Tjøme on entinen Norjan kunta ja sen samanniminen pääsaari Vestfoldin läänissä. Tjøme sijaitsee Oslonvuonon länsilaidalla ja rajoittuu vuonoon idässä ja etelässä. Lännessä on Tønsbergfjorden-vuono, jonka takana on Sandefjord. Pohjoisessa kunnan rajanaapurina oli Nøtterøy Vrengensundetin salmen takana.
Tjømen saari on pitkulainen, 12 km pitkä ja pinta-alaltaan 24,5 km². Sen lisäksi kuntaan kuuluivat Brøtsøn ja Hvasserin saaret, joista on myös siltayhteys toisiinsa. Kolmen pääsaaren lisäksi kuntaan kuului 475 pienempää saarta ja luotoa, joilla ei ole ympärivuotista asutusta. Tammikuussa 2013 tehdyn väestönlaskennan mukaan kunnassa oli 4 865 asukasta.[2]
Vuonna 2018 Tjøme liitettiin Nøtterøyn kunnan kanssa uudeksi Færderin kunnaksi.[3]