
Useita paikkakuntalaisia on epäilty alusta lähtien. Poliisi teki kuitenkin virheen jättäen käytännössä kokonaan muut tutkimuslinjat, kun Holmströmistä saatiin taustaltaan hyvin syyllisehdokkaaksi sopiva pääepäilty. Kyllikki Saaren murhan yhteydessä epäonnistunut rikoskomisario Axel Skogman, joka oli myös Tulilahden kaksoismurhan tutkinnanjohdossa, oli täysin varma, että Holmström oli syyllinen ja näin muut tutkintalinjat käytännössä haudattiin kokonaan. Holmströmin kuoleman jälkeen poliisi piti tapausta pitkään paljolti ratkaistuna, mitä on julkisuudessa arvosteltu paljon.
Nykytilanne
Murhat ovat nyt yli 60 vuoden jälkeen vielä selvittämättä.[6] Poliisi tarkistaa tapauksesta edelleen tulevia vihjeitä.[7]
Lähteet
↑ abcMarkkula, Hannes: ”Tulilahden kaksoismurha”, Suomalainen murha 1953–1990. Eurooppalainen kustannustalo, 1991. ISBN 9789519626703
