Tapani V:n vanhemmat olivat Árpád-sukuinen kuningas Béla IV ja prinsessa Maria (n. 1206 – 16./24. kesäkuuta 1270), joka oli keisari Theodoros I Laskariksen ja Anna Komnena Angeloksen toiseksi vanhin tytär. Hän syntyi vanhempiensa ensimmäisenä, hartaasti odotettuna poikalapsena kuuden tai seitsemän tyttären jälkeen ja sai nimensä Unkarin pyhän perustajakuninkaan Tapani I:n mukaan.[4]
Tapanin sisarista kaksi, Margareta (Margit) ja Kinga, kanonisoitiin sittemmin katolisen kirkon pyhimyksiksi, kaksi, Jolanta (Jolán) ja Konstancia, julistettiin autuaiksi.[5][6][7][8] Tapanin tiettävästi ainoa nuorempi veli Béla, Slavonian, Kroatian ja Dalmatian herttua, kuoli nuorena, vain noin 20-vuotiaana.[4]
Kruununperillisenä ja kruununtavoittelijana
Béla IV kruunaa poikansa Tapanin kuninkaaksi, Chronicon Pictum 1358
Pieni prinssi István joutui jo varhain perheineen maanpakoon. Mongolit olivat Muhin taistelussa 11. huhtikuuta 1241 tuhonneet Unkarin armeijan ja ylittivät jäätyneen Tonavan helmikuussa 1242. Kuningas Béla ja hänen perheensä pakenivat hyvin linnoitettuun Trogirin kaupunkiin Dalmatiaan asti ja viipyivät pakomatkallaan, kunnes mongolit odottamatta vetäytyivät Unkarista maaliskuussa 1242. Tällä pakomatkalla kaksi kuningasperheen tyttäristä kuoli ja yksi, legendan mukaan juuri mongolivalloituksen takia pienestä pitäen luostarielämään luvattu Margit, syntyi.[3]
Vuonna 1246 tuolloin tuskin seitsemänvuotias István mainitaan asiakirjoissa ”kuninkaana ja Slavonian herttuana”. Béla IV oli siis vallanperimyksen varmistamiseksi kruunauttanut alaikäisen poikansa, samaan tapaan kuin isänsä ja muutamat muutkin Árpád-suvun kuninkaat häntä ennen.[4]
Tapanin puolison, kuningatar Elisabet Kumaanin sinetti.
Samoin alaikäisenä Istvánille myös järjestettiin avioliitto Unkariin asutettujen kumaanipaimentolaisten ruhtinaan tyttären kanssa. Avioliiton ajankohdasta on eri lähteissä eri tietoja: Gyula Kristón ja Ferenc Makkin mukaan kuningas Béla viittaa poikansa ja kumaaniprinsessan avioliittoon jo 1240-luvun lopulla kirjeessään paavi Innocentius IV:lle,[4] toisten lähteiden mukaan häät olisi vietetty vasta 1255. Joka tapauksessa avioliitto nostatti kohua ja rasitti kruununperijän mainetta kirkon ja muun Euroopan ylhäisten silmissä. Vaikka morsian oli kastettu kristityllä nimellä Elisabet (unk. Erzsébet), kumaanit olivat vielä paljolti pakanoita ja pitivät kiinni perinteisistä tavoistaan.[1][3][9]
Vuonna 1257, 18 vuotta täyttäessään, István nimitettiin Transilvanian herttuaksi ja näin elvytettiin titteli, jota hänen isänsä oli käyttänyt vuosina 1226–35. Tätä oli edeltänyt isän ja pojan (sekä tätä tukevien mahtimiesten) välinen valtataistelu, joka huipentui aseelliseen yhteenottoon. Vuosina 1259–60 Unkarin hallintaan joutui osa Steiermarkia, jolloin István siirrettiin Steiermarkin herttuaksi, ja kun tämä alue jälleen menetettiin, hän palasi hallitsemaan Transilvaniaa. Samaan aikaan nuorempi veli Béla täytti puolestaan 18 vuotta, ja hänestä tehtiin Slavonian herttua. Toisin kuin isoveljensä, Béla pysyi lojaalina ja kuuliaisena isälleen.[4]
”Nuorempi kuningas”
Tapani V:n sinetti
Istvánin vaatimukset eivät lakanneet. Vuodesta 1262 alkaen hän nimitti itseään Unkarin ”nuoremmaksi kuninkaaksi” ja vaati yhä laajempia alueita valtakunnasta Tonavan itäpuolelta, mikä johti useisiin aseellisiin yhteenottoihin. Vaikka Bélan hallussa olevat läntiset alueet olivat taajaväkisempiä ja vauraampia, Istvánin hallinnassa oli lopulta suurempi osa valtakunnan alasta, ja siellä hän hallitsi käytännössä riippumattomana kuninkaana, piti omaa hoviaan, lyötätti omaa rahaa ja harjoitti omaa ulkopolitiikkaansa. Useissa 1260-luvun asiakirjoissa Béla ja István mainitaan rinnakkain Unkarin kuninkaina.[4]
Todellinen sisällissota isän ja pojan välille puhkesi 1264. Béla IV:n kannattajat käynnistivät sotatoimet ja saavuttivat heti alussa voittoja. Istvánin puoliso Erzsébet lapsineen jäi Sárospatakin linnassa kuningas Bélan joukkojen vangiksi, ja István joukkoineen joutui vetäytymään Transilvanian kaakkoisosaan. Sitten sotaonni kääntyi, vuonna 1265 Isaszegin luona käydyn ratkaisevan taistelun voittivat Istvánin joukot, ja arkkipiispojen välittämä rauhansopimus allekirjoitettiin Jänissaarella (nykyisen BudapestinMargitinsaari) 1266. Siinä István sai takaisin koko entisen alueensa, valtakunnan itäosan, jota hallitsi sitten Béla IV:n kuolemaan saakka.[4]
Sotapäällikön taitojaan István osoitti myös 1266 valloittamalla osan Bulgariaa ja 1268 sodassa Serbiaa vastaan. Jälkimmäinen sota päättyi dynastiseen avioliittoon: Istvánin esikoistytär, tuolloin 12-vuotias Katariina (unk. Katalin) vihittiin Serbian kuninkaan pojan, tulevan kuninkaan Stefan Dragutinin kanssa. Seuraavana vuonna, 1269, Katariinan nuorempi sisar Maria puolestaan kihlattiin Salernon herttuan Kaarlen kanssa, joka oli Anjou-sukuisen Napolin ja Sisilian kuninkaanKaarle I:n, Ranskan Ludvig IX:n veljen, poika. Tästä avioliitosta polveutuivat myöhemmin Árpád-dynastiaa seuranneet Unkarin Anjou-sukuiset kuninkaat Kaarle Robert ja Ludvig (Lajos) I. Kun vuonna 1262 syntynyt Istvánin poika László (myöhempi kuningas Ladislaus IV) vielä avioitui Napolin Kaarle I:n tyttären Isabellan kanssa, oli Unkarin ja Anjou-suvun välille syntynyt kaksinkertainen side, joka lujitti Unkarin kuningashuoneen arvovaltaa Euroopan hallitsijasukujen joukossa.[4][3]
Kuningas
Béla IV:n kuoltua keväällä 1270 István nousi koko Unkarin hallitsijaksi, Tapani V:ksi, kohtaamatta erityistä vastarintaa. Hänen vastustajistaan monet lähtivät Böömiin, missä kuningas Ottokar II otti heidät suopeasti vastaan. Lähtijöiden joukossa oli Tapani V:n sisar Anna, jonka tytär Kunigunda oli Ottokar II:n puoliso; hänen mukanaan Böömiin vietiin useita kruununkalleuksia, jotka eivät enää koskaan palanneet Unkariin. Böömiin lähtevien Länsi-Unkarin ylimysten myötä myös heidän linnansa ja maansa siirtyivät käytännössä Ottokarin hallintaan. Tästä syntyi kriisi, joka syksyllä 1270 solmitusta kahden vuoden aselevosta huolimatta puhkesi keväällä 1271 sodaksi. Ottokarin joukot etenivät aluksi pitkälle Länsi-Unkariin, mutta lopulta Tapanin joukot voittivat, ja rauhansopimus kesällä 1271 palautti aikaisemmat rajat. Takaisin vallattuihin Länsi-Unkarin linnoihin asetettiin uudet isännät.[4]
Vaikka suuri osa Tapanin vastustajista oli poistunut maasta, myös Unkariin jääneistä mahtimiehistä jotkut yhä liikehtivät kuningasta vastaan. Kesällä 1272 Tapani V lähti matkalle Dalmatiaan tapaamaan Napolin Kaarle I:tä. Tällöin Gutkeledin heimoon kuuluva ylimys Joachim sieppasi kuninkaan kymmenvuotiaan László-pojan ja vei vangiksi Kaproncan (nykyisen Kroatian Koprivnica) linnaan. Tapanin joukot alkoivat piirittää linnaa, mutta kuningas sairastui äkillisesti. Hänet vietiin Csepelsaarelle, missä hän kuoli 6. elokuuta 1272 vain 33-vuotiaana. Hänet haudattiin Margitinsaaren luostariin, missä hänen sisarensa Pyhä Margit oli elänyt ja missä hänen vanhin tyttärensä Elisabet (Erzsébet) oli nunnana. Kapinalliset puolestaan vapauttivat kuninkaan pojan vankeudesta, ja uusi kuningas Ladislaus IV kruunattiin Székesfehérvárissa.[3][4]
Avioliitto ja jälkeläiset
Tapani naitettiin jo alaikäisenä Unkariin asutettujen kumaanien ruhtinaan tyttären Elisabetin (unk. Erzsébet) kanssa, joka lienee ollut suunnilleen samanikäinen hänen kanssaan eli syntynyt noin 1239.[1][9][4] Heille syntyi kuusi lasta:
Autuas Elisabet (unk. Árpád-házi Boldog Erzsébet özvegy, 1255–1313), dominikaaninunna, lähetettiin jo nelivuotiaana Jänissaaren (nykyisen Budapestin Margitinsaari) luostariin ja nousi 1270-luvulla sen priorittareksi. Oli mahdollisesti naimisissa lyhyen aikaa 1280-luvulla Serbian Stefan Uroš II Milutinin kanssa, vuonna 1288 veli Ladislaus ryösti hänet luostarista ja pakotti naimisiin tšekkiläisen paroni Záviš von Falkensteinin kanssa. Leskeksi jäätyään Elisabet vietti elämänsä loppuvuodet Napolissa Pyhän Pietarin luostarissa. Perimätiedon mukaan hänet on julistettu autuaaksi, mutta tarkemmasta ajankohdasta ei ole tietoa.[10]
Katariina (unk. Katalin, 1256–1314 jälkeen), avioitui Stefan Dragutinin, Serbian kuningas Stefan Uroš I:n vanhimman pojan ja perillisen kanssa noin vuonna 1268.
Maria (1257– 25. maaliskuuta 1323), avioitui tulevan Napolin kuningasKaarle II:n kanssa vuonna 1270. Heidän pojanpojastaan Kaarle Robertista tuli Unkarin kuningas 1300-luvun alussa ja toisesta pojasta tuli lyhytaikainen Unkarin kuningas Kaarle II.
Tytär, jonka nimi ei ole tiedossa.
Anna (1260–1281), avioitui Andronikos Palaiologoksen, Bysantin keisari Mikael VIII Palaiologoksen pojan ja perillisen kanssa.
Ladislaus IV (unk. László, 1262 – 10. heinäkuuta 1290), seurasi isäänsä hallitsijana
Andreas (unk. András, 1268–1278), kuoli 10-vuotiaana
Lähteet
Harjula, Mirko: Romanian historia. Norderstedt, Saksa: Books on demand GmbH, 2009. ISBN 978-952-92-5264-0
