Systeemiteoria on poikkitieteellistä järjestelmien tutkimusta, minkä tavoitteena on löytää sellaisia periaatteita, joita voidaan soveltaa kaikentyyppisten systeemien käsittelyyn eri tutkimusaloilla.
Termillä ei ole vielä täysin vakiintunutta merkitystä. Sitä voidaan kuitenkin pitää systeemiajattelun erikoistapauksena ja yleistyksenä yleisestä systeemitieteestä, joka muodostaa systeemisen näkökulman. Systeemien teorian käsite on saanut alkunsa Ludvig von Bertalanffyn yleisestä systeemiteoriasta. Sitä on sovellettu myöhemmin muilla alueilla kuten toimintojen teoriassa ja sosiaalisten systeemien teoriassa.
Rajoittuneempi käsite systeemiteoria kytkeytyy erilaisten järjestelmien analysointiin, suunnitteluun ja ohjaukseen perustuen matemaattisten mallien käyttöön, joilla kuvataan järjestelmän muuttujien syy–seuraus-suhteita ja vuorovaikutuksia.[1]
Yleistä systeemiteoriasta
Systeemiteorian katsotaan saaneen alkunsa 1920-luvulla biologiasta, josta se myöhemmin levisi muun muassa yhteiskuntatieteiden alueelle. Erityisesti Ludwig von Bertalanffyn (1971) yleistä systeemiteoriaa (General Systems Theory) pidetään klassikkona, joka on muovannut käsitystämme systeemien toiminnasta.
Esimerkiksi organisaatiotutkimuksessa systeemiteoriaa voidaan pitää pragmaattisena lähestymistapana. Systeemiteorian näkökulmasta organisaatiot ovat sosiaalisia yksikköjä, jotka koostuvat osasysteemeistä, joita rakennetaan ja uudelleenrakennetaan tiettyjen päämäärien saavuttamiseksi. Osasysteemien välisistä sekä systeemin ja ympäristön välisistä vuorovaikutussuhteista riippuu, millaiseksi organisaation toiminta muotoutuu.
Bertalanffyn merkittävimpänä antina organisaatiotutkimukselle on pidetty hänen oivallustaan suljettujen ja avointen systeemien välisistä eroista. Oivallus merkitsi samalla systeemin avoimuuden ja ympäristön huomioimista ja mukaan ottamista organisaatioita koskeviin analyyseihin.
Organisaatiotutkimuksessa systeemit jaetaan tavanomaisesti kolmeen kategoriaan: suljetut systeemit, avoimet systeemit sekä kompleksiset systeemit. On syytä korostaa, että systeemien luokittelu em. tavalla on suuntaa antava. Erityisesti organisaatioiden kohdalla suljettu–avoin-ulottuvuus tulee ymmärtää vertauskuvallisena. Absoluuttisen avoimuuden tai sulkeutuneisuuden sijaan kysymys on ennemminkin avoimuuden ja sulkeutuneisuuden asteesta.[2]
Systeeminen älykkyys
Systeemisellä älykkyydellä tarkoitetaan Esa Saarisen ja Raimo P. Hämäläisen mukaan älykästä toimintaa juuri siinä tilanteessa kuin satumme olemaan.[3] Systeemisen älyn voi jakaa heidän mukaansa kahdeksaan osa-alueeseen, jotka ovat systeemisen havaitseminen, herkistyminen, oman toiminnan pohtiminen, myönteisen kautta vaikuttaminen, avoimuus uusille ideoille, tehokkuus, viisaus ja myönteinen asenne.[4]
Katso myös
Lähteet
- ↑ Hakkala-Ylinen: Johdatus moderniin systeemi- ja säätöteoriaan, Otatieto 442, 1978
- ↑ Morgan, G.: Images of Organization. Thousand Oak (CA): Sage, 1997.
- ↑ Systeemisesti älykäs saa työyhteisönsä kukoistamaan Työpiste-lehti. 15.1.2015. Työterveyslaitos. Arkistoitu 6.2.2015. Viitattu 15.1.2015.
- ↑ Hämäläinen, Raimo P. & Jones, Rachel & Saarinen, Esa: Being Better, Better Verkosta saatava PDF. 2014. Aalto-yliopisto. Viitattu 15.1.2015.
Kirjallisuutta
- Bertalanffy, L. 1971. General system theory: foundations, development, applications. London: Allen Lane.
- Mingers, J. 1997. “Systems typologies in the light of autopoiesis: A reconceptualization of Boulding´s hierarchy, and a typology of self-referential systems. A research paper.” Systems Research and Behavioral Science, Vol. 14, Issue 5, ss. 303–313.
- Morgan, G. 1997. Images of Organization. Thousand Oaks, CA: Sage.
Aiheesta muualla
