Toyota Corona Mark II tai Mk II oli Toyota Motor Corporationin mallisarja, jota valmistettiin vuodesta 1968 vuoteen 2007. Samalla mallimerkinällä on valmistettu useita eri korimalleja ja eri markkina-alueilla Mark II on kulkenut myös täysin eri mallinimellä. Vaikka samaa mallia on myyty monella eri nimellä, on korimallin koodi kuitenkin sama ympäri maailman.
Suomen markkinoille tuotiin Corona Mk II:n ensimmäisen ja toisen sukupolven malleja, kaikkina koriversioina.
Kolmannen (X30 / X40, 1976–1980 ) ja neljännen ( X50 / X60, 1980–1984 ) sukupolven mallit myytiin täällä nimellä Toyota Cressida.
Corona Mk II esiteltiin vuonna 1968 Japanissa ja myös vienti aloitettiin samana vuonna. Kokoluokassaan se sijoittui jo markkinoilla olevien, pienemmän Coronan ja isomman Crownin väliin. Pohjalevynä käytettiin jo olemassa olevaa Coronan rakennetta, mutta kooltaan Mk II oli isompi niin ulkoa kuin sisätiloiltaan. Sisätilojen varustus oli oman aikakautensa parhaimpia, jotkin varusteet olivat samoja ylellisemmän Crownin kanssa.
Tekniikan järjestely oli aikakaudelleen tyypillinen, moottori edessä pitkittäin, sen jatkeena vaihdelaatikko ja takapyöräveto. Vaihteenvalitsin oli sedan ja coupe mallissa lattiassa, farmarimallissa oli rattivalitsin, koska etupenkki oli yhtenäinen kolmen hengen sohvaistuin. Lattiavalitsimella vaihteisto oli 4-portainen, rattivalitsimella 3-portainen.
Etupyörien ripustus oli järjestetty päällekkäisin kolmiotukivarsin ja kierrejousin. Jäykkä taka-akseli oli ripustettu pitkittäisin lehtijousin.
Eurooppaan tuotujen versioiden moottorivaihtoehdot olivat aluksi T60 sedan ja T70 coupe -malleissa 1.5 2R ja 1.6 7R. Mallistolle parikin kertaa tehdyn kasvojenkohotuksen myötä myös moottorivalikoimaa muutettiin, kun 1.6 7R-moottorin tilalle tuli 1.7 6R.
Myös mallimerkinnän loppunumero vaihtui kasvojenkohotuksen myötä.
RT62 sedan ja RT72 coupe -mallien moottorina oli 1.9 8R
RT63 sedan, RT73 coupe ja RT78 / 79 farmari -mallien moottorina oli 2.0 18R.
Toinen sukupolvi (1972–1976) X10 / X20
Toyota Corona Mk II
2. sukupolven sedan
Valmistustiedot
Valmistusmaa
Japani
Valmistaja
Toyota Motor Corporation
Korimalli
4-ovinen sedan 4-ovinen farmar 2-ovinen harddtop coupe
Toisen sukupolven Corona Mark II oli nyt saanut oman, X-sarjan, pohjalevyn, Corona Mk I:n T-pohjalevyn tilalle. Korimallien merkinnät olivat siten myös muuttuneet edellisistä, X20 oli nyt mallimerkintänä 2-ovisille coupeille, kun the X10 oli sedan ja farmarimallien koodi. Joillain markkina-alueilla oli saatavana keulalle kuusisylinterisiä rivimoottoreita, Suomeen Corona Mk II:a ei näillä koneilla tuotu. Coupe malleja tuotiin Eurooppaan perusversiota tehokkaammalla 18R-G moottorilla. Kori oli kokenut edeltäjäänsä verraten täydellisen muodonmuutoksen. Vuonna 1973 mallit saivat osakseen keulan ja perän kevyen muutoksen.