Tämä artikkeli kertoo Tekken -pelisarjasta. Sarjan ensimmäisestä pelistä on erillinen artikkeli.
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan.
Tekken (jap.鉄拳) on Namco Bandai Gamesin kehittämä ja julkaisema taistelupelisarja. Tekken on alun perin tehty pelihalleihin, mutta siitä on tehty eri versioita useille eri pelikonsoleille. Sarjan konsolipelit julkaistiin aluksi yksinoikeudella PlayStation -tuoteperheen koneille mutta kuudennesta osasta alkaen pääpelit on julkaistu myös kilpaileville laitteille.
Tekken 3 on myynyt 8,3 miljoonaa kappaletta maailmanlaajuisesti.[1]Tekken 7 on myynyt yli 10 miljoonaa kappaletta.[2]Namco Bandain mukaan sarja on eniten myynyt taistelupelisarja, joka on myynyt 42,5 miljoonaa kappaletta vuoteen 2013 mennessä.[3] Myynnistä noin puolet eli 20 miljoonaa kappaletta on euroopassa.[3] Vuoden 2022 loppuun mennessä sarja on myynyt yli 54 miljoonaa kappaletta.[2]
Tekken-sarja on yksi ensimmäisiä 3D-tappelupelisarjoja. Ensimmäinen osa julkaistiin alle kaksi vuotta Virtua Fighterin jälkeen.
Tekkenin taistelujärjestelmä perustuu neljään nappiin, joista jokainen ohjaa hahmon yhtä raajaa. Jokainen hahmo voi myös suorittaa heittoja. Erityisesti sarjan uudemmat osat painottuvat rajusti niin sanottuun ”juggling”-pelityyliin, jossa vastustaja heitetään korkealle ilmaan ja sen jälkeen vastustajaa isketään monta kertaa hyökkäyskomboilla. Vastustajaa voi siis pitää ilmassa koko iskusarjan ajan, jonka jälkeen vastustaja on vasta sitten kykenevä iskemään takaisin.
Tekkenissä on lukuisia eri hahmoja, joilla jokaisella on omat iskusarjansa. Hahmojen komentolistaa voi tutkailla ja opetella samalla tekemään comboja. Jokaisella hahmolla on satoja eri iskuja ja kymmenittäin comboja sekä heittoja. Heittoihin painottuvia hahmoja ovat muun muassa King, Armor King ja Marduk.
Jokainen hahmo on erilainen, joten hyvin todennäköisesti pelaaja löytää itselleen suosikkihahmon, jota hänen on helppo pelata.
Kuten lähes kaikissa muissakin kuuluisissa tappelupelisarjoissa, on Tekkenissäkin hahmoja monesta eri maasta, ja hahmot edustavat monia eri taistelutyylejä. Poikkeuksia kuitenkin ovat muun muassa Nina Williams ja Anna Williams, joilla ei ole varsinaista taistelutyyliä, vaan heidän tyylikseen on ilmoitettu ”salamurhaajan taidot” (Tekken 5:ssä Anna saa omat aikido-tyyliset iskunsa). Jack-robotin tyyliksi on ilmoitettu ”raaka voima”.
Jokaisessa osassa tulee aina uusia hahmoja, mutta alusta asti ja joka pelissä olevat hahmot ovat olleet Paul Phoenix, Nina Williams, Heihachi Mishima, King ja Yoshimitsu.
Vuonna 2011 julkaistiin ensimmäinen tietokoneanimaationa toteutettu Tekken-elokuva nimeltä Tekken: Blood Vengeance. Se julkaistiin Tekken Hybrid -kokoelman ja Tekken 3D: Prime Edition mukana.