Teleradio-Moldova on Moldovan valtion omistama yleisradioyhtiö. Yhtiön päämaja sijaitsee Chișinăussa.[1]
Yhtiö on Euroopan yleisradiounionin jäsen.[2]
Historia ja organisaatio
Teleradio-Moldova jäljittää historiansa vuoteen 1940, kun toiminta aloitettiin Moldovan SNT:ssa radion välityksellä. Televisiolähetykset aloitettiin vuonna 1958. Aluksi ohjelmaa lähetettiin vain 2–3 tuntia vuorokaudessa. Ympärivuorokautiset lähetykset aloitettiin vasta vuonna 2007.[3]
Virallisesti yleisradioyhtiöksi Teradio-Moldova muutettiin vuonna 2003. Kommunistien ollessa vallassa yhtiö oli käytännössä puolueen äänitorvi ja propagandakanava. Sittemmin uutisointi on muuttunut puolueettomammaksi, jossa on auttanut mm. saksalainen Deutsche Welle ja Euroopan neuvosto.[4][5] Yhtiön alaisuudessa toimii myös vuonna 2017 perustettu jatkuvan oppimisen keskus, jonka vastuulla on yhtiön palveluksessa olevien toimittajien ammattitaidon kehittämisestä.[6]
Yhtiön toiminnasta vastaa toimitusjohtaja, jonka nimittää virkaansa Moldovan parlamentin enemmistö. Marraskuusta 2021 lähtien toimitusjohtajana on toiminut Vlad Țurcanu.[7]
Kanavat
Televisio
Logo
|
Kanava
|
Aihealueet
|
Lähde
|
|
Moldova 1
|
yleiskanava
|
[8]
|
|
Moldova 2
|
toissijainen yleiskanava, keskittyy viihteeseen ja urheiluun
|
[9]
|
Radio
Lähteet