Nieminen-Mäkynen syntyi Helsingissä, mutta vietti lapsuutensa Muhoksella. Perheen äiti työskenteli valokuvaajana ja isä autonasentajana. Vuonna 1957 perhe muutti Tikkurilaan.[1]
Nieminen-Mäkynen valmistui ylioppilaaksi Tikkurilan yhteiskoulusta vuonna 1965 ja valtiotieteen maisteriksi Helsingin yliopistosta 1973.[2] Hän opiskeli yleistä valtio-oppia ja toimi Kannunvalajien tiedotussihteerinä useita vuosia. Nieminen-Mäkynen oli myös Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan edustajiston jäsen edustaen Liberaalista opiskelijaliittoa. Hän toimi opiskeluaikoinaan myös Liberaalisen Nuorisoliiton puheenjohtajana.[1]
Kansanedustajauransa jälkeen Nieminen-Mäkynen toimi virkavapaalla ulkoministeriöstä Bahrainin kunniakonsulaatin sihteerinä 1985–1989. Hän työskenteli Lontoon kunniakonsulaatin sihteerinä 1989–1993 ja oli muun muassa opetusministeriön alaisen CIMO:n yhdyshenkilö.[1][2]
Nieminen-Mäkynen toimi vuosina 1999–2000 siviilivirkailijana KosovossaYK:nUNMIK-operaatiossa.[2] Hän työskenteli Prizrenin kaupungin pormestarina vastaten infrastruktuurin jälleenrakentamisesta. Myöhemmin Nieminen-Mäkynen toimi vuosina 2007–2008 Pristinassa mentorina ihmiskaupan vastaisessa Suomen ulkoministeriön rahoittamassa ja Kansainvälisen siirtolaisuusjärjestö IOM:n toteuttamassa hankkeessa. Vuosina 2012–2014 hän oli EUPOLin Afganistanin ihmisoikeus- ja tasa-arvoyksikön päällikkö. Nieminen-Mykänen toimi Afganistanissa myös vuosina 2004 ja 2006 Suomen Unifemin tehtävissä.[1]
Politiikka
Kunnallisvaaleissa 1968 Nieminen-Mäkynen oli ensimmäistä kertaa ehdolla Helsingin maalaiskunnan valtuustoon LKP:n ehdokkaana ja tuli valituksi. Hän oli tuolloin Lasse Lehtisen ohella nuorin Suomen nuorin kunnanvaltuutettu. Nieminen-Mäkynen jatkoi valtuustossa vuoteen 1988 maalaiskunnan muututtua ensin Vantaan kauppalaksi 1974 ja kaupungiksi vuonna 1976.[1]
Nieminen-Mäkynen oli vuosina 1968–1977 naimisissa Erkki Olavi Niemisen kanssa. He erosivat ja vuonna 1979 hän avioitui kansanedustaja Toivo Mäkysen kanssa.[2] Molemmat jäivät pois eduskunnasta vuonna 1983.[1]
↑Savola, Hannu (toim.): Näin saatiin presidentti: raportti Kekkosen kauden päättymisestä ja vuosikymmenen presidentinvaaleista 1982, s. 142. Helsinki: Sanoma Osakeyhtiö, 1982. ISBN 951-9134-83-2