Tim Parkinson (s. 7. heinäkuuta 1973[1]) on brittiläinen säveltäjä. Hän opiskeli Oxfordin yliopiston Worcester Collegessa ja Kevin Volansin johdolla Dublinissa. Hän osallistui vuonna 2001 Ostravan uuden musiikin päiville, joilla hän osallistui Jean-Yves Bosseurin, Petr Kotikin, Alvin Lucierin, Zsolt Nagyn ja Christian Wolffin seminaareihin.[2]
Vuodesta 1997 Parkinson on kuratoinut, juontanut ja esittänyt konserteissa, joihin on kuulunut vuonna 2005 yhteistyössä John Lelyn ja Markus Trunkin kanssa järjestetty Music We'd Like to Hear, joka toistettiin vuonna 2006. Parkinson on säveltänyt muun muassa CHROMA:lle, Duo Contourille ja London Sinfoniettalle sekä sellaisille solisteille kuin Rhodri Daviesille, Stephen Altoftille, Julia Eckhardtille, Anton Lukoszeviezelle, Annie Parkerille, Andrew Sparlingille ja Stefan Thutille. Installaatioprojekteihin Parkinson tehnyt musiikkia Welbornen taidefestivaaliin (2005) ja yhteistyössä Angharad Daviesin kanssa Sound 323 CD -kauppaan Lontooseen.[2]
Tammikuussa 2019 Parkinson luennoi Sibelius-Akatemian sävellyksen ja musiikin teorian ainesarjassa Musiikkitalolla.[3]
Lähteet
Aiheesta muualla
|
---|
Kansainväliset | |
---|
Kansalliset | |
---|
Taiteenala | |
---|