Lastenkirjassa Liisa ihmemaassa Dodo kertoo Liisalle, että kaikki ovat voittaneet ja kaikkien tulee saada palkinto. Tosiasiallisen tasa-arvon kriitikkojen mielestä lainaus havainnollistaa "tosiasiallisen tasa-arvon" käsitteen ristiriitaisuutta.[1]
Tosiasiallinen tasa-arvo (engl.social equity) on mahdollisuuksien tasa-arvosta poikkeava käsite, joka tuli Suomen lainsäädäntöön perustuslakiuudistuksen yhteydessä 1990-luvulla. Se sisältyi hallituksen esitykseen eduskunnalle perustuslakien perusoikeussäännösten muuttamisesta. Käsitteen mukana lainsäädäntöön ilmestyi positiivisen erityiskohtelun käsite keinona edistää "tosiasiallista tasa-arvoa".[2]
Tosiasiallinen tasa-arvo on jotain enemmän kuin muodollinen tasa-arvo. Tosiasiallinen tasa-arvo on tasa-arvoa eri tilanteiden ja niiden lopputulosten suhteen, kun taas muodollinen tasa-arvo tarkoittaa syrjimättömyyttä sekä yhdenvertaisia oikeuksia ja kohtelua.[3]
Perustuslain esittelymuistio totesi, että vallitsevassa hyvinvointiyhteiskunnassa oli perusteltua laajentaa perusoikeusturvaa sekä tosiasiallisen tasa-arvon että taloudellisten, sosiaalisten ja sivistyksellisten oikeuksien suuntaan samalla, kun perinteisen oikeusvaltion vapausoikeudet säilytetään ja niitä edelleen kehitetään. Muistio totesi, että perinteisten vapausoikeuksien osalta hallitusmuotoon sisältyi aukkoja. Esimerkkeihin kuului yhdenvertaisuutta koskevan sääntelyn painottuminen vain muodolliseen yhdenvertaisuuteen tosiasiallisen tasa-arvon sijasta.[2]
Tosiasiallisen tasa-arvon periaate sisältyy perusoikeuksia koskevaan perustuslain pykälään 6, jonka ensimmäinen momentti kuuluu: "Ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä." Muistion mukaan pykälä ilmaisee paitsi perinteisen vaatimuksen oikeudellisesta yhdenvertaisuudesta myös ajatuksen tosiasiallisesta tasa-arvosta. Esittelymuistion mukaan ensimmäisen momentin säännös ilmaisee yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa koskevan pääperiaatteen. Siihen sisältyy mielivallan kielto ja vaatimus samanlaisesta kohtelusta samanlaisissa tapauksissa. Perinteisesti ajatus yhdenvertaisuudesta lain edessä on tarkoittanut vaatimusta yhdenvertaisuudesta lain soveltamisessa. Viranomaisen tulee soveltaa lakia tekemättä muita eroja kuin laista ilmenee.[2]
Pykälän 6 toinen momentti kuuluu:
Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella.[2]
Muistio lisää:
Pykälä ei toisaalta kieltäisi kaikenlaista erontekoa ihmisten välillä, vaikka erottelu perustuisi syrjintäsäännöksessä nimenomaan mainittuun syyhyn. Olennaista on, voidaanko erottelu perustella perusoikeusjärjestelmän kannalta hyväksyttävällä tavalla. Tämä ilmenee myös valitusta sanamuodosta ''ilman hyväksyttävää perustetta asettaa muihin nähden eri asemaan''. Perustelulle asetettavat vaatimukset ovat erityisesti säännöksessä lueteltujen kiellettyjen erotteluperusteiden kohdalla kuitenkin korkeat. Säännös ei estäisi tosiasiallisen tasa-arvon turvaamiseksi tarpeellista positiivista erityiskohtelua eli tietyn ryhmän (esimerkiksi naiset, lapset, vähemmistöt) asemaa ja olosuhteita parantavia toimia.[2]
Esittelymuistio kuitenkin tarkentaa, että
Suosintaa tai jonkin yksilön tai ryhmän asettamista etuoikeutettuun asemaan olisi pidettävä säännöksen kieltämänä, jos se asiallisesti merkitsisi toisiin kohdistuvaa syrjintää.[2]
Yhdenvertaisuuslaki
Positiivisen erityiskohtelun periaate kuuluu myös vuonna 2004 säädettyyn yhdenvertaisuuslakiin. Vuonna 2014 tehdyn muutoksen jälkeen laissa todetaan:
Sellainen oikeasuhtainen erilainen kohtelu, jonka tarkoituksena on tosiasiallisen yhdenvertaisuuden edistäminen taikka syrjinnästä johtuvien haittojen ehkäiseminen tai poistaminen, ei ole syrjintää.[4]
Positiivinen erityiskohtelu on lain mukaan sallittua silloin, kun yhdenvertaisuuden periaate edellyttää hyväksyttävän tarkoitusperän ja suhteellisuusperiaatteen rajoissa sellaisten erottelujen tekemistä, jotka tähtäävät yhteiskunnassa tosiasiallisesti esiintyvän syrjinnän poistamiseen parantamalla tietyn ryhmän, kuten naisten, lasten ja vähemmistöjen asemaa ja olosuhteita.[5]
Keskustelua
Työtuomioistuinneuvos Outi Anttilan mukaan tosiasiallinen tasa-arvo ei ole vain tulosten tai mahdollisuuksien tasa-arvoa vaan muutakin. Yhdenvertaisuus ei liioin oikeudellisena käsitteenä rajoitu syrjinnän kieltoon. Tosiasiallisen tasa-arvon edistämiseen tarvitaan sen lisäksi myös muita tasa-arvo-oikeuden samoin kuin politiikan keinoja.[6]
Käsitettä on myös arvosteltu.[1] Etenkin siihen liittyvä "positiivisen erityiskohtelun" (engl. affirmative action) periaate on herättänyt kritiikkiä.[7] Suomessa Perussuomalaiset vaativat vuonna 2011, että jokaista ihmistä tulisi kohdella yksilönä eikä ryhmänsä jäsenenä. Vaatimus herätti ihmetystä tiedotusvälineissä.[8]
