Curtis (syntyjään Bernard Schwartz) syntyi vuonna 1925 New Yorkissa Unkarista muuttaneen räätälin perheeseen. Perhe oli köyhä, ja nuorena Curtis kuului katujengiin.[1]
Curtis palveli toisessa maailmansodassa Yhdysvaltain laivastossa ja haavoittui Guamissa. Sodan jälkeen hän palasi New Yorkiin ja ryhtyi näyttelijäksi. Hän esiintyi kiertävässä teatterissa ja näytteli myös New Yorkin Greenwich VillagessaGolden Boy -nimisessä näytelmässä. Siitä roolistaan hänet huomattiin Universal-elokuvayhtiössä, joka teki hänen kanssaan seitsemän vuoden sopimuksen.[1]
Curtisin ensimmäinen rooli oli elokuvassa Elämän ja kuoleman leikki (1948), jota seurasi joukko muita pieniä rooleja. Nimen Tony Curtis lisäksi hänestä käytettiin joissain elokuvissa nimeä Anthony Curtis. Tumma ja komea Curtis saavutti suosiota etenkin nuoressa elokuvayleisössä. Ensimmäisen ison roolinsa hän sai elokuvassa Prinssi joka oli varas (1951). Vaikka elokuvayleisö pitikin Curtisista, kriitikot eivät häntä tai hänen elokuviaan vielä 1950-luvun alussa arvostaneet.[1]
Curtisin ensimmäinen vakava ja menestyksekäs roolisuoritus oli lainasopimuksella United Artistsilla elokuvassa Trapetsi (1956), joka toi hänelle jatkosopimuksen Universalilla. Myös roolit elokuvissa Menestyksen huuma (1957), Viikingit (1958) ja Kiirastulessa (1958) toivat Curtisille hyvät arvostelut. Päärooli vankikarkurina elokuvassa Kahle (1958) toi Curtisille hänen uransa ainoan Oscar-ehdokkuuden.[1]
Curtis oli vuonna 1959 jo noussut tähtinäyttelijäksi. Hän näytteli pakoretkellä olevaa muusikkoa komediassa Piukat paikat (1959) ja esiintyi myös esimerkiksi Blake Edwardsin komedioissa Täydellinen loma (1958) ja Operaatio Alushame (1959) sekä Kuka oli se nainen? (1960). Vuonna 1960 hän näytteli Stanley Kubrickin historiallisessa eepoksessa Spartacus.[1]
Vuoden 1964 jälkeen Curtis keskittyi lähes yksinomaan komedioihin, lukuun ottamatta sarjamurhaajan roolia elokuvassa Bostonin kuristaja (1968). Curtisin komediat eivät kuitenkaan menestyneet, ja hänen tähtensä alkoi laskea. Hän jatkoi näyttelemistä elokuvissa ja lisäksi televisiosarjoissa 2000-luvulle asti.[1]
Curtis kuoli sydämen pysähdykseen Las Vegasissa 29. syyskuuta 2010. Hänet haudattiin Palm Memorial Parkin hautausmaalle Green Valleyhin, Nevadaan.[2]