Széchenyin ketjusilta, myös Ketjusilta (unk.Széchenyi lánchíd), on BudapestissaUnkarissa sijaitseva riippusilta, joka ylittää Tonavan Budasta Pestiin. Silta oli ensimmäinen pysyvä silta Tonavan yli, ja se avattiin käyttöön 1849. Silta on nimetty István Széchenyin mukaan, jonka aloitteesta sitä ryhdyttiin rakentamaan. Sillan suunnitteli 1839 englantilainen insinööri William Tierney Clark.[1]
1800-luvun alussa Tonavan yli kulki vain ponttonisilta, joka saattoi olla pitkiäkin aikoja poissa käytöstä esim. vaikeiden jääolosuhteiden vuoksi. Näin tapahtui vuonna 1820, kun István Széchenyi joutui odottamaan joen ylitystä kokonaisen viikon päästäkseen isänsä hautajaisiin Wieniin. Tästä tuskastuneena hän päätti perustaa säätiön kiinteän sillan rakentamiseksi.[2][3] Vuonna 1832 Széchenyi matkusti Lontoon Hammersmithiin keskustellakseen sillan rakentamisesta tunnetun siltojen suunnittelijan, arkkitehti William Tierney Clarkin kanssa.[4][5] Tehtävä oli vaikea, sillä joen leveyden vuoksi siltaa ei voitu rakentaa puusta tai kivestä.[2] Jäidenlähdön vuoksi pilareita ei voinut olla monta ja virtaukselle oli jätettävä tarpeeksi tilaa.[6]
Sillan rakentaminen ja osakeyhtiön perustaminen sitä varten hyväksyttiin valtiopäivillä 1835. Samalla säädettiin pitkän keskustelun jälkeen periaatteellisesti merkittävä laki, jonka mukaan myös aateliston piti maksaa sillan ylittämisestä. Siihen asti aatelisilla oli ollut vapautus kaikista veroista. Jotkut aateliset olivat tästä niin närkästyneitä, että kertoivat tekevänsä mieluummin kahden päivän kiertomatkan kuin maksavansa siltamaksua.[2][7]
Rakennustöiden aloittamista viivästytti Tonavan tulva maaliskuussa 1838. Joki tulvi yli äyräidensä jäiden patoutumisen takia, 115 ihmistä kuoli ja kolme neljäsosaa Pestin rakennuksista tuhoutui tai vahingoittui.[8] Sillan peruskivi laskettiin lopulta vuonna 1842. Se rakennettiin William Clarkin suunnitelman mukaan, ja käytännön rakennustöitä johti skotlantilainen insinööri Adam Clark.[2][3] Itävalta vastusti sillan rakentamista. Ketjusilta vihittiin vuoden 1849 marraskuussa, katkeraan tappioon päättyneen itsenäisyystaistelun jälkeen, jonka aikana Itävalta yritti räjäyttää sen.[9] Historian ironiaa on, että ensimmäisenä sillan ylitti Itävallan armeijan komentaja paroni Julius Jacob von Haynau.[3] Sillan jatkoksi rakennettiin tunneli Linnavuoren alitse vuonna 1857.[2] Vuonna 1870 silta siirtyi osakeyhtiöltä valtion omistukseen, ja siltamaksusta luovuttiin, kun kauppasumma oli kuoletettu.[10]
Vuosina 1913–1915 siltaa vahvistettiin kasvaneen liikenteen vuoksi, ja sitä levennettiin 14 metristä nykyiseen 14,8 metriin[11][1]. Tammikuussa 1945 vetäytyvät saksalaiset räjäyttivät ketjusillan, kuten muutkin Budapestin sillat. Sodan jälkeen se rakennettiin uudelleen entisen mallin mukaan ja otettiin käyttöön 20. marraskuuta 1949, päivälleen sata vuotta ensimmäisen vihkimisen jälkeen[12][1]. Silta entisöitiin vuonna 1987. Sen uudelleen maalaamiseen kului 60 tonnia maalia, ja suurin osa 100 000 niitistä uusittiin.[13]
Mitat
Sillan kokonaispituus on 380 metriä[14] ja leveys 14,8 metriä[1]. Pilareiden väli on 202 metriä[2], ja pilarit nousevat 48 metrin korkeuteen[1]. Joki on pilareiden kohdalla noin 13 metrin syvyinen[15].
Merkitys
Ketjusillan merkitys sekä taloudellisen että valtiollisen kehityksen kannalta oli valtava, sillä lähin samanlainen rakennelma oli Wienissä.[6] Sillalla oli kuitenkin paitsi käytännöllinen, myös symbolinen merkitys,[16] sillä sen avulla kahdesta erillisestä kaupungista syntyi yksi, Unkarin pääkaupunki Budapest.
Silta on kuvattu Unkarin 200 forintin kolikon kääntöpuolella. Sillan kuva valittiin yleisöäänestyksen perusteella.[17]
Lähteet
Barber, Annabella & Roper-Evans, Emma: Budapest. A City Guide. Somerset Limited, 2004.
Buza, Péter: Budapest ja Szentendre. Suomentanut Suomentanut Eva Schidló. Budapest: Buda Bakó, 2005.
Fenyő, Ervin: Another English Connection. Letters Between István Széchenyi, Lady Stafford and Lord Palmerston. The Hungarian Quarterly, 2001, nro XLII:163. Artikkelin verkkoversio. (Arkistoitu – Internet Archive)
Jalava, Antti: Kreivi Tapani Széchenyi ja Unkarin kansallinen uudesta-syntyminen. Unkarin albumi. Jyväskylä: Weilin ja Göös, 1881.
Sisa, Stephen: The Spirit of Hungary. (Third edition) Morristown, New Jersey: Vista Books, 1990. Teoksen verkkoversio.
↑Jalava s. 59; hänen mukaansa siltamaksua vastustavat aateliset uhkasivat, "etteivät sinä ilmoisna ikinä mokomaa siltaa käytä, vaan ennemmin ratsunsa selässä uivat virran poikki, jos mielivät sen ylitse päästä".
