Sérgio Miguel Relvas de Oliveira (s. 2. kesäkuuta 1992 Paços de Brandão) on portugalilainen jalkapalloilija, pelipaikaltaan keskikenttäpelaaja. Hän on pituudeltaan 181-senttimetrinen. Hän edustaa Primeira Ligassa pelaavaa Portoa. Hän on pelannut Portugalin maajoukkueessa vuodesta 2018.[1]
Sérgio Oliveira siirtyi FC Porton junioreihin vuonna 2002. Vuonna 2014 hän siirtyi Paços de Ferreiran joukkueeseen mutta vuotta myöhemmin Porto osti hänet takaisin. Hän on pelannut Portosta lainalla Paços de Ferreiran lisäksi Beira-Marissa, Penafielissa, belgialaisessa Mechelenissä, ranskalaisessa Nantesissa ja kreikkalaisessa PAOK:ssa. Porton edustusjoukkueessa hän pääsi pelaamaan pääsarjaa kaudella 2015–2016 ja kunnolla hän nousi pelaavaan kokoonpanoon kaudella 2017–2018. Hän on kauden 2020–2021 loppuun mennessä pelannut Portugalissa kaikkiaan 149 pääsarjaottelua ja tehnyt niissä 27 maalia. Sekä Belgian että Ranskan liigassa hän on pelannut kuusi ottelua, ja ensin mainitussa hän on tehnyt yhden maalin. Kreikan liigassa hän on pelannut 11 ottelua ja tehnyt kolme maalia. Hän voitti Portugalin-mestaruuden vuosina 2018 ja 2020 sekä Kreikan-mestaruuden vuonna 2019. Hän on pelannut Mestarien liigassa 17 ottelua, joissa hän on tehnyt kuusi maalia. Maaliskuussa 2021 hän teki kaksi maalia vierasottelussa Juventusta vastaan Porton pudottaessa Juventuksen jatkosta vierasmaalisäännöllä Mestarien liigan neljännesvälierissä. Eurooppa-liigassa Oliveira on pelannut kahdeksan ottelua.[1]
Oliveira pelasi useissa Portugalin nuorisomaajoukkueissa. Hän pelasi kolme ottelua ja teki yhden maalin alle 19-vuotiaiden EM-kilpailuissa 2010. Hän pelasi kuusi ottelua alle 20-vuotiaiden MM-kilpailuissa 2011 Portugalin saavuttaessa hopeaa ja teki puolivälierän rangaistuspotkukilpailussa maalin Portugalin voittaessa Argentiinan. Hän pelasi Portugalin joukkueen kapteenina viisi ottelua alle 21-vuotiaiden EM-kilpailuissa 2015; Portugali saavutti hopeaa ja Oliveira oli Ruotsia vastaan pelatussa loppuottelussa vaihdettu kentältä jo ennen kuin mestaruus ratkaistiin rangaistuspotkukilpailulla. Rio de Janeiron olympialaisissa 2016 Oliveira pelasi kolme ottelua.[1]
Oliveira pelasi Portugalin A-maajoukkueessa ensimmäisen kerran syyskuussa 2018 ystävyysottelussa Kroatiaa vastaan. Kesän 2021 EM-kilpailuissa hän pääsi vaihdosta kentälle kolmannessa alkulohko-ottelussa Ranskaa ja tappiollisessa neljännesvälieräottelussa Belgiaa vastaan. Kesäkuun 2021 loppuun mennessä hän on pelannut 13 A-maaottelua, joissa hän on neljä kertaa pelannut avauskokoonpanossa.[1]
Lähteet